Sydämellinen kiitos ylilääkäri Ashraf Benyaminille KauppaSuomen mielipidepalstalla olleesta turvapaikkaturismia koskeneesta kirjoituksesta (KauppaSuomi viikko 40). Kirjoituksessa oli harvinaisen selväjärkisesti nähty vallitseva, täysin hallitsematon turvapaikanhakutilanne.

Kristittynä ymmärrän, että on täysin oikein auttaa hädässä olevia kärsiviä ihmisiä ja Raamatun mukaan tämä auttaminen tehdään samalla itselleen Jeesukselle. Tämä on täysin yksiselitteistä, mutta katsellessa nykyistä turvapaikkaturismia, en voi olla vakuuttunut siitä, että nykyiset turvapaikanhakijat olisivat pääosin edes kipeimmin avun tarpeessa. Esim. Irakin sisällä on alueita, jotka ovat riittävän turvallisia. Samaan aikaan maailmalla on muslimien vainoamia kristittyjä, jotka eivät uskalla mennä muslimien pelossa edes YK:n pakolaisleireille (lähde: Patmos Lähetyssäätiö). Suomeen tulijoiden joukossa voi olla tietenkin aidosti apua tarvitsevia. Se, että täydellisesti EU:n Dublinin sopimuksen vastaisesti apua tarvitsevat vaeltavat maasta toiseen (vaikka pitäisi jäädä ensimmäiseen turvalliseen maahan), tulevat Ruotsiin, joka sekään erittäin humaanina maana ei kelpaa ja tulevat vihdoin Suomeen, koska on kantautunut täysin oikeaa tietoa, että ” täällä on parhaimmat edut ja nopein turvapaikkakäsittely, ” paljastaa tulijoiden motiiveja.

Tämä vaellus Pohjan perille ei (sinänsä) tietenkään ole turvapaikanhakijoiden vika, vaan EU:n, joka ei noudata omia päätöksiään. Tässä vaelluksessa on kuitenkin piirteitä, jotka viittaavat enemmän maksimaalliseen elintason kohottamisen pyrkimykseen, kuin sinänsä avun saamiseen ja ihmiset itse päättävät, mihin vaeltavat. On täysin yksiselitteistä, että Suomella ei ole tällä hetkellä mitään edellytyksiä varmistua 100 %:sti turvapaikanhakijoiden tulemisen motiiveista ja esim. siitä, etteikö joukossa olisi esim. turvapaikanhakijoiksi tekeytyneitä ISIS-terroristeja? Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on kantanut asiasta huolta ja viitannut niihin tulijoihin, joilla on pahat mielessä. Tässä tilanteessa pitäisi Suomen rajat periaatteessa sulkea Suomen turvallisuuden nimissä. EU-Suomen johtajilla ei nähtävästi ole tähän kuitenkaan rohkeutta, odotetaan sitä hetkeä, jolloin pakon edessä tähän on kuitenkin mentävä ja jolloin mm. ISIS-läiset ovat ”kotoutuneet” kiitettävästi.

Turvapaikkaturistien levittäminen paniikissa ympäri Suomen, jopa kaavaillun pakkolain voimalla, on täysin tarpeetonta ja aiheuttaa pahimmillaan kapinatilan paikallisten asukkaitten ja tulijoiden välille ja nostaa ” rasismi” - käyrät taivaisiin, sitäkö oikeasti halutaan? Kuten kansanedustaja Jari Ronkainen (ps.) on ehdottanut, ” parakkikylät Tornioon ja mahdollisesti muualle, ” on täysin riittävä ratkaisu tulijoiden majoittamiseen. Näihin on mahdollista saada täydet mukavuudet.

Sakari Sormunen

Hollola