Kaiken teollisen jättäminen pois ruokavaliosta tervehdytti Onerva Hintikan

Valkoista sokeria, keinosokereita, transrasvoja, väriaineita, makuaineita, lisä- ja säilöntäaineita, ympäristön vierasaineita. Kaikkea näitä on agronomi Onerva Hintikan mukaan nykyruoassamme riippuen siitä, miten ja missä raaka-aineet on viljelty ja missä ruoka on valmistettu. Kemikalisoitu ruoka on terveytemme uhka! huudahtaa Onerva. Hän paransi allergiansa syömällä puhdasta, itse valmistamaansa ruokaa sekä lisäravinteita. Onerva muistuttaa, että siatkin saavat rehussaan tasapainotetusti vitamiineja ja kivennäisaineita, ja hyvällä rehulla minkin turkki kiiltää. Hän peräänkuuluttaa lääkärien koulutukseen perehtymistä aineenvaihduntaan ja ravitsemusoppiin.

Teksti ja kuvat: Reetta Reinman

Vesivehmaalla syntynyt, pääkaupunkiseudulla elämäntyönsä tehnyt, Espoossa nykyään asuva agronomi Onerva Hintikka, 76, oli 1960- ja 70-lukujen taitteessa omien sanojensa mukaan kaikelle allerginen. Vatsavaivat olivat valtavat. Suolisto ei sietänyt juuri mitään. Väsymys uuvutti. 1970-luvun alussa hän päätti jättää ruokavaliostaan kaiken teollisesti valmistetun ruoan sekä valkoisen sokerin.

– Rupesin valmistamaan kaiken ruoan itse puhtaista, perusraaka-aineista. Tämä pelasti minut.

Vuonna 1975 Onerva jätti lihan syönnin vuosikymmeniksi. Kalaa hän syö runsaasti. Yli 40 vuotta Onerva on suosinut pääasiallisesti puhdasta, kasvisvoittoista ruokaa: yksinkertaista, vain muutamista perusaineksista valmistettua. Mitään teollisesti valmistettua ruokaa maustamatonta jugurttia ja juustoa lukuunottamatta hän ei syö.

– Suosin nykyään FODMAP-ruokavaliota, joka on auttanut monta herkkävatsaista ja ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsivää.

1990-luvun alussa Onervalla tutkittiin keliakiaa, mutta sitä ei löytynyt sillä erää. Sen jälkeen hän on siirtynyt gluteiinittomaan ruokavalioon. Yleensä hän leipoo itse siemenleipää erilaista siemenistä, luomukaurahiutaleista, oliiviöljystä, vedestä ja käyttää siemenleivässä mausteena jodioitua suolaa. Makeisiin piiraisiin, esimerkiksi kurpitsapiiraaseen, hän käyttää riisijauhoa, kaurajauhoa tai vaikkapa maissijauhoa.

– Gluteiiniviljan jättäminen on huomattavasti helpottanut oloani, hän toteaa.

Onerva korostaa , että kemikalisoitu ruoka ei hänelle sovi; se on hänelle haitallista. Agronomina hän on huolestunut kemikaalien pääsystä ihmisen elimistöön ruoan välityksellä.

– Vastustan myös yhdyskuntajätteen käyttämistä maanparannusaineena ruoaksi käytettävien kasvien viljelyssä. Yhdyskuntajätteessä on lukuisia bakteerimyrkkyjä, ja jopa antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereja, bakteerimykkyjä sekä muun muassa lääkejäämiä, tefloneita ja palonestoaineita, jopa tuberkuloosibakteereita.

Missä tuotettu? Miten tuotettu? Kuka tuottaa? Siinä Onervan mielestä olennaisen tärkeät kysymykset ruokatuotantoa pohdittaessa.

Onervan yksinkertaisista ja kerrallaan yhdellä aterialla vähistä aineksista koostuva ruokapäivä alkaa aamulla kaurapuurolla ja kotimaisilla marjoilla. Joskus hän syö kaurapuuron sijaan maustamatonta, laktoositonta jogurttia. Aamupäivän aikana Onerva juo puolisen litraa kahvia, sekä nauttii kahvin keralla gluteiinittoman mustikkamuffinssin.

– Pakkopullani! hän naurahtaa.

Laktoositon jogurtti ja marjat maistuvat välipalana. Iltapäivällä Onerva syö lämpimänä ruokana kasviskeittoa, esimerkiksi kurpitsa- tai tomaattikeittoa. Päivällisellä on usein kalaa ja kasviksia tai esimerkiksi vuohenjuusto-kasvispaistos salaatin kera. Iltapalana hän suosii marjoja ja hedelmiä. ”Kaupan” maito ei Onervalle sovi. Käsittelemätön maito sopisi siitäkin huolimatta, että siinä on laktoosia.

– Olisipa tinkimaitotila lähellä, Onerva toteaa.

Rasvoina Onerva suosii voita ja rypsiöljyä, omegakolmosia hän saa myös ruokavaliossaan runsaana olevasta kalasta.

Onerva on täydentänyt yli 40 vuotta ruokavaliotaan ravintolisillä: vitamiineilla, kivennäisaineilla ja rasvahapoilla.

– Agronomina tiedän, miten tärkeitä vitamiinit ja kivennäisaineet ovat kotieläimille, ja minkin karva kiiltää, kun sen rehussa on riittävästi vitamiineja sekä hiiven- ja kivennäisaineita, mutta meille ihmisille niitä ei juurikaan suositella. Lääkäreiden koulutuksessa tarvittaisiin ehdottomasti ravitsemuskoulutusta, onhan ihminen sitä, mitä hän syö.

Lääkäreiltä Onerva peräänkuuluttaa myös perusteellisempaa paneutumista aineenvaihdunnallisiin sairauksiin.

– Minulle on mennen tullen kerrottu lääkärin vastaanotolla, etten tarvitse lisäravinteita, kun olen terve ihminen. Mutta entäs, jos en olisi syönyt lisäravinteita ja vaalinut itse terveyttäni?

– Olin pitkään kilpirauhasen kiusaama, muun muassa väsynyt ja uupunut, mutta syytä oireiden takaa ei tahtonut löytyä. Itse kyllä koko ajan korostin lääkärille, että lukuisat oireeni johtuvat kilpirauhasesta. Lopulta hän sitten totesikin, että olen oikeassa.

Onerva sai kilpirauhaslääkityksen. Hänellä on kystinen struuma.

Tämän vuoden elokuussa Onerva sairastui rintasyöpään.

– 12 millin kasvain leikattiin pois, lisäksi sain kolmen viikon ajan sädehoitoa. Nyt olen terve, kontrollit toki jatkuvat ja viiden vuoden antiestrogeenikuuri.

– HYKS:n Syöpäsairaalan sädehoito-osastolle meno oli minulle todella kova paikka. Olin aina ajatellut, että tuonne en koskaan joudu, mutta sinne vain piti mennä. Onneksi hoidot ovat onnellisesti ohi.

Golf on Onervalle mieluinen liikuntaharrastus. Hyvän peruskunnon myötä radan jaksaa kiertää uupumatta. Ulkoliikuntalajeista mieluisia ovat myös sauvakävely ja hiihto. Syys- ja kevätkausina hän käy pilatestunnilla.

– Nyt olen taas aloittanut joogan, mikä on ihanaa. Tässä elämäntilanteessa jooga tekee oikein hyvää.

Onervan rakas elämänkumppani menehtyi alkukesästä, ja elokuussa Onerva sairastui rintasyöpään. Onervalla on yksi lapsi, 52-vuotias farmaseuttitytär ja kolme lapsenlasta: 22-, 21- ja 17-vuotiaat pojat.

Kehonhuolloksi Onerva käy hermoratahierojalla säännöllisesti kerran kuukaudessa sekä silloin tällöin kalevalaisessa jäsenkorjauksessa.

”Gluteiiniviljan jättäminen on huomattavasti helpottanut oloani.”
”Sädehoito-osastolle meno oli minulle todella kova paikka. Olin aina ajatellut, että tuonne en koskaan joudu, mutta sinne vain piti mennä.”

MITÄ?

MITÄ?

FODMAP-ruokavalio

Onerva Hintikka käyttää erilaisia luontaisia ravintolisiä monipuolisesti ja vaihdellen, ei samaan aikaan kaikkia, vaan kuuriluonteisesti kutakin. Esimerkiksi:

- MSM:ää

- kollageenia (nivelille)

- seleeniä (hiusten ja kynsien vuoksi)

- monivitamiineja

- magnesiumia suihkeena

- B12-vitamiinia

- C-vitamiinia

- D-vitamiinia noin 20–50 mikrogrammaa vuorokaudessa

- Schindelen mineraalijauhetta

- otsonivoidetta tai -öljyä iho-ongelmiin

- kasvojen hoidossa Yliopiston Apteekin luontaisia ihonhoitotuotteita

- MeineBase mineraalisuolaa

Näitä ruoka-aineita kannattaa suosia:

* riisi, kaura, peruna, hirssi, tattari, kvinoa, speltti, amarantti

* kurkku, tomaatti, kaikki salaatit, paprika, porkkana, kesäkurpitsa, munakoiso, kurpitsa, vihreät pavut, kiinankaali

* marjat

* sitrushedelmät, banaani, kiivi, viinirypäleet, hunaja, cantaloupe-meloni

* pähkinät, siemenet

* laktoosittomat maitotuotteet, kypsytetyt juustot

* liha, kala, munat, äyriäiset

* tofu

Näitä ruoka-aineita kannattaa rajoittaa:

* fruktoosi, sobitoli, ksylitoli, laktoosi

* prebiootit, inuliini

* ruis, vehnä, ohra, soija

* pavut, sipuli, purjo, parsa, artisokka, kukkakaali, valkosipuli, kikherne

* omena, päärynä, persikka, nektariini, luumu, vesimeloni, mango, persimoni

* kofeiinipitoiset ja hiilihapolliset juomat, alkoholi

* sienet

* hunaja

* kuivatut hedelmät

* runsas rasvan käyttö