Taidemaalari Lauri Tervolle luova prosessi on ennen kaikkea kurinalaista työtä:

Ulkoilmamaalauskohteissaan Lauri Tervo haluaa ikuistaa katoamassa olevaa luontoa. Pääkaupunkiseudun saaristo ja meri kiehtovat häntä erityisesti.

Teksti ja kuvat: Reetta Ahola

Lahtelainen Lauri Tervo , 32, sai 9-vuotiaana syntymäpäivälahjaksi öljyvärit. Pojalle oli tehty ikioma maalaussoppi kodin autotalliin.

Pikku taiteilijan suojaksi sujautettiin jätesäkki, johon tehtiin kolme reikää: päälle ja käsille. Siitä lähti maalaustaiteilijan ura urkenemaan. Piirtämisen ilon Lauri oli löytänyt jo aikaisemmin.

– 3-vuotiaasta alkaen piirsin aivan kuten tyttäremme tekevät nyt tuossa keittiönpöydän ääressä, erityisesti vanhin tyttäremme on innokas piirtäjä, Lauri kertoo.

Elina ja Lauri Tervolla on kolme lasta: 8- ja 3-vuotiaat tyttäret sekä 6-vuotias poika.

Lauri Tervo ei halunnut pyrkiä taidekouluun. Hän kävi kultaseppäkoulun Lahdessa. Valmistuttuaan hän ei kuitenkaan halunnut jäädä kultaseppäalalle, vaan ryhtyi maalaustaiteilijaksi.

Kuutisen vuotta sitten Lauri löysi ulkoilmamaalauksen ja on ikuistanut erilaisia maisemia paikan päällä kohteessa maalaten pääsääntöisesti Suomessa mutta myös ulkomailla. Hänen repertuaariinsa kuuluu myös asetelmien ja muotokuvien maalaaminen.

Hän on pitänyt nelisenkymmentä näyttelyä.

– Hyvä palaute on parasta markkinointia. Haluan palvella asiakkaitani hyvin; se poikii uusia työtilaisuuksia ja uusia asiakkaita.

Lauri Tervolla ei ole tällä hetkellä erillistä ateljeeta. Hän maalaa pääsääntöisesti ulkona, paikan päällä kohteensa maisemassa sekä lisäksi perheen rivitalokodin olohuoneessa.

– Kotona maalatessa arki ympärillä ei haittaa, päin vastoin. Kun olen ulkoilmakohteissa maalaamassa usein montakin päivää kerrallaan, niin poden monesti kovaa koti-ikävää, hän kertoo.

Laurilla on ollut asuntoauto liikkuvana ateljeena, siitä hän on jokunen vuosi sitten luopunut.

– Maalauskohteissani olen yöpynyt esimerkiksi keskellä metsää. Pieni soutuvene on kuljettanut sekä minut että maalausvälineeni, kun olen ollut maalaamassa rakastamaani pääkaupunkiseudun, erityisesti Espoon saaristoa. Talvella olen vetänyt maalausvälineet kohteisiin ahkiolla, ja repussa saa vietyä paljon.

Luonnosta Lauri on ikuistanut pellavakankaalle sekä kokonaisuuksia että yksityiskohtia.

– Silmä, mieli ja sielu löytävät sopivat kohteet, hän toteaa.

Erityisesti häntä kiehtoo kuvata katoamisuhan alaisia luontokohteita.

Lauri Tervo vertaa oma työtään huippu-urheilijan ammattiin.

– Olen äärettömän ankara itselleni. Koskaan en ole tyytyväinen siihen tasoon, millä kulloinkin olen, enkä koskaan peilaa tekemiseeni ja kehitykseni tasoon muiden mielipiteitä. Ajattelen aina niin, että tämänhetkisestä tasostani minun pitää vielä petrata.

– Tämä kaikki vaatii äärimmäistä epävarmuuden ja stressin sietokykyä sekä kykyä työskennellä epämukavissa tilanteissa ja olosuhteissa.

Inspiraatiota Lauri Tervo ei odottele, se syntyy työn ääressä.

– Inspiraatio syntyy, kun otan siveltimen käteen!

Luovassa prosessissa, vaikka se intohimo ja suuri rakkaus onkin, ei voi olla kaiken aikaa.

– Aivot tarvitsevat lepoa, muutoin tekemisen taso kärsii, Lauri toteaa.

Lauri Tervoa harmittaa Suomen ahtaat taidemielipiteet.

– Suomessa aivan liian pienellä piirillä on valta määrätä ja päättää, mikä on hyvää taidetta, vaikka suuren yleisön mielipide olisi aivan toinen. Valtaosa suomalaisista on niin arkoja, että he seuraavat yleistä mielipidettä, vaikka heidän sydämensä ja taidemakunsa sanoisivat toista.

Lauri Tervo on ylpeä omasta taidegenrestään, ulkoilmamaalaamisesta.

Tehokas opetusmenetelmä taideopiskelijoille on kautta aikain kuulunut: Valitse vanhan mestarin työ ja jäljennä se, siinä opit valtavasti maalaustaiteesta.

– Tämä on täysin totta, Lauri toteaa.

Jäljennystä tai mukaelmaa tehdessä joutuu monenlaisiin ongelmanratkaisutilanteisiin.

– Esimerkiksi valokuvan mukaan maalatessa on mietittävä, millaisia virheitä kamera tekee valojen ja varjojen suhteen ja miten ne kankaalla itse ratkaisee, että pääsee mahdollisimman alkuperäisen mukaiseen lopputulokseen.

”Haluan palvella asiakkaitani hyvin. Se poikii uusia työtilaisuuksia ja uusia asiakkaita.”

Kuka?

Lauri Tervo

- Ammatti: Taidemaalari

- Ikä: 32 v

- Syntymäpaikka: Äänekoski

- Asuinpaikka: Lahti

- Perhesuhteet: Vaimo ja kolme lasta