Sukuseuratoiminta on antoisa harrastus

Vanhan vaaliminen on merkityksellistä. Se antaa tunteen kuulumisesta johonkin ja luo sukupolvien ketjun. Suomalaiset ovat perustaneet viime vuosikymmeninä innokkaasti sukuseuroja.

Teksti ja kuvat: Tarja Lehtola

Snellman-suku on vaikuttanut Suomessa yli 350 vuoden ajan. Suvun kantaisä oli Olof Jönsson Snellman , joka kuoli Uudessakaupungissa vuonna 1700. Sukuseura täyttää kohta 60 vuotta. Snellmanien suku on jättänyt jälkensä Suomen historiaan monella tasolla ja monella eri elämänalueella. Snellmanit ovat vaikuttaneet niin tieteessä, taiteessa, hengenelämässä, liikemaailmassa kuin politiikassa satojen vuosien ajan.

Snellman-suvun kiistatta tunnetuin henkilö on J .V. Snellman. Hänen nimensä luo jonkinlaisen mielikuvan lähes jokaiselle suomalaiselle. Harva yksittäinen ihminen on jättänyt vahvan jälkensä historiaan niin monella eri sektorilla kuin Snellman. Hän oli myös Suomen ensimmäinen historiallinen henkilö, jonka piirteet otettiin seteliin vuonna 1940.

J.V. Snellman on istunut Suomen Pankin edessä vuodesta 1923. Tuolloin Snellmanin patsas paljastettiin juhlallisin menoin kadettikomppanioiden, laulukuorojen, poliitikkojen sekä tieteen, taiteen ja julkisen sanan edustajien läsnä ollessa. Snellmania pidetään Suomen markan isänä, joten Suomen Pankin rakennuksen edustalle parkkeeraamisessa on vahvat perusteensa. Satanen tunnettiinkin snelluna lähes niin kauan kuin saimme markkaa valuuttanamme pitää.

On omat vaaransa siinä, kun sukuun kuuluu tunnettu henkilö, että toiminta alkaa pyöriä tämän henkilön ympärillä. J.V. Snellman on kiistatta suvun kuuluisin jäsen, mutta kuitenkin vain yksi monista.

Snellmanin sukuyhdistyksen pääasiallinen tehtävä on toimia nykyään elävien sukulaisten yhteydenpitäjänä ja kokoavana voimana. Enemmän kuin henkilöä, yhdistys haluaa pitää toimintansa pääperiaatteena Snellmanin henkistä perintöä. Sitä ovat esimerkiksi sivistys, laajakatseisuus ja halu muutoksiin.

Snellman tunnettiin aikaansaavana valtiomiehenä, joka otti tarmokkaasti kantaa moniin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Hän oli oman aikansa aktiivinen keskustelija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Myös kansallisen suurmiehen toimintaa tulee kuitenkin kyetä tarkastelemaan kriittisesti.

Snellmaniin voidaan liittää myös piirteet tulisuus, kiivaus ja riidanhaluisuus. Myös ne ovat ikävä kyllä suvunperintönä siirtyneet aina seuraaviin ja seuraaviin sukupolviin. Jo suvun kantaisän Olof Jönsson Snellmanin tiedetään olleen mukana lukuisissa oikeusjutuissa porvariston ja maistraatin kanssa, mistä on päätelty hänen olleen riidanhaluinen ja oikeuksistaan kiinni pitävä.

Snellmanin sukuyhdistys on perustettu 24.2.1957. Suomen 100-vuotisjuhlavuonna sekin juhlii pyöreitä vuosikymmeniään. Nyt sukuseuraa luotsaa eteenpäin sen historian ensimmäinen naispuheenjohtaja, Helmi Leinonen. Sukuseuran toiminnan eteen on vuosien mittaan tehty tuhansia ja taas tuhansia talkootunteja.

Yhdistyksellä on toimintaa ympäri vuoden. Yhdistyksen toiminnasta vastaa 9-jäseninen hallitus. Yhdistyksen ”lippulaiva” on joka toinen vuosi pidettävä virallinen sukukokous ja sen yhteydessä vietettävät sukupäivät. Vuosittain, Snellmanin päivänä, yhdistys järjestää tapaamisen Helsingissä ja mahdollisuuksien mukaan samanaikaisesti myös muilla paikkakunnilla.

Yhdistys julkaisee omaa Domus Nostra -nimistä lehteä, joka ilmestyy kerran vuodessa. Lehden lisäksi jäsenille lähetetään vuosittain jäsenkirje. Tietoa sukukokouksista ja muista tapaamisista saa yhdistyksen kotisivuilta, tiedotuslehdestä, jäsenkirjeestä ja kaikilta hallituksen jäseniltä. Eli tiedon puutteesta ei yhteydenpito sukulaisten kanssa ole kiinni.

Suvun jäseniä asuu vakituisesti monissa maissa, jotkut ovat vaihtaneet kansalaisuuttaankin. Jotkut ovat kiinnostuneita seuraamaan sukulaisten elämää pitkistä välimatkoista huolimatta tai ehkä juuri siksi.

Snellmanin sukukokouksissa on tullut useasti esille se, että muuttuvassa maailmassa on yksi asia, joka pysyy ennallaan. Se on Snellman-sukuseuran jäsenmäärä, joka on ollut 300 kautta historian. Kaksipäiväiset sukupäivät on pyritty järjestämään paikkakunnilla, jotka liittyvät jotenkin Snellman-suvun menneisyyteen.

Oulun korkeudella Snellmanien sukuhistoriaan liittyvistä paikoista alkaa olla melkeinpä runsaudenpulaa. Oulun ohella Liminka, Tyrnävä, Muhos ja Haukipudas tunnetaan paikkakuntina, joissa on asunut ja asuu runsaasti sukuun kuuluvia henkilöitä.

Snellman-suku harrastaa reipasta meininkiä, eikä kainostele, mikäli arvelee törmänneensä sukulaiseen. Eräs sukuseuraan kuuluva on kertonut saaneensa ensikosketuksen sukuun siten, että joku oli soittanut ovikelloa, astunut sisään ja kertonut olevansa sukulainen.

Jotkut ovat kursailemattomasta toiminnasta vähän säikähtäneetkin. Sellainenkin kokemus on kuultu, miten eräs sukuseuralainen oli huomannut naapurioveen ilmestyneen Snellman-nimikyltin ja naapurin nähtyään käynyt kyselemään, onko tämä mahdollisesti J. V. Snellmanin sukua ja onko tietoa, mihin sukuhaaraan hän kuuluu. Nuori mies oli luikkinut kiireesti omaan asuntoonsa ilmeisesti arvellen tuon uteliaan tädin tulevan vielä kylään sukuasioineen.

Gerhard ja Anna Snellmaninkolmas poika olisi ehkä valinnut isoisänsä, isänsä ja isoveljensä ammatin, mutta esteeksi tuli kampurajalka. Se oli sellainen ruumiinvamma, joka kirkkolain mukaan esti pappina toimimisen. Lisäksi Gerhard-isä kuoli pojan ollessa 14-vuotias, ja papiksi opiskelu kävi taloudellisestikin mahdottomaksi.

Pitemmän päälle komeaäänistä lukkaria pyydettiin veisaamaan myös muualla pidetyissä isommissa hautajaisissa ja juhlissa. Aluksi hän joutui hoitamaan myös rokottajan tehtäviä. Benjaminin sisar Anna järjesti miehensäElias Piponiuksenkanssa häitä. Nuorin tytärMariameni naimisiinElias Lönnrot-nimisen lääkärin kanssa. Benjamin hoiti musiikkipuolen laulamalla ja soittamalla viulua.

Benjaminin komealle lauluäänelle keksittiin monia tarkoituksia. Kerrotaan, kun marjastajat syksyllä saattoivat eksyä Haukiputaan kirkon takana aukeavalle kankaalle, kutsuttiin lukkari apuun. Kun hän kirkonmäellä kajautti virret komeimmalla äänellään, ei enää kauan kestänyt, ennen kuin eksyneet marjastajat löysivät tiensä ihmisten ilmoille.

”Kaksipäiväiset sukupäivät on pyritty järjestämään paikkakunnilla, jotka liittyvät jotenkin Snellman-suvun menneisyyteen.”
”Snellman-suku ei kainostele, mikäli arvelee törmänneensä sukulaiseen.”

MITÄ?

Sukututkimusta eli genealogiaa voi harjoittaa kuka tahansa

Näin pääset alkuun:

-Käy läpi omat ja lähisukulaisten kotiarkistot. Etsi vanhoja virkatodistuksia, oikeuden pöytäkirjojen otteita ym. mahdollisesti sukutietoa sisältäviä viranomaisasiakirjoja. Vanhat perheraamatut on myös hyvä pitää mielessä.

- Selvitä, onko sukua jo tutkittu tai etsi riittävät lähtötiedot oman kirkonkirjatutkimuksen käynnistämiseksi. Lähtötiedolla tarkoitetaan syntymä-, vihki- tai kuolinaikaa, jolla luotettavasti voidaan paikantaa esi-isä tai esiäiti kirkonkirjoista ja aloittaa siitä oma tutkimus. Se kuinka vanhasta tiedosta on kyse, riippuu siitä, milloin tutkittavan seurakunnan verkossa olevat digitoidut tai arkistolaitoksen yksiköissä mikrojäljenteinä olevat kirkonkirjat päättyvät. Ne ovat pääsääntöisesti yli 100 vuotta vanhempaa aineistoa.

-Kirkonkirjoihin voi käydä tutustumassa paikkakuntien kirkkoherranvirastoissa. Helsingin kirkonkirjoihin tutustutaan keskusrekisterissä. Vanhempia kirkonkirjoja voi tutkia maakunta- ja kansallisarkistossa. Sekä kirkkoherranvirastojen kirkonkirjojen että maakunta- ja kansallisarkiston aineistojen hyödyntäminen on ilmaista. Kansalaisilla on niihin vapaa pääsy.

-Parhaiten oman sukututkimuksen alkuun pääsee käymällä sukututkimuksen peruskurssin. Sukututkimuskursseja on monien kansalais- ja työväenopistojen valikoimassa. Toinen tapa on perehtyä hyvään sukututkimuksen perusoppaaseen ja käydä sen avulla kiinni tutkimukseen.

-On myös suositeltavaa liittyä paikalliseen sukututkimusyhdistykseen, jossa on helppoa kysyä opastusta ja neuvoja kokeneemmilta sukututkijoilta. Suomen Sukututkimusseurasta saa sukututkimusneuvontaa kerran kuukaudessa lauantaina.