Yleisimpiä rahoja jäljellä vielä paljon

Suomen monivaiheinen historia kuvastuu erittäin selvästi sen maksuvälineissä.

Oravannahkojen jälkeen, Ruotsinvallan aikana, Suomessa oli käytössä Euroopan ensimmäiset setelirahat. Ne otettiin käyttöön 1600-luvun puolivälin jälkeen.

Kun Suomi vuonna 1809 liitettiin Suomen suurruhtinaskuntana Tsaarin Venäjään, otettiin käyttöön Venäjän raha laillisena maksuvälineenä. Kolme vuotta myöhemmin Suomi sai painaa myös omia kopeekka- ja rupla-arvoisia seteleitä.

Vasta 1860 Suomelle myönnettiin oma rahayksikkö, joka oli markka ja jonka sadasosaksi tuli penni. Ensimmäiset markan ja pennin kolikot lyötiin vuonna 1864.

Euro otettiin käyttöön tilivaluuttana vuonna 1999. Suomen käyttörahaksi euro tuli vuoden 2002 alussa, ja saman vuoden maaliskuun 1. päivästä alkaen se on ollut maamme ainoa rahayksikkö. Leijona jatkaa matkaansa myös eurorahoissamme.

Kolikoita on esiintynyt Suomessa esihistorian aikana kolmessa vaiheessa. Vanhin metallirahojen kausi oli roomalaisella rautakaudella. Toinen kausi oli 400-luvulla. Tuolloin Suomeen tuotiin varhaisbysanttilaisia soliduksia. Näiden kausien välissä oli aikoja, jolloin metallirahat olivat tuntemattomia.

Roomalaiset ja bysanttilaiset rahalöydöt ovat harvinaisia, eikä niillä liene ollut suurta merkitystä vaihtokaupan välineinä.Viikinki- ja ristiretkiajalta ovat enimmät esihistorialliset rahalöydöt.

Metallirahoja on esiintynyt Suomessa viikinkiajalta lähtien aina näihin päiviin asti, vaikka turkiksiakin käytettiin vaihtovälineinä vielä kauan. Kaikki löydetyt viikinki- ja ristiretkiajan rahat ovat hopeisia.

Rahoja on eri puolilta, eniten Saksasta sekä islamilaisesta maailmasta.

Löydöissä esiintyy myös englantilaisia, skandinaavisia ja bysanttilaisia rahoja. Suomessa tehtiin myös jonkin verran kopioita vieraista rahoista, lähinnä anglosaksisista ja bysanttilaisista.

Suomen kopiorahat on tehty tavallisella rahanlyöntitekniikalla, joten niitä olisi voitu sarjavalmistaa. Niitä ei kuitenkaan ole löydetty kovin monta. Rahan sijasta käytettiin myös hopeakoruja ja hopeatankoja, joista voitiin pilkkoa sopivan kokoisia palasia kaupankäynnin tarpeisiin.

Toisaalta rahoja on usein käytetty koruina. Monien paikkojen kansanperinne kertoo maahan kätketyistä raha-aarteista. Näiden päällä saattoi maata aarteen vartija-olento tai loimuta virvatuli. Monista oikeasti löytyneistä raha-aarteista on esitetty, että ne on kätketty maahan vaaran uhatessa. Rahoja on löydetty myös haudoista, joihin niitä on laitettu vainajien mukaan.

Yksi tärkeimmistä Suomen valuutan historiaan vaikuttavista tekijöistä on ollut maksuvälineiden arvon vakaana pysyminen. Tämä on ollut yksi rahajärjestelmien kulmakivistä kautta aikojen.

Suomessa käytettyjen rahojen historia alkaa virallisella tasolla 1400-luvulla, jolloin Suomen maaperällä ensimmäistä kertaa lyötiin virallisia maksuvälineitä. Tuolloin Suomi oli osa Ruotsia, joten rahan historiaan vaikutti Ruotsin kulloisenkin hallitsijan politiikka.

Vuonna 1809 Suomesta tuli suuriruhtinaskunta ja rahayksiköksi tuli rupla. Vuonna 1811 perustettiin Waihetus-, Laina- ja Depositioni-Contori, nykyiseltä nimeltään Suomen Pankki. Tämä on yksi Suomen valuutan historian merkittävimpiä tapahtumia.

Vuonna 1840 rahan arvoa vakautettiin siirtymällä hopeakantaan, josta luovuttiin Krimin sodan myötä 1850-luvun puolivälissä. Vuonna 1860 Suomi sai oman rahayksikön, markan, joka oli alun perin sidottu Venäjän paperiruplaan eli sen arvo ei ollut kovin vakaa. Vakautta haettiin sitomalla markka hopeaan 1865.

Hopean hinta alkoi heilahdella 1860-70-lukujen taitteessa ja vakautta haettiin sitomalla markan arvo kultakantaan 1878.

Kultakannasta luovuttiin ensimmäisen maailmansodan myrskyissä vuonna 1915. Suomi palasi kultakantaan vuonna 1926, mutta jo viiden vuoden kuluttua eli 1931 kultakannasta luovuttiin kansainvälisen lamakauden vuoksi.

Vuonna 1948 Suomi liittyi Bretton Woods -järjestelmään, jossa valuutat oli sidottu Yhdysvaltain dollariin, joka puolestaan oli sidottu kultaan kiinteällä 35 dollarin unssihinnalla (troy-unssi, noin 31 grammaa). Järjestelmä romahti Yhdysvaltain luovuttua kultakannasta 1971 ja lopullisesti se haudattiin vuonna 1973. Markan ERM- ja EMU-kiinnitykset sekä euron käyttöönotto tilivaluuttana 1.1.1999 ovat viimeisimmät merkittävät muutostekijät valuutassamme.

Suomessa liikkuu vanhoja seteleitä ja kolikoita vielä hyvin. Keräilijöitäkin on, vaikka numismatiikka ei eläkään juuri nyt kulta-aikoja. Rahojen keräily ei vielä ole sytyttänyt nuorta polvea. Alaan perehtyneet suosittelevat kuitenkin säilyttämään perinnöksi saadut rahakokoelmat.

– Yleisempiä rahoja on vielä niin paljon tarjolla, että välillä mietityttää, löytyykö kaikille ottajia, pohtii keräilyraha.fi -nettikauppaa pyörittävä Asko Luostari.

Harvinaisten rahojen kohdalla hinta voi nousta puolestaan niin korkeaksi, että ostajakuntaa on vähän.

– Tuhansissa euroissa liikkuvia rahoja on olemassa ja niitä löytyykin vielä alan harrastajille aina tarvittaessa.

Setelin tekee arvokkaaksi yleensä joku poikkeavuus. Se voi olla harvinainen allekirjoituspari tai joku numerosarjaan liittyvä erikoisuus.

– Esimerkiksi 500 markan seteli vuodelta 1975 ilman allekirjoitusta on arvokkaampi kuin allekirjoituksella varustettu. Hintaa nostaa vielä, jos numerosarja alkaa i-kirjaimella. Myös i-kirjaimella varustettu sadan markan seteli vuodelta 1976 on harvinainen, Luostari kertoo.

Keräilijöillä voi olla omia erikoisuuksiaan kokoelmissaan. Joku voi esimerkiksi kerätä setelin kaikilla mahdollisilla allekirjoituksilla. Tietoa keräilyharvinaisuuksista on kuitenkin oltava, ettei tule ohilaukauksia.

– Esimerkiksi vuoden 1963 paperimarkka löytyy miltei joka talosta. Jos kätköistä löytyy Eigil Sacklénin allekirjoittama markka vuodelta 1963, kannattaa se tallettaa visusti. Sacklén oli nimittäin jäänyt eläkkeelle jo vuonna 1961.

– Arvoa lisää, mikäli numerosarja alkaa a-kirjaimella. Mutta mikäli numerosarja alkaa ai-kirjainyhdistelmällä, on se kaikkein yleisimpiä, Askon Keräilyraha Ky:n Asko Luostari kertoo.

Lähteet: Tuukka Talvio, Suomen Rahat. Artikkelia varten on haastateltu Suomen Pankin rahamuseon intendenttiä.

”Suomelle myönnettiin oma rahayksikkö vuonna 1860.”
”Vuonna 1811 perustettiin Waihetus-, Laina- ja Depositioni-Contori, nykyiseltä nimeltään Suomen Pankki.”