Peppi Pitkätossun 70-vuotissynttäreitä on tänä vuonna juhlittu näyttävästi Ruotsissa ja muualla maailmassa.

Juhlallisuuksien yhteydessä on julkaistu kultaisia Peppi-juhlarahoja, jotka Suomen Monetan sisaryhtiö Ruotsissa on kehittänyt yhteistyössä oikeudenomistaja Saltkråkan AB:n kanssa.

– Nämä ovat jännittäviä rahoja, koska kyseiset kuva-aiheet eivät ole koskaan aikaisemmin päätyneet rahoihin tai mitaleihin, Suomen Monetan markkinointijohtaja Outi Simström kertoo.

Kultarahojen kuva-aiheet, Peppi Etelämerellä ja Kurrekurredut -saari, perustuu Ingrid Vang Nymanin klassisiin Peppi-kuvituksiin. Kultarahojen yhteisellä arvopuolella on Peppi Pitkätossun laiva Hoppetossa, kuningatar Elizabeth II ja rahojen nimellisarvo. Rahojen julkaisija on Niuen saarivaltio.

– Meille oli tärkeää, että rahat olisivat sekä korkealaatuisia että kunnioittavia Astrid Lindgreniä ja Peppiä kohtaan ja olemme erittäin tyytyväisiä tulokseen. Pepillähän on itsellään laukku täynnä kultarahoja ja sen lisäksi hän purjehtii Etelämerelle. Siksi oli erityisen hauskaa kehittää raha, joka on lyöty Etelämeren Niuen saarella, Astrid Lindgrenin lapsenlapsi ja Saltkråkan AB:n toimitusjohtaja Olle Nyman sanoo.

Historiallisia henkilöitä Suomen seteleissä

Henkilökuvat tulivat suomalaisiin seteleihin vuonna 1940. Ensimmäinen historiallisen henkilön potretti oli 5000 markan setelissä vuodelta 1940. Kunnian sai J. V. Snellman. Seteli oli käytössä vuosina 1940–1955.

Muita muotokuvia seteleissä on ollut seuraavasti:

1000 mk, J. K. Paasikivi, seteli oli käytössä vuosina 1956–1962

5000 mk, K. J. Ståhlberg, 1955–1962

10 000 mk, J. V. Snellman, 1955–1962

10 mk, J. K. Paasikivi, 1963–1986

50 mk, K. J. Ståhlberg, 1963–1986

100 mk, J. V. Snellman, 1963–1986

500 mk, U. K. Kekkonen, 1975–1986

10 mk, Paavo Nurmi, 1987–1993

50 mk, Alvar Aalto, 1986–2001

100 mk, Jean Sibelius, 1986–2001

500 mk, Elias Lönnrot, 1987–2001

1000 mk, Anders Chydenius, 1986–2001

20 mk, Väinö Linna, 1993–2001

Lähde: Rahamuseo.