Teksti: Lahden Luovan kirjoittamisen piiri Salasana

Päiväkerhon joulujuhla

Simsalabim! sanoi taikuri Ella ja veti pupun sylinterihatusta. Ihmeellistä, huoahti yleisö. Ella oli tullut tekemään taikoja läheisessä koulussa toimivaan päiväkerhoon, missä myös Järviluoman perheen Ilona ja Eevertti kävivät kolmesti viikossa.

Lasten riemu oli moninkertainen, sillä vanhemmatkin saivat osallistua tapahtumaan. Myös Ilonan ja Eevertin Minni-äidille oli tullut tilaisuus tulla mukaan, sillä Liisa, kotiapulainen, oli tullut huolehtimaan kotieläimistä: kolmesta lehmästä, hevosesta ja sen varsasta sekä possusta, kahdesta lampaasta ja kanoista.

Eetu-isä oli makeistehdas Mellin edustaja ja arkipäivät matkoilla.

Ilona osasi jo lukea ja kirjoittaa tikkukirjaimin. Ilonalle ja Eevertille oikeiden taikatemppujen näkeminen oli uutta. Koskaan ennen he eivät olleet nähneet moista. He olivat kyllä leikkineet taikuria, mutta nyt he saivat ihan oikeasti seurata, miten taikatemppuja tehdään. Joulu oli lähestymässä, ja sen kunniaksi kanilla oli tonttulakki.

Oli menossa päiväkerhon joulujuhla.

- Miten se kani tulee sinne? kysyi nelivuotias Eevertti.

- Minä taion sen sinne, vastasi taikuri ja veti toisen pupun hatusta. Kanin tonttulakki heilui, ja kani näytti hyvin hämmästyneeltä. Yleisö nauroi katketakseen.

- Näin se käy! Kanit lisääntyvät nopeasti, eikö totta?

- Minäpä olin ihan oikeassa Taikamaassa. Siellä oli vaikka mitä! Siellä oli ihan kaikkea! huudahti vähän alle kuusivuotias Ilona.

- Niinkö? Kerro ihmeessä meille muillekin, missä olet käynyt, pyysi Ella naurahtaen ja taikoi vielä kolmannenkin pupun hatustaan.

- Minä lensin taivaaseen lentävällä lautasella. Masa-koira oli minun kanssani. Ketään muita ei mahtunut, kun se lautanen oli niin pieni. Kukaan ei edes ohjannut sitä. Se lensi ihan itsekseen. Minua jännitti ja pelotti hirveästi, mutta Masa vaan nukkui koko matkan. Kun me lensimme, näimme hienoja värejä. Koko taivas oli niitä täynnä. Ja tähtiä oli joka puolella. Ne olivat paljon suurempia kuin kotipihasta katsottuna näyttää. Sitten tulimme lelumaahan, joka oli täynnä leluja. Oli myös joululeluja...

- Onpas ihmeellistä, ällisteli taikuri hieman huvittuneesti.

- Mutta jätetään nyt sadut sikseen, ja jatketaan näitä oikeita taikoja.

- Minä haluan joulumaan kaikki lelut! Eevertti julisti.

- Ei se ollut satua! Minä olin siellä ihan oikeasti. Kysy vaikka äi... Masalta, Ilona sanoi puristaen jaloissaan olevaa koiraa jalkaansa vasten. Masa oli perheen koira, suomenpystykorva, joka kulki mielellään Ilonan seurassa. Ilonalla oli myös toinen koira, kankaasta tehty Masa. Tämä Pikku-Masa oli Ilonan unilelu ja hänen mukanaan silloin, kun oikeaa Masaa ei voinut ottaa mukaan. Eevertin unileluna oli iso, pehmeä virtahepo.

Ilona ajatteli mielessään, miten hän lähti öisin Masan kanssa matkalle. Tuolloin koira raaputti aina tassullaan seinässä olevaa, umpeen laudoitettua koiraluukkua. Ulkona odotti pieni ufoalus. Ilona oli ajatellut ottaa piakkoin myös Eevertin mukaansa taikamaailmaan.

- Hyss, äiti tyynnytteli Ilonaa.

- Sinä häiritset nyt taikuritätiä.

- Milloin isä tulee? Eevertti tivasi äidiltään.

- Vasta huomenna, mutta soittaa illalla, äiti vastasi. Äidin piti ottaa kiinni toisella puolellaan istuvasta Eevertistä, sillä Eevertti halusi päästä tutkimaan tarkemmin taikurin hattua. Äiti oli toistaiseksi kieltänyt Ilonaa kertomasta taikamaailmasta Eevertille, jotta poika ei innostuisi liikaa. Ilona oli kuitenkin vaipunut mietteisiinsä. Hän oli päättänyt esittää joululahjatoivomuksiinsa kaikki lelut, jotka muisti lelumaasta

- Haluan, että isä tulisi kotiin jo nyt, Eevertti valitti.

Lähtö lelumaahan

Oli perjantain ja lauantain välinen yö päiväkerhon joulujuhlan jälkeen. Ilona oli nukahtanut, mutta Masa herätti hänet. Koiran kostea kuono kosketti hänen paljasta kättään. Pystykorva katsoi häntä kiinteästi kuin haluten sanoa, että oli aika lähteä.

- Masa, mitä sinä nyt… Ilona mutisi unisesti, mutta muisti samassa, että Masa tahtoi viedä hänet joulumaan lelumaahan. Seuraavaksi hän ajatteli Eeverttiä. Vaikka äiti oli kieltänyt Ilonaa kertomasta Eevertille lelumaasta, Ilona halusi ottaa pikkuveljen mukaansa.

- Mitä mieltä sinä olet, Masa, otetaanko Eevertti mukaan? Ilona kuiskasi. Koira heilutti häntäänsä myönteisen vastauksen merkiksi, ja Ilona nousi ja meni huoneen vastakkaisen seinän puolella nukkuvan pikkuveikan luokse. Ilona kosketti veikkaa, ja tämä tuijotti isosiskoaan yllättyneenä, silmät unta täynnä.

- Hsst, hiljaa, ettei äiti kuule, Ilona kuiskasi.

- Haluatko lähteä joulumaahan ja nähdä paljon leluja? Ilona kysyi.

- Milloin isä… Eevertti aloitti, ennen kuin ymmärsi sisarensa kysymyksen.

- Haluan minä! poika sanoi niin kovalla äänellä, että Ilonan piti painaa sormensa hänen suulleen.

- Selvä, Ilona kuiskasi, - puetaan vaatteet ylle ja mennään.

Sisarukset pukeutuivat nopeasti. Masa-koira odotteli heitä istuen rauhallisesti matolla. Ilona hiipi kurkistamaan äidin työhuoneeseen. Huoneessa paloi valo, ja ovi oli raollaan. Äiti oli syventynyt maalaamaan kuvitusta joulumaatarinaansa, jota äiti oli lukenut isälle. Ilona oli herännyt ja mennyt salaa kuuntelemaan tekstiä ja äidin ja isän keskustelua.

Isoista maalauksista otettaisiin kirjaa varten kameralla kuvia, oli Ilona kuullut äidin selittävän isälle. Minni-äiti maalasi nopein, intuitiivisin ja varmoin vedoin kuin olisi ollut hurmoksessa. Ilona ei ollut ikinä nähnyt äitiään tällaisena. Hän olisi katsellut taulua maalaavaa äitiään vaikka kuinka kauan, ellei pikkuveli olisi tönäissyt häntä.

- Joko mennään? Eevertti tiedusteli kuiskaten. Pojan mieleen juolahti jotakin, ja hän kysyi: - Otetaanko kaikki kotieläimet mukaan?

Masan lisäksi perheessä olivat kotieläiminä kolme lehmää, hevonen ja sen varsa sekä possu, kaksi lammasta ja kanoja. Ilona mietti silmänräpäyksen.

- Ei oteta, ne eivät mahdu lentävään lautaseen. Nyt mennään, hän kiirehti, ja sisarusten ilmeitä tarkasti seuraava Masa-koira tassutteli äänettömästi heidän luokseen.

- Otanko virtahevon mukaan? veli jatkoi kysymyksiään.

- Otetaan vain, Ilona vastasi puristaen unilelukoiraansa kainaloonsa. Lelukoirankin nimi oli Masa, ja se oli kettuterrieri. Samassa hän muisti jotakin ja palasi nappaamaan yöpöytänsä laatikosta lahjatoivomuslistan ja kynänpätkän. Hän taitteli listan huolellisesti toppatakkinsa taskuun. Masa-koira kulki äänettömästi olohuoneen kautta eteiseen, jossa umpeen naulattu koiranluukku sijaitsi, ja lapset hiipivät hiljaa kintereillä. Sitten pystykorva raapaisi muutaman kerran tassullaan luukkua, ja äkkiä kaikki kolme olivat ulkona tähtikirkkaassa yössä lumisessa maisemassa.

Vähän matkan päässä matkalle lähtijöitä odotti pieni lentävä lautanen. Se oli vaaleanharmaa, lähes lumen värinen. Ilona muisti elävästi päiväkerhon joulujuhlan lopun tapahtumat. Kaikki muut olivat jo lähteneet – myös äiti, joka oli odottanut Ilonaa ja Eeverttiä pihalla.

Päiväkerhon kolme tätiä – vaaleahiuksinen, tummahiuksinen ja ruskeahiuksinen – olivat pyytäneet saada jututtaa Ilonaa ja Eeverttiä. Ilona oli puhunut päiväkerhossa muille lapsille paljon lelumaasta ja siellä olevista joululeluista ja ufoaluksesta, ja tätien kiinnostus oli herännyt. He olivat alkaneet kysellä Ilonalta kaikenlaista. Ilona oli vastaillut parhaansa mukaan. Tädit olivat epäilleet hänen keksineen kaikki jutut. Silloin ikkunan taakse oli laskeutunut pieni, llonalle hyvinkin tutun näköinen lentävä lautanen. Tädit olivat hiljentyneet ja katsoneet toisiinsa. Sitten tummatukkainen täti, joka oli päiväkerhon johtaja, oli sanonut, että lapset saivat lähteä kotiinsa. Ilonan ja Eevertin oli täytynyt kuitenkin vakuuttaa, ettei asiasta puhuttaisi sen enempää. Hetkeä myöhemmin lapset unileluineen ja Masa-koira olivat lentävän lautasen sisällä, ja alus lähti pehmeästi liikkeelle.

Lelumaassa

Lapset odottivat malttamattomina lelumaahan pääsyä, joten matka kesti heidän mielestään kauan. Todellisuudesssa aikaa kului vain vähän. Taivas oli musta ja tähtien vyö huikaisevan kirkas ja kaunis. Ilmassa oli joulun tuntu. Lentävä lautanen laskeutui pehmeästi puhtaanvalkoiselle lumelle, ja sen näkymätön ovi aukeni.

- Missä me oikein olemme? Eevertti hämmästeli.

- Korvatunturilla joulupukin ison työpajan viereisessä tosi isossa varastossa, jota kutsutaan joulumaaksi, ja joulumaassa on lelumaa. Pääsette kohta sinne, sanoi syvä miesääni aivan läheltä.

Lasten edessä seisoi suunnilleen heidän mittaisensa hahmo, joka oli helposti tunnistettavissa punaisesta piippalakista tontuksi. Tontun ikää oli vaikea arvioida, sillä hänellä oli valkoinen täysparta.

Tonttu oli niin ystävällisen näköinen, ettei hän herättänyt minkäänlaista pelkoa. Masa-koira heilutti häntäänsä kuin olisi hyvinkin tutustunut tonttuun jo aiemmin. Tämä oletus osoittautui paikkansa pitäväksi, sillä tonttu jatkoi:

- Minä olen tonttu Ahkera, lelumaan valvojatonttu. Teidän Masa-koiranne on tutustunut johdollani ennakkoon lelumaahan ja toimii oppaananne. Normaalisti lentävä lautanen jättää matkustajat tiehaaraan, josta on monta kilometriä lelumaahan. On olemassa myös Onnenmaa. Minulle sattui edellisellä kerralla yllättävä este, joten en päässyt tapaamaan teitä. Tosin sinä, Eevertti, et ollut viime kerralla mukana.

- Mutta… mutta Masanhan pitää opastaa meitä. Ja sitten… miksi pääsimme tänne suoraan emmekä jääneet tiehaaraan? Ilona ihmetteli. Eevertti puolestaan tuijotti silmät pyöreinä tonttua, joka oli kutsunut häntä nimeltä.

- Näihin molempiin asioihin löytyy vastaus, jota ei paljasteta vielä, tonttu vastasi hymyillen veitikkamaisesti.

- Sinulla on toppatakkisi taskussa lahjalista, jota tahdot täydentää. Täällä sinulle tarjoutuu siihen erinomainen mahdollisuus. Masa on teille hyvä opas, mutta se ei pysty ilmaisemaan tarkasti kaikkea, mitä teidän tulisi tehdä.

- Mitä meidän tulee tehdä? Ilona kysyi. Hänestä tuntui, että hän oli halkeamaisillaan uteliaisuudesta.

Tonttu viittasi kädellään takanaan ja sivullaan leviävien nietosten suuntaan.

- Näiden nietosten takaa avautuu lelumaa. Saatte tutustua leluihin, mutta niiden takana on varsinainen päämäärä, johon teidän tulee pyrkiä. Ette saa jäädä lelumaahan, teidän tulee seurata tähteä.

- Kummallista! Ilona puuskahti.

- Saammeko seurata tähteä lentävällä lautasella? Ja mistä lentävä lautanen on tullut?

- Lentävä lautanen on suunniteltu ja tehty joulupukin työpajassa. Joulupukilla on nykyään paljon tällaisia lautasia. Porot ovat käytössä edelleen, mutta nykyään tarvitaan myös tosi nopeita liikkumisvälineitä. Tähden seuraamisessa ei saa käyttää lentävää lautasta, pitää nähdä vaivaa ja ponnistella.

- Miksi? kysyi Eevertti totisena.

- Tähden seuraaminen palkitsee, kun siinä näkee vaivaa, tonttu Ahkera totesi arvoituksellisesti. - Mutta vielä kerran: tervetuloa joulumaan lelumaahan. Olkaa hyvät ja jatkakaa matkaa.

- Kiitos, mutta näemmekö nyt joulupukin? Ilona tiedusteli. Hän ajatteli voivansa antaa joulupukille lahjatoivelistansa jo nyt, mikäli tapaisi pukin.

Tontun ilme oli sellainen, kuin hän olisi lukenut Ilonan ajatuksia.

- Joulupukki on kiireinen, ette tapaa häntä täällä. Hän tulee koteihin aattoiltana.

- Harmi, Ilona ja Eevertti sanoivat miltei yhteen ääneen. Tonttu vetäytyi syrjään ja viittasi koiraa ja lapsia nousemaan nietoksen yli.

- Muistakaa sitten, että tähti on kauempana kuin uskotte ja lähempänä kuin arvaattekaan, tonttu sanoi arvoituksellisesti.

- Miten niin? Ilona halusi tietää.

- Se on myös täällä, tonttu Ahkera vastasi asettaen oikean kätensä sydämensä kohdalle. Tämän jälkeen tonttu vetäytyi syrjään, ja seurue kiipesi lumiharjanteen yli. Lelumaa levisi heidän edessään valtavan suurena ja värikkäänä. Kaikki jäivät mykistyneinä ihailemaan sitä – ja myös Ilona siitä huolimatta, että oli aiemmin käynyt siellä. Valikoima oli näet täydentynyt suunnattomasti ja sai Ilonankin lähes haukkomaan henkeään. Lopulta hän toipui sen verran, että sai otetuksi takkinsa taskusta lahjalistan ja kynän ryhtyäkseen täydentämään toivomusluetteloaan.

Salaperäinen tähti

- Merkkaa minullekin lahjoja, Eevertti toivoi.

Eevertti katseli leluja ja luetteli niiden nimiä, ja Ilona merkitsi rastilla luetteloonsa pikkuveljen esittämiä lahjoja. Ilona oli ehtinyt kirjoittaa listaansa runsaasti lelujen nimiä. Hän ajatteli, että voisi jatkaa nimien kirjoittamista listan toiselle puolelle toisen puolen tultua täyteen. Aivan lähellä lasten yläpuolella leijui kaunis tähti, jonka värit tuntuivat vaihtelevan tähden liikkeiden mukaisesti.

- Minä otan myös tuon tähden, veikka hoksasi ja ojensi kätensä tarttuakseen tähteen, mutta tähti lipui ulottumattomiin. Samoin kävi Ilonallekin, joka koetti veljensä tapaan ottaa tähden kiinni.

Lelut alkoivat käyttäytyä kummallisesti: ne rupesivat puhumaan ja liikkumaan!

- Ota minut, sanoi punainen paloauto pyörien samalla lapsia kohti.

- Ei kun ota minut! huusi poliisinukke kävellen lasten suuntaan.

- Minäpä, minä haluan tulla! karjui robotti.

Monet muutkin lelut tyrkyttäytyivät väkisin lasten mukaan. Meteli oli pian korviahuumaava, ja osa leluista alkoi tapella keskenään. Osa taas lähestyi uhkaavasti Masaa ja lapsia tullakseen väkisin valituksi.

Masa-koira oli seurannut tähän asti tilannetta harvinaisen rauhallisena. Nyt se suuttui, meni lasten eteen ja haukkui sillä tavalla, kuin vain kunnon pystykorva osaa. Kippurainen häntä oli terhakasti pystyssä. Lelut vetäytyivät pelästyneinä taaksepäin. Masa haukkui entistä äkäisemmin, ja meteli ja riitely vaimenivat. Masa lopetti haukkumisen vasta sitten, kun oli täysin hiljaista.

- Hyvät lelut, Ilona aloitti juhlavasti, - emme voi vielä ottaa teitä mukaan, koska ette mahdu lentävään lautaseemme. Esitämme listan joulupukille, ja hän tuo teidät meille lahjoina jouluaattona.

- Ihan kaikkiko? uteli lelupoliisi. - Meitä on täällä paljon.

- Me… tuota… Ilona vastasi, ja lelujoukosta kuului murinaa, joka oli paisumassa uudelleen meteliksi.

Masa-koira otti taas haukkuma-asennon ja haukahteli muutaman kerran, ja lelut hiljenivät toistamiseen. Silloin Ilona jatkoi:

- Meidän täytyy nyt ottaa tuo tähti kiinni. Palaamme sitten katsomaan teitä.

- Ette te tuolla tähdellä tee mitään, lelupoliisi väitti. Kuului taas lelujen murinaa, joka vaimeni, kun Ilona sanoi: - Tonttu sanoi, että meidän on seurattava sitä. En tehnyt sitä viime kerralla, nyt se täytyy tehdä.

- Milloin isä tulee? Eevertti kyseli.

- Isä ei ole täällä eikä tule tänne, Ilona selitti kärsivällisesti, - seuraamme nyt tuota tähteä.

Tähti tuntui kulkevan aivan lähellä lasten edellä, mutta siirtyi aina eteenpäin lasten seuratessa sitä. Tätä tuntui jatkuvan loputtomiin. Matkan edistyessä tähti näytti saavan itseensä aina enemmän lämpöä ja valoa. Lumi oli lakannut olemasta ajat sitten; sen tilalla oli vihreää niittyä ja yllä kaareutuva tähtinen taivas. Lasten korviin kantautui hiljaista laulua, kuin kaukaista kirkkomusiikkia, ja äkkiä seurue oli tallin edessä. Kaukana tasangolla näkyi kolme kamelien selässä olevaa ratsastajaa.

- Tietäjät, Eevertti sanoi, sillä hän muisti tarinan päiväkerhosta.

Tallin edessä oli seimi ja seimessä pieni lapsi, joka ei itkenyt, vaan katseli kaikkea levollisena. Ratsastajat näkyivät enää pieninä pisteinä tasangolla. Lapsen kasvot loistivat kuin valo, ja lapsen isä ja äiti istuivat liikkumattomina seimen ääressä. Myös ilmassa oli valoa, joka suorastaan häikäisi lasten silmiä, ja samassa he näkivät valon keskellä enkelin. Enkeli sanoi:

- Joulu on jokaisen sydämessä, mutta se täytyy ottaa vastaan.

Ilona ja Eevertti eivät tienneet, miten kauan olivat olleet seimen luona, ja miten he päätyivät takaisin lentävän lautasen luo. Heille jo tuttu tonttu Ahkera oli odottamassa heitä.

- Te sitten seurasitte tähteä, tonttu sanoi ystävällisesti.

- Niin teimme, Ilona vastasi.

- Teillä oli vaikeuksia lelujen kanssa, tonttu Ahkera totesi.

- Mistä arvelette sen johtuneen?

Ilona ja Eevertti pudistivat päätään, ja tonttu jatkoi:

- Se johtui ahneudesta. Halusitte mahdollisimman paljon joululahjoja, ja sen takia lahjatkin villiintyivät. Unohditte, että joulu on sydämessä. Muistatteko sen nyt?

- Muistamme, Eevertti ja Ilona vastasivat. He kipusivat Masa-koiran kanssa lentävään lautaseen ja olivat kohta kotona ja menivät nukkumaan.

He heräsivät jouluaaton aamuun, ja tuli päivä ja tuli ilta. Lapset saivat tavallisia lahjoja ja olivat onnellisia niistä. Paras uutinen oli kuitenkin se, että isä ilmoitti saaneensa läheltä kotia työpaikan ja olevansa joka yö kotona. Ja lapset ajattelivat kaikkea, mitä heille oli tapahtunut, ja muistivat, että joulu on sydämessä, kun sen ottaa vastaan.

”Ilmassa oli joulun tuntu. Lentävä lautanen laskeutui pehmeästi puhtaanvalkoiselle lumelle, ja sen näkymätön ovi aukeni.”
”Lapset ajattelivat kaikkea, mitä heille oli tapahtunut, ja muistivat, että joulu on sydämessä, kun sen ottaa vastaan.”