Aloitin tammikuussa uuden harrastuksen. Olin pohtinut asiaa jo pidemmän aikaa, mutta rohkaistuin tarpeeksi vasta kun ystävä houkutteli minut mukaan. Pidän itseäni sosiaalisena ja ulospäin suuntautuneena mutta myönnän, että jännitin uuden harrastuksen aloittamista ja uutta harrastusryhmää. Nyt olen onnellinen siitä, että keräsin rohkeuteni ja astuin pois omalta mukavuusalueeltani.

Työssäni nuorisoseurajärjestössä olen nähnyt läheltä, kuinka harrastus voi olla paljon enemmän kuin uuden taidon opettelemista tai ajanviettoa hyvässä seurassa. Parhaimmillaan harrastus vahvistaa yhteisöllisyyttä ja yhdenvertaisuutta sekä lisää hyvinvointia.

Nuorisoseurajärjestössä harrastustoiminnan tavoitteena on edistää lasten ja nuorten kokonaisvaltaista kasvua sekä aktiivista ja vastuullista kansalaisuutta. Nuorisoseuratoiminnassa kasvaa osallistuvaksi, avoimeksi ja yhteistyökykyiseksi ihmiseksi.

Harrastustoiminnalla on erittäin suuri merkitys meidän jokaisen kasvulle ja kehittymiselle iästä riippumatta. Tämä merkitys on sekä henkilökohtainen että laajemminkin yhteiskuntaa ja maailmaa parantava. Harrastustoiminnassa saa parhaimmillaan juuri niitä valmiuksia ja taitoja, joita elämässä tarvitaan.

Useiden tutkimusten mukaan harrastukset tarjoavat onnistumisen kokemuksia ja vahvistavat itseluottamusta. Harrastusten kautta saa uusia ystäviä, mahdollisuuden kokeilla uusia asioita ja toimia yhdessä ryhmän kanssa.

Olen kevään ajan laulanut Lahden Mieskuoron Reilu Tusina -lauluyhtyeessä ja tämä uusi harrastukseni on todistanut kaiken edellä mainitun oikeaksi. Olen omakohtaisesti saanut kokea, kuinka yhdessä laulaminen ja yhdessä harrastaminen muuttaa arkea paremmaksi.

Kannustan kaikkia olemaan rohkeita ja kokeilemaan uutta. Harrastakaa ja rohkaiskaa lapsianne ja ystäviänne harrastusten pariin. Lähtekää ennakkoluulottomasti kokeilemaan kun ystävä houkuttelee mukaan uuteen harrastukseen. Lupaan, että ette tule katumaan.