Auringon paahtaessa päivisin, parhaat hetket koettiin usein keskiyön paikkeilla

Tapio Pelkonen kertoo miesten kesäisestä kalastusreissusta. Kalastusreissumatka – hyvä joululahjavinkki, tulee kesäinen mieli talven keskellä!

Teksti: Tapio Pelkonen

Herätyskello soi neljältä. Edellinen ilta oli venynyt yön puolelle tunnin verran matkatavaroita pakatessa. Vartissa olin valmis. Pikaisen aamupalan jälkeen suuntasin laukkujen kanssa lähimmälle juna-asemalle. Aurinko oli juuri noussut, ja etäällä pelloilla kiilteli aamukaste. Ilma oli raikas ja mieli korkealla. Vuoden odotus oli vihdoin takana.

Lappiin suuntautunut kalareissu on muodostunut jokakesäiseksi perinteeksi. Reissuun valmistatutuu kuukausien ajan hartaasti: kalastuskirjallisuutta lukien, kalastukseen liittyviä vertailuja ja testejä makustellen sekä paikallisvesillä kalastaen ja samalla Lapin kirkkaita vesiä haikaillen.

Olin tällä kertaa varannut kahdelle laukulle ruumapaikan, jotta ei tarvinnut sen tarkemmin miettiä kilojen ylittymistä. Juna vei yhdellä vaihdolla Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja laukkujen jätön jälkeen kävelimme kaverin kanssa suoraan koneeseen.

Aikainen herätys piti huolen siitä, että lennosta ei muistanut muuta kuin nousun ja laskun. Perille päästyämme lastasimme tavarat autoon ja starttasimme kohti Torniota.

Pidän kalastuksessa tärkeänä sitä, että ei jämähdä yhteen tyyliin, vaan että kokeilee useita eri kalastustapoja. Minulla vei vuosia tarttua perhovapaan, koska halusin ensin oppia perusteellisesti perinteisellä avokelalla kalastamisen.

Pari vuotta kuljetin kovassa putkessa perhovapaa ja -kelaa mukana satunnaisesti heitellen, kunnes innostuin perhojen sidonnasta niin paljon, että omia perhoja oli pakko päästä kokeilemaan.

Automatka oli pitkä. Olimme startanneet Oulusta vähän kahdeksan jälkeen. Olimme yhdellä pysähdyksellä ajaneet Kautokeinoon desinfioimaan kalastusvälineet. Kello oli paikallista aikaa viisi iltapäivällä, kun saavuimme paikkaan, josta paikallinen lappilainen meidät hakisi autollaan.

Ajomatka oli parikymmentä kilometriä. Ura oli niin isoja kiviä täynnä, että alle 30-senttisellä maavaralla ei ollut asiaa. Ensimmäisten kilometrien aikana uran laidassa näkyi irti revennyt lokakaari. Etelänaapurista oli miesporukka ajanut Range Roverillaan tänne asti: mennessä maavara oli ollut vielä 30 senttiä ja matka-aika pari tuntia, mutta palatessa maavara oli kutistunut kymmeneen senttiin ja matka-aika kasvanut yli 14 tuntiin. Tieto oli ehkä lapinlisällä varustettu, mutta miehillä oli varmasti ollut ikimuistoinen reissu.

Onnekseni lukuisat keskustelupalstat, blogit ja videot avaavat kalastamisen saloja meille kaikille. On mukava huomata, miten kalalla käydessä tietoa jaetaan ja toista neuvotaan. Mitä sitä vesistöä koluta sentin tarkkuudella, kun voi kokeneemmalta kysyä pohjan muodoista ja hot spoteista.

Reissulle lähtiessä tein Lapin vesiin sopivia perhoja. Ehdottomaksi suosikiksi nousi nopeasti sidottava Kaijakka, joka toimi harjuksille erittäin hyvin.

Vene lipui rantaan. Heittelimme tavarat pois kyydistä. Sovimme treffit kuljettajan kanssa ja lähdimme pystyttämään leiriä harjanteen päälle.

Edessä avautui tasainen vesistö ja puolen kilometrin päässä vasemmalla oli lähin koski. Leiri tehokkaasti pystyyn ja kalalle! Suuntasin heti paikkaan, jossa olimme edellisellä kerralla heittäneet viimeisenä iltana. Puolen tunnin kuluttua nostinkin ennätysharjuksia ylös: ensimmäinen oli 51-senttinen ja toinen 55-senttinen. Kilon yli mentiin muutamalla sadalla grammalla. Tästä oli hyvä aloittaa.

Perhokalastuksessa haastavinta ja samalla hienointa on se, että pitää tuntea hyvin kohdekalan ruokailutottumukset, ruokavalio ja kuinka uittaa tilanteeseen sopivaa hyönteisjäljitelmää. Pintaperhokalastus on näyttävää harjuksen selkäevän leikatessa veden pintaa ja perhon kadotessa samalla pinnan alle. Alkaa väsyttely, jossa virtaavien vesien asukki pitää huolella väsyttää ennen ylösnostoa. Karkuutuksia tuli paljon, mutta usein jo seuraavalla heitolla pinta heräsi eloon ja kärsivällisyys palkittiin.

Viisipäiväinen reissu antoi riittävästi aikaa unohtaa kaikki muu ja keskittyä pelkästään kalastamiseen. Auringon paahtaessa päivisin, parhaat hetket koettiin usein keskiyön paikkeilla. Vietimme paljon aikaa koskien ylä- ja alajuoksuilla, sillä itse koskesta harvemmin saa ruokakaloja.

Onnistumisia oli kaikilla, ja fiilis sen mukainen. Reissun kruunasi hartaudella lämmitetty, kivistä kasattu kiuas, jonka pesän sammutimme, ennen kuin nostimme teltan sen päälle. Saimme nauttia reilun tunnin ajan eksoottisista erämaalöylyistä käyden välillä viereisessä luoppalissa uimassa. Tästä jäi pitkäksi aikaa paljon muisteltavaa. Ainakin ensi kesään asti.

”Ehdottomaksi suosikiksi nousi nopeasti sidottava Kaijakka, joka toimi harjuksille erittäin hyvin.”
”Reissun kruunasi hartaudella lämmitetty, kivistä kasattu kiuas, jonka pesän sammutimme, ennen kuin nostimme teltan sen päälle.”