Mestariampuja rentoutuu kasvimaalla

Suomen kesä tulee ja

Satu Mäkelä-Nummela hymyilee

Satu Mäkelä-Nummela on energinen ihminen, joka harrastaa

torvensoittoa, mutta ei ole totinen ja räiskähtelee kuin ilotulitusraketti,

mutta ampuu kylmän keskittyneesti, kuten mestarin pitääkin.

Teksti: Ari Stenius

Me ollaan nykyisin räiskivä perhe, vai ollaanko peräti räiskyvä, nauraa Satu Mäkelä-Nummela raikkaasti esitellessään perhettään, jossa jokainen ampuu ja osuu.

Orimattilan Seudun Urheiluampujien Mäkelä-Nummela ei liikoja pidä matkustamisesta, eikä ole vapaa-aikanaan kotonaan väentungoksessa.

Mutta noin puolentoista miljardin kiinalaisen kotimaassa maailman nuorison kokoontuessa Pekingiin vuonna 2008, oli Orimattilan nainen viileän rauhallinen kuin omalla kasvimaallaan.

Sen jälkeen hänet on tuntenut urheiluhullumpi osa Suomen kansaa.

– Ei ne vanhaa enää muista, naureskelee ampuja-Satu, joka osui itsensä suomalaisiin sydämiin 11. elokuuta 2008.

Muistellaan sitten. Pekingin kisoissa oli lähes 11 000 urheilijaa yli 200 maasta. Olympiavoitosta kisattiin niukasti yli 300 lajissa.

Suurimmalle osalle suoriutuminen olympialaisiin on urheiluelämän täyttymys, mutta parhaansa ulossaaminen onnistuu ainoastaan harvoille.

– Kilpailutilanteessa ase poskella ainakin 70 prosenttia on keskittymistä yksinkertaiseen toimintoon – mielenhallintaan. On ajateltava yhtä laukausta kerrallaan, monenkin osuman jälkeen toiveajatukset tulevasta puhtaasta ammunnasta ovat kuin takuuna ohikudille, tietää Satu.

Kauas kiekot karkaa, manaili moni Pekingin saasteiselle taivaalle tähdätessään, mutta orimattilainen ampui olympiaennätyksen ja kruunasi suomalaisampujien päivän kultamitalilla.

Suomella oli Pekingissä 58 kilpailijaa. Aasian tuliaisina oli neljä mitalia, tosin viisi mitalistia Sanna Stenin ja Minna Niemisen tuotua soutupronssia.

Keihäskiintiön mitalimies oli Tero Pitkämäki pronssillaan. Henri Häkkinen toi ilmakivääriammunnan pronssia samana päivänä, kun Mäkelä-Nummela kultaa ensimmäisenä suomalaisena haulikkoampujana.

Pekingin täysosuman jälkeen yhdeksän vuotta myöhemmin Satu Nummela-Mäkelän löytää helpoimmin Lahden Kärkkäisen tavaratalon urheilutekstiiliosastolta.

– Moni kysyy, että mikset ole aseosastolla, varastaa Satu haastattelijankin kysymysajatuksen.

Täydellistä vastausta ei sitten tulekaan, mutta harjoittelu- ja kilpailumatkoihin suopeasti suhtautuvalle työnantajalle löytyy arvostusta.

– Suurkumarrus ymmärtäväiselle työympäristölle, kiittää ja kehuu Satu omiaan.

Orimattilalainen perheenäiti pitää ammunnasta, on lähes aina tykännyt...

Satu oli isänsä kanssa hirvipassissa kuusivuotiaana. Metsästys tuli tutuksi isän ja vaarin kanssa muutenkin.

– Metsästyksen kautta innostus ampumiseen tarttui, muistaa Satu, jota vieläkin naurattaa harrastuksen varsinaiset lähtölaukaukset.

– Minulla on minua yhdeksän minuuttia nuorempi kaksosveli, ja elämä oli jatkuvaa taistelua keskinäisestä paremmuudesta: minä pystyn, et uskalla tai anna, minä näytän olivat tuttuja lauseita, kun tutustuttiin uusiin asioihin, nauraa Satu.

Veljen kanssa tuli myös ensimmäiset haulikkokokemukset.

– Arvaa, kumpi kokeili ensin, hymyilee Satu kysymyksen.

– Jos ammut, niin lennät selälleen ja olkapää tulee mustaksi säikyttelivät jotkut ja kokeiltavahan se oli, kertoo Satu eikä kerro, kävikö aseen potku pakaroihin asti kipeää...

”Kaikkien maanvaivojen äiti” on sanonta, jota jossain päin pikkuveljistä tarjotaan, mutta Satu ei ole samaa mieltä.

– Hyvällä tapaa maanvaiva, kauheaa kilpailua kaikesta, hyvällä tavalla, alleviivaa Satu.

Takaisin tähän aikaan, jolloin Satu katselee aurinkoisella mielellä kevään vaihtumista kesäksi.

– Herätys 6.30, kotihommat, työpäivä, harjoittelua ja iltasaunan jälkeen silmäluukut tippuu kiinni. Siinä minulle mieluinen päiväohjelma, kuvaa Satu, joka pääsee päivittäin seuransa ampumaradalle Olympiavoittajantietä.

Kotiradalla harjoittelu ei onnistu ympärivuotisesti ja siksi matkapäiviä tulee.

– Ei voi antaa puolen vuoden tasoitusta, jos aikoo pärjätä, tietää Satu.

– Matkustaminen ei ole minun juttuni, vaikka olen hyvä nukkumaan lentokoneessa, eivätkä vuororytmit vaivaa. Elimistö tuntuu tietävän nukkumaanmenoajan joka maassa, sanoo mestariampuja.

Kevään harjoitusmatka Italiassa ja kutsukilpailu Arabiemiraateissa ovat aika tuoreina takana , mutta nyt Satu tuijottaa jälleen Orimattilan maaleihin.

– Ajattele, minä lasken reissuilla päiviä kotiintuloon kuin lapset joulupukin tuloon, naurattaa Mäkelä-Nummela.

– Kesällä minua ei saa kirveelläkään ulkomaille lomalle, sanoo kasvimaille kaipaileva ampuja.

Kuluva vuosi ei ole kansainvälisten kilpailujen tukkima, mutta maalitauluja riittää.

Satu tiedostaa Tokion olympiakisojen vuoden 2020 odottavan tarkkasilmäisiä ampujia, mutta hän muistuttaa, että on turha yrittää oikaista, edes ajatuksissa.

– Vaikka aika menee nopeasti, niin edessä on vielä monta kisaa ennen Japania ja joku kisa pitää voittaakin, että pääsee sinne, sanoo Satu.

Eikä edes muista, että Tokion kisat alkavat jo 1157 päivän päästä...

”– Ei voi antaa puolen vuoden tasoitusta, jos aikoo pärjätä.”

MIKÄ?

KUKA?