”Lentäjän poika, lähes lentäjä siis itsekin”, lauloi Edu Kettunen kellolaisen Tuomas Similän ollessa vuoden ikäinen. Tuomaksella on oman elämänsä myöhäisempi versio lentämisestä. Poika toteutti isänsä haaveet, rupesi lentämään, hymyilee kolmikymppinen Tuomas.

Teksti: Ari Stenius

Joskus 15 vuotta sitten isä ja poika Similä olivat nähneet riippuliitäjiä ja isä tartutti uteliaisuuden kipinän poikaansa.

– Olispa mukava harrastaa tuota, oli isä todennut.

– Siitä jäi lentämisen ajatus kutkuttamaan, menee Tuomas ajatusten siivin teini-ikäänsä.

Noin 15 vuotta meni, ennen kuin aika oli kypsä.

– Kaverin kanssa oli moneen kertaa mietitty ja haaveiltu, että joku päivä lähdetään kokeilemaan. Pohdittiin kaikkea mitä ihmiset harrastuksistaan: hintaa, turvallisuutta ja että kuinka kauas sitä mahtaa voida lentää ja mihin sieltä taivaalta näkee, kuvaa Tuomas lentämishaaveen hiljaista, mutta peruuttamatonta mielikuvituksen lentoa.

Oulunsalon lentonäytöstapahtuma elokuussa 2014 viimein lennätti nyt itsekin perheellisen Tuomaksen lopullisesti kohti taivasta ja varjolentämiseen. Icarosteamin esittelypiste sai ilmaa Tuomaksen haaveille. Nyt mies on reilun vuoden ollut seuran jäsen ja lajiharrastaja.

– Kamat oli jo hankittu, mutta siellä käytiin tutustumassa, ja sen jälkeen on haisteltu tuulia sillä mielellä, että lennetäänkö tänään, kertoo Tuomas.

– Ensimmäisen kokeilukerran jälkeen ei ollut paluuta, myöntää mies, joka oli ennen ensimmäistä kurssiaan harjoitellut ”salaa” varusteitten maakäsittelyä.

Kurssit ja lentokokemukset ovat antaneet vastaukset mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin.

– Kurssin hinta, luvat ja koulutus, on noin puolet ajokortin hinnasta. Välineet maksavat, mutta se on paljolti kertainvestointi, jonka jälkeen harrastus on edullista, sanoo Tuomas.

Turvallisuus askarruttaa montaa muutakin kuin lentopelkoista, mutta varjoliito on laji, jossa ei tarvitse pelätä.

– Logiikka ilmassa on vähän järjenvastaista, naurahtaa Tuomas.

– Jos tuntuu, että jotakin meinaisi tapahtua tai huolestuttaa, niin perussääntö on: älä tee mitään, liidä vaan.

Similän isä oli oikeassa, varjoliitoa on mukava harrastaa.

– On, todella mukavaa. Se vapauden tunne jalkojen irrotessa maasta. Se on joka kerta aivan uskomaton tunne, euforinen hetki, huokaa Tuomas.

Similä on harrastuksensa myöten oppinut katsomaan peltoja aivan uudella silmällä.

– Tuosta olisi hyvä ja tuo tuossa, naureskelee Tuomas – pellot ja aukeavat ovat varjoliitäjän lentoonlähtö- ja paluupaikkoja.

Kellolaisen Similän lentäessä taivaalla, saattaa nyt joku pellolla kulkija haaveilla lentämisestä ja miettiä taivaanpojan näköaloja.

– Hyvällä ilmalla näkee kauas. Kellon taivaalla liitäessään näkee hyvällä ilmalla Iihin, vastaa ja tietää Tuomas.

Tulevana sunnuntaina 13.12. Icaroksen tiimiä näkee Iissä, Kärkkäisen tavaratalossa, jossa seuran jäsenet esittelevät lajia ja laitteitaan kello kahdestatoista iltakuuteen.

– Tulkaahan tutustumaan, toivottaa talonrakentaja, jolla on jalat ilmassa – mielessä ja usein käytännössäkin.

”Välineet maksavat, mutta se on paljolti kertainvestointi, jonka jälkeen harrastus on edullista.”

MITÄ?

Varjoliito

Varjoliitäjät lähtevät liikkeelle juoksemalla rinteessä vastatuuleen, jolloin liidin täyttyy ilmalla. Liitäjä voidaan myös hinata lentoon autolla, mönkijällä, veneellä tai moottorikelkalla. Varjoliitimellä voidaan lentää myös moottorilla.

Oulun Icaros Team esittelee toimintaansa Iin Kärkkäisellä sunnuntaina 13. joulukuuta kello 12–18.