Kiinnostavatko sinua vauhti ja vaaralliset tilanteet, arvokas hiljaisuus yhdistettynä soturikulttuuriin, perinnevaatteet, historia tai uskonnolliset rituaalit? Japanilaisten samurairatsastajien yabusame-seremonia on elämys, joka täytyy kokea ainakin kerran.

Teksti: Marianne Lähde

Kesäkuun ensimmäisenä päivänä kannattaa suunnata kulku Helsingin keskustan läheisyydessä sijaitsevaan Laakson ratsastuskeskukseen. Tarjolla on ainutlaatuinen elämys, japanilaisten samuraimetsästäjien yabusame-seremonia.

Ogasawaran suku on vaalinut ja ylläpitänyt yabusame-traditioa jo 32 sukupolven ajan aina 1100-luvulta saakka. Yabusame on paitsi täydessä laukassa tehtävää taidokasta jousiammuntaa, myös osa šinto-uskonnon hengellistä seremoniaa. Japanilaisille kyse on myös merkittävästä muistutuksesta maan omasta historiasta. Yabusamen kautta muistellaan myös shoguneita, sotureita, jotka 1100-luvulla syrjäyttivät maata aikaisemmin hallinneet ylimykset, mutta antoivat Japanin keisarin jäädä valtaan.

Yabusame-seremoinioiden esittäminen Japanin ulkopuolella on perin harvinaista. Kyseessä on kolmas kerta, kun samurairatsastajat esiintyvät Euroopassa. Pohjoismaissa ryhmä esiintyy ensimmäistä kertaa. Suomeen saapuu noin viidentoista samurain ryhmä, ratsastuksissa käytetään suomalaisia hevosia. Yabusamessa ratsastaja kiihdyttää hevosen täyteen laukkaan reilun metrin levyisellä ratsastusuralla ja ampuu muutaman sadan metrin matkalla kolme nuolta maalitauluihin. Suorituksen aikana samurai ohjaa hevostaan vain pohkeilleen. Käytettävä jousi on valtava, yli kahden metrin mittainen, ja nuolet samurai ottaa vain toistakymmentä sekuntia kestävän suorituksen aikana selässään sijaitsevasta nuoliviinistä. Hevosen ja ratsastajan tehtävää ei helpota se, että muun suorituksen lisäksi samurai huutaa voimakkaasti suorituksen aikana. Huuto on alkujaan peräisin taistelukentiltä, yabusame on ollut alkujaan osa sotureiden koulutusta.

Helsingissä on tämän viikon lopulla hienot mahdollisuudet tutustua muuhunkin samuraikulttuuriin Spirit of Samurai –tapahtumakokonaisuuden ansiosta. Perjantaina 30.5. kello 16–18 Kansallismuseossa on tarjolla kaksi luentoa, erään Japanin merkittävimmän šintopyhähkön ylipappi Shigeho Yoshida ja yabusame-koulutuksesta vastaava suurmestari Kiyotada Ogasawara kertovat yabusamesta osana soturitraditiota. Kansallismuseossa on esillä Soturin tie-näyttely, joka esittelee japanilaisten taistelulajien esineistöä.

Suomenlinnassa järjestetään lauantaina 31.5. kello 14.30 Omatoshiki-jousiammuntaesitys ja mahdollisuus tutustua teeseremoniaan. Japanilainen teeseremonia on sekin alkujaan osa samuraikulttuuria. Suomenlinnassa sijaitsee japanilainen teehuone, jossa perinnettä esitellään kello 13 ja 16 alkavissa tilaisuuksissa.

Sunnuntaina 1.6. Laakson ratsastuskentällä nähdään kaksi yabusame-esitystä, kello 13 ja 18. Lisätietoa tilaisuuksista löytyy osoitteesta www.spiritofsamurai.com.

”Ratsastaja kiihdyttää hevosen täyteen laukkaan ja ampuu parin sadan metrin matkalla kolme nuolta maalitauluihin.”