Kirkko on yhteinen muisti, tärkeä maamerkki ja paikkakunnan käyntikortti

Suomalaiset puukirkot ovat merkittävä osa kansallista kulttuuriperintöämme. Kirkon tiluksilla ollaan seudun elämän, sivistyksen ja kulttuurin sydämessä.

Teksti ja kuvat: Tarja Lehtola

Ylivieskassa koettiin pääsiäislauantaina epätodellisia hetkiä. 230 pitkää vuotta sijoillaan seissyt rakas kirkko olikin yhtäkkiä mustien savuavien hirsien röykkiö. Kirkon torni risteineen romahti hautakivien viereen. Osa hautakivistä rikkoutui. Tuhkana oli koko kaunis 1786 rakennettu pyhäkkö. Se rakennettiin aikoinaan samalle paikalle, komealle rantatörmälle, missä pitäjän ensimmäinen kirkkokin oli seisonut ja sitten kelvottomaksi lahonnut. Pienessä kaupungissa lähes jokaisella on kirkkoon pitkät siteet ja omat muistot. Muistoja nousee rippikoulusta, häistä ja hautajaisista, joulukirkosta. Kirkko on yhteinen muisti, tärkeä maamerkki ja paikkakunnan käyntikortti.

Uskonpuhdistuksen jälkeen rakennetut kirkot ovat lähes poikkeuksetta hirsirakennuksia aina 1800-luvun puoliväliin saakka. Vanhimmat säilyneet puukirkot ovat 1600-luvulta. 1600-luvulla rakennettiin myös ensimmäiset ristikirkot, joiden kulta-aika sattuu 1700-luvun jälkipuoliskolle.

Kirkko ja pappi olivat vanhaan aikaan hyvin keskeisiä tekijöitä joka kylässä. Vaikka seurakunnan merkitys arkielämässä on ehkä vähentynyt, kirkko ja sitä ympäröivä kirkkotarha edustavat pysyvyyttä ja kuvastavat sijaintipaikkansa kulttuurihistoriaa.

Ylivieskan kirkon palo muistuttaa tilannetta naapurikaupungissa Haapavedellä, kun vanha vuonna 1784 valmistunut kirkko paloi tuhopolton seurauksena vuonna 1981. Tilalle saatiin moderni kirkko ja seurakuntakeskus kolme vuotta myöhemmin. Muistoksi menneen ajan kirkkorakentamisesta jäi pystyyn keltainen tapuli.

Haukiputaan kirkko on 1700-luvun kirkkojen helmi lukemattomilla arvokkailla maalauksillaan. Kirkossa on myös monia epätyypillisiä ja harvinaisia ratkaisuja. Esimerkiksi alttarimaalausta ei ole lainkaan.

Haukiputaan ensimmäinen, seinämaalauksilla koristeltu kirkko koki kovia isonvihan ja pikkuvihan aikaan. 1700-luvun puoliväliin tultaessa oli välttämätöntä rakentaa ensin uusi kellotapuli, joka valmistui 1751. Vanha kirkko purettiin pois, ja tapulin ja joen väliin Kiiminkijoen rantatörmälle rakennettiin nykyinen kirkko, joka valmistui 1762. Kirkon rakennusmestarina toimi Matti Honka . Rakennustöitä johti rakennusmestari Jaakko Suonperä . Kirkko rakennettiin ristikirkoksi, jossa ulkokulmat on viistetty ja sisäkulmat ovat suorat.

Haukiputaalaiset olivat tottuneet kuvakirkkoon. Niinpä tähän uuteen, vielä nykyisinkin käytössä olevaan pyhäkköön, haluttiin seinä- ja kattomaalauksia. Haukiputaalaiset kutsuivat kirkkoaan koristamaan tuon ajan tunnetuimman kirkkomaalarin oululaisen Mikael Toppeliuksen . Kirkosta tulikin Toppeliuksen taidonnäyte. Haukiputaan kirkossa Toppeliuksen maalauksia on enemmän kuin missään muussa kirkossa. Jos Haukiputaan kirkon maalaukset asetettaisiin vierekkäin, niitä riittäisi noin 150 metrin matkalle.

Haukiputaan kirkossa myöskään alttari ei ole omalla paikallaan vastapäätä sisäänkäyntiä. Kävijän täytyy suunnata ulko-ovesta oikealle sen löytääkseen. Urutkaan eivät sijaitse totuttuun tapaan lehterillä, koska sellaista ei ole. Urut kirkosta kuitenkin löytyvät ja niiden ääreen on istunut Haukiputaan seurakunnan vastaava kanttori Hannu Niemelä jo 30 vuoden ajan.

– Urkujen edestä olen katsellut kirkkoa eniten tilaisuuksien aikana. Se on paras ja läheisin paikka minulle kotikirkossani.

Toppeliuksen taidonnäytteiden joukossa katossa keskellä kirkkoa on kuvattu aurinko ja sen ympärillä psalmin katkelmia ja kukkia. Kyseinen maalaus on Niemelän mielestä kirkon kauneimpia kohtia. Kirkkorakennus on kanttoriaan tasan 200 vuotta vanhempi. Ympäroivä yhteiskunta on kokenut totaalisen muutoksen, mutta vanha kirkkorakennus edustaa seurakuntalaisille pysyvyyttä ja kestäviä arvoja.

Hannu Niemelälle kirkko on pyhän kohtaamisen paikka. Muista saman ajan kirkoista Niemelälle tärkeänä nousee mieleen Simon kirkko.

– Simon kirkko on lapsuuteni kotikirkko ja siksi merkittävä. Sekin on kauniilla paikalla Perämeren lahden rannalla. Haapaveden vanhassa kirkossa opettelin urkujensoittoa koulupoikana ja aloitin kanttorin tehtävien hoitamisen. Se paloi tuhopoltossa toukokuussa 1981. Kirkko oli koruttoman kaunis ja valoisa.

Keskustelu kirkoista ja niiden merkityksestä on käynyt vilkkaana viime aikoina. Niemelä on havainnut talkoohengen nostavavan päätään, kun on puhuttu Ylivieskan palaneen kirkon uudelleen rakentamisesta. Kotikirkon menetys on seurakunnalle, sen jäsenille ja lähes koko kansalle yhteinen suru.

Artikkelissa käytetyt lähteet:

Artikkeleita ja teoksia:

Kirjastovirma: Ylivieskan vaivaisukon vaiheet

Seppo Seitsalo- Vaivaisukot – varhaisen peruspalvelun pioneerit

Reino Mähönen: Kirkkomaalari Mikael Toppelius

Kantokorpi-Paavola: Vaivaisukkojen paluu

Useita lähteitä internetistä

”Haukiputaan ensimmäinen, seinämaalauksilla koristeltu kirkko koki kovia isonvihan ja pikkuvihan aikaan.”