Teksti: Heli Penttinen

Ilmavirta suhisee korvissa, hevonen venyttää askeltaan. Ratsastaja virittää nuolen jousen jänteelle, siirtämättä katsetta lähestyvästä kohteesta. Nopea veto ja tähtäys vaiston varassa. Osumaa ei ehdi jäädä arvioimaan, hevosen rivakka tahti tuo jo seuraavan maalitaulun näkökenttään.

Ratsastusjousiammunnassa yhdistyy kahden taidon harjoittaminen.

– Jousiammunnan ja ratsastuksen perustaidot on hyvä opetella, ennen kuin kiipeää aseistettuna hevosen selkään. Ampuva ratsastaja ei ole jokaiselle hevoselle itsestäänselvyys, vaan toiminta vaatii hevoselta luottamusta ihmiseen. Hevonen totutetaan jousen käsittelystä johtuviin liikkeisiin ja ääniin pikkuhiljaa maasta käsin ja sitten ratsain askellaji kerrallaan, kullekin yksilölle sopivassa tahdissa, kertoo Suomen Ratsastusjousiampujain Liitto ry:n puheenjohtaja Marko Suhonen .

Ratsastajalta laji vaatii ratsastus-, hevosmies- ja jousiammuntataitoja.

– Liikkeessä tulisi pystyä ampumaan joka suuntaan: eteen, taakse, ylös, alas ja molemmille puolille hevosta. Ratsastajan käsitellessä jousta ohjat ovat hevosella, tai paremminkin sen kaulalla, Suhonen sanoo.

Kilpailuissa ratsastaja ei saa ampumisen aikana pidättää hevosta ohjista. Toisilla radoilla ohjat saavat olla käsissä vain ennen lähtöviivaa ja maaliviivan jälkeen, kun hevosta pysäytetään.

Nykyaikainen ratsastusjousiammunta on viimeisen kymmenen vuoden aikana herännyt useissa maissa uudestaan henkiin. Toiset maat ponnistavat omasta historiastaan ja toiset luovat uutta. Suomessa uraauurtavana toiminnan käynnistäjänä ja kokoajana on ollut Suomen Ratsastusjousiampujain liitto ry, jonka jäsenmäärä on kasvanut 60 henkilöön.

– Aktiivitoimijoita löytyy paljon muun muassa Kouvolasta, Isostakyröstä ja Orimattilasta.

Liiton jäsenistä pisimpään harrastaneet ovat jo osallistuneet menestyksekkäästi kansainvälisiin kilpailuihin. IsokyröläinenTero Ulvinensijoittui kolmanneksi Turkissa vuonna 2013 järjestetyissä avoimissa EM-kilpailuissa turkkilaiseksi kutsutulla radalla.

Kilpailuja järjestetään vuosittain ympäri maailmaa, niin Euroopan, Aasian kuin Amerikan mantereella. Kenties ratsastusjousiammunnassa olisi aineista vauhdikkaaksi ja jännittäväksi olympialajiksi asti.

”Liikkeessä täytyy pystyä ampumaan eteen, taakse, ylös, alas ja molemmille puolille.”

Mikä laji?

Ratsastusjousiammunta

-Ratsastusjousiammunta pohjautuu metsästykseen ja sodankäyntiin.

-Lajissa käytetään perinteisiä käsin viritettäviä vaistojousia, joissa ei ole vakauttimia, tähtäimiä, pistoolikahvaa tai nuolihyllyä.

-Ammuttaessa ei pidetä ohjista kiinni, vaan hevosta ohjataan laukassa istunnalla, jaloilla ja äänellä.

-Kilpailuissa mitellään monilla eri tavoilla, muun muassa unkarilaisella, turkkilaisella, korealaisella ja puolalaisella radalla.