Ihmissuhteiden oppikurssilla Satu-Aamun ja Mikon kanssa

Mikko Kemppe ja Satu-Aamu Kangas korostavat oppimisen iloa itsestä ja parisuhteesta. Sisäisen mielihyvän löytämisen tärkeyttä ja iloa siitä.

Teksti: Reetta Reinman Kuvat: Mikko Kemppe ja Reetta Reinman

Oululainen Mikko Kemppe, 37, lähti 19-vuotiaana vuonna 1999 stipendiaattina USA:han yliopiston koripallojoukkueeseen. Louisianan yliopistossa Mikko suoritti psykologiassa avioliitto- ja perheterapeutin maisterin tutkinnon. Lisäksi hänellä on liiketalouden maisterintutkinto USA:n tuliaisinaan.

Samalla Mikko tuli lentäneeksi henkisesti kokonaan uuteen maailmaan. 2004 hän löysi Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta -bestsellerin kirjoittaneen psykologi John Grayn lähes 30 kirjaa käsittävän tuotannon, luki sen läpi ja katsoi kaikki Grayn tekemät videot.

– Silmäni avautuivat. Huomasin, miten monessa kohtaa omassa elämässäni olin ollut itsekäs. Samalla pohdin, miten voisin hyödyntää Grayn oppeja itseni ja toisten parhaaksi.

Mikko huomasi netistä, että John Gray pitää kolmen päivän retriitin pienessä pohjoiskalifornialaisessa kaupungissa, Fort Braggessa.

Mikko päätti mennä sinne.

Perille saavuttuaan hän sai huomata, että on oikealla tiellä.

– Isoisäni isän isä oli asunut siellä, tästä muistona kaupungissa oli Kempes Way. Kempentietä kävellessäni minulle tuli vahva tunne, että olen oikealla tiellä, oikeassa paikassa oikeaan aikaan, Mikko Kemppe kertoo.

Kolmen päivän retriitti jatkui viiden vuoden tiivinä yhteistyönä Grayn kanssa. Jenkeissä Mikko vietti kaiken kaikkiaan kaksitoista vuotta. Koripallouraansa hän ei kuitenkaan jatkanut, vaikka hän pärjäsi siinä erinomaisesti.

– Parin polvileikkaukseen jälkeen päätin, että nyt on oikea aika lopettaa. Olin myös aika lailla eri kaliiperia kuin kaksimetriset ja satakiloiset jenkkikoripallojätit.

Tanssikaupungista Oulusta kotosin oleva Mikko löysi San Franciscossa salsan. Nykyään hänellä on Helsingissä salsakoulu, Helsinki Salsa Academy. Salsasta tuli Mikolle tärkeä väylä kehotietoisuuden lisäämisessä ja ajattelun avartamisessa.

– Myös salsan suhteen olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Oulussa salsasta innostunutta miestä olisi 2000-luvun alussa voitu katsoa vähän ”erikoisesti”. San Franciscossa salsa oli olennainen osa kaikkien elämää.

– Entisestä Oulun korisjoukkueesta tuskin kukaan olisi uskonut, että juuri minä alan tanssia. Olin ollut jopa ylpeä siitä, että olin ollut Oulun jäykin koripalloilija! Mikko naurahtaa.

Hän korostaa salsan kokonaishyvinvoinnillista antia: fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista.

– Miehelle ja naiselle salsa on loistava vuorovaikutusmuoto. Upean musiikin myötä saa antautua kehon ja mielen energioihin, antaa mennä vain! Mikko hehkuttaa.

– Meille suomalaisille naisille salsa on aivan loistava tapa heittäytyä. Salsassa mies vie ja nainen seuraa mukana. Me suomalaiset naiset kun olemme – olosuhteiden pakosta – tottuneet täällä kylmässä Pohjolassa aina niin kovasti tarttumaan toimeen, puuttuu puheeseen Mikon hyvä ystävä, Satu-Aamu Kangas , 40.

Mikko on tullut lämpimänä kesäiltana tapaamaan luonnollisen hyvinvoinnin edistäjää, ekokosmetologi Satu-Aamu Kangasta Ekohoitola Balanzaan Helsingin Kruununhakaan. Mikko ja Satu-Aamu ovat tutustuneet i love me -messuilla 2015.

– Messupäivä oli jo loppuillaan, halusin kovasti jonkun hoidon. Satu-Aamu jaksoi vielä rankan messupäivän viimeisillä minuuteilla tehdä minulle intialaisen päähieronnan sekä Soma Uplifting -kasvojen hieronnan.

Siitä alkoi monipuolinen ystävyys. Mikko käy säännöllisesti Satu-Aamulla myös mielen tasolle syvästi vaikuttavassa Soma Uplifting -kasvohoidossa, ja kannustaa kaikkia suomalaisia miehiä nauttimaan erilaisista kehohoidoista. Molemmat puhuvat kasvispainotteisen luomuruoan puolesta, suosivat monipuolisesti yrttejä ja erilaisia superfoodeja.


Mikko Kemppe kannustaa suomalaisia miehiä nauttimaan erilaisista kasvo- ja vartalohoidoista. Hän käy säännöllisesti ystävänsä Satu-Aamu Kankaan kasvoja, kehoa ja meiltä hemmottelevissa hoidoissa.

Kehonpuhdistuskuurit ja paastot ovat Satu-Aamulle ja Mikolle niin fyysisesti kuin henkisesti tärkeitä puhdistajia.

– Puhdas ravinto on uskomattoman tärkeää myös aivojen biokemialle. Hyvä ruoka, kirkkaat aivot, kiteyttää Mikko.

Hän on tykästynyt kehon ja mielen hoitajana myös rentoutuskelluntaan.

Satu-Aamu ja Mikko ovat paljon pohtineet parisuhteen onnistumisen avaimia.

– Luottamus ja itsensä hyväksyminen, siinä ehkä tärkeimmät, ja näihin sisältyy niin paljon, sanoo Satu-Aamu.

– Meillä on monia uskomusjärjestelmiä ja käyttäytymismalleja, joita kannamme alitajuntaisesti mukanamme lapsuudestamme saakka. Media kaupallisuudessaan pitää yllä sokerista ja hyvin yhtenäistä kuvaa parisuhteesta sekä naiseudesta ja mieheydestä; pitäisi omistaa sitä ja tätä ja näyttää tältä – paineita tulee, vaikka yleensä niitä ei laita kukaan muu kuin itse. Luullemme, että pitäisi olla jotenkin toisenlainen kuin on. Itse siis luomme ja ylläpidämme monia uskomusjärjestelmiä: egomme on siinä mestari, Satu-Aamu ja Mikko pohdiskelevat.

Heidän mielestään on tärkeä tunnistaa ja tunnustaa, miten eri tavoin mies ja nainen moniin asioihin reagoivat.

– Sen ymmärtämisen kautta on mahdollistaa loiventaa ja ratkaista monia parisuhteen ristiriitoja, myös välttyä niiltä.

Naiset kaipaavat mieheltä huomiota ja hemmottelua. Ja miehet tarvitsevat kiitosta ja kehuja.

– Naiset, voisitte vaikka sanoa meille miehille, että olisi vähän siistiä, jos kävisit ostamassa minulle ruusun. Seuraavalla kerralla ehkä jo muistamme itsenäisesti. Meidän miesten kouluttaminen on vähän kuin koiran kouluttamista! Mikko naurahtaa.

– Miehet rakastavat kurittomuutta ja vapautta. Ja me naiset olemme mestareita kyselemään, neuvomaan ja rajoittamaan. Naiset, jospa miettisimme, miten neuvomme, mitä ja miten kyselemme, onko syytä rajoittaa. Olisiko tärkeintä olla rehellinen ja selkeä omissa toiveissaan sen sijaan, että yrittää muuttaa toista omiin malleihinsa sopivaksi? pohtii Satu-Aamu.

Kuin yhdestä suusta ystävykset tuumaavat, että kaikki paremman parisuhteen rakentamisessa lähtee sen asian oivaltamisesta ja oppimisesta, että vain itseämme voimme – ja saamme – muuttaa. Tämän oivaltaminen ja tässä oppimisen ilon löytäminen se vasta se mahtava juttu Satu-Aamun ja Mikon mielestä on.

– Huikaiseva ilon, vastuullisen vapauden kokemus. Kaikki on meissä: mahdollisuutemme ja rajoitteemme.

Satu-Aamu siteeraa intialaisen hengitysguru Sri Ravi Shankaran o ppia siitä, että jos osoittaa toista etusormella, osoittaa samalla itseä kolmella sormella ja peukalolla taivaaseen. Syyttelyn, syyllistämisen ja syyllistymisen sijaan hän alleviivaa rohkeutta kohdata rehellisesti kaikki omat puolensa ja lähteä niitä ahdistumatta kehittämään. Ja apuakin on aina tarjolla.

Neuropsykologiaan ja sitä kautta aivojen biokemiaan perehtyneenä Mikko korostaa aivolisäkkeen ohjaaman sisäeritysjärjestelmämme hormonien merkitystä, eikä vain nais- ja mieshormonien.

Lisämunuaisen kuorikerroksen erittämä stressihormoniksi kutsuttu kortisoli on hyvin usein sekoittamassa pakkaa myös parisuhteen ristiriitatilanteissa. Kun tunteet ottavat vallan tai uupumus nakertaa, niin silloin mennään usein rytinällä – ja usein syteen. Aikalisän tarpeellisuutta korostavat sekä Mikko että Satu-Aamu. Myös lepo hoivaa.

Mikko muistuttaa, että miehinen ratkaisukeskeinen toimintamalli on vahvasti sidoksissa sisäeritysjärjestelmän hormoneihin.

– Ongelmatilanteita mies on kautta historian purkanut vaikkapa halkoja hakkaamaalla, metsästämään lähtemällä tai muihin seikkailuihin syöksemällä. Elimistö on viisas. Reipas toiminta nostaa miehen testosteronitasoja. Samalla kun testosteronitaso nousee, elimistön stressihormoni- eli kortisolitaso laskee. Näin nokkelasti luonto on ohjelmoinut miehen elimistöä auttamaan ristiriitatilanteiden ratkaisua.

Sekä Mikko että Satu-Aamu korostavat oppimisen iloa itsestä ja parisuhteesta; sisäisen mielihyvän, oman sisäisen gurun löytämisen tärkeyttä ja iloa siitä. Ilon kautta lisääntyy myös endorfiinien eli mielihyvähormonien määrä elimistössä. Ilon lähteet ovat jokaiselle ja jokaisessa parisuhteessa omanlaisensa.

”– Miehelle ja naiselle salsa on loistava vuorovaikutusmuoto. Upean musiikin myötä saa antautua kehon ja mielen energioihin, antaa mennä vain!”