Hauki, kuha ja ahven syyskalastuksen tärkeimmät saaliskalat

Syksyllä kalat aktivoituvat ja alkavat tankata ravintoa pitkää talvikautta varten. Ahvenet parveutuvat, kuhat keräävät vararavintoa ja hauet ovat nälkäisiä. Nyt ahti suo antejaan! Tekniikasta on kalastajille paljon hyötyä ja iloa.

Teksti: Reetta Reinman

Vedet viilenevät, kalat liikkuvat aktiivisesti ja parveutuvat. Parhaat syyskalastusajat alkavat, kun vedet ovat noin 13-asteisia. Syyskalastussesonki kestää lokakuun lopulle, ennen kuin vesien lämpötila painuu alle viiden asteen, kertoo Pro Kalastuksen yrittäjä Kalle Paavola.

– Sitten kun veden lämpötila menee alle viiden asteen, kalat alkavat laiskistua. Mutta juuri nyt on paras aika syyskalastukselle: kalat liikkuvat aktiivisesti ja ne parveutuvat. Päivä on vielä sen verran pitkä, että myös kalojen syöntiaika on mukavan pituinen; marras-joulukuussa kalojen syönti-ikkuna on hyvin lyhyt, Paavola sanoo.

Parhaita syyskalastuksen kalavesiä ovat Paavolan mielestä kirkasvetiset vedet, erityisesti merialueet, mutta myös kirkasvetiset järvet.

– Tummissa vesissä, kun syksyllä päivä on lyhyt ja vesi viileää, kalat passivoituvat.

– Merivesissä kalojen aktiivisuutta lisää sekin, että kaikkien kalojen tapaan silakka ja muut pikkukalat aktivoivat ja liikkuvat syksyllä ahkerasti, ja petokalat seuraavat perässä.

Syyskalastuksen tärkeimmiksi saaliskaloiksi Paavola nostaa hauen, kuhan ja ahvenen.

– Koko rannikkoalueelta saadaan myös meritaimenta, mutta se on vaikea tavoitettava. Meritaimenen kohdalla on muistettava, että rasvaevälliset eli luontaiset meritaimenet pitää vapauttaa takaisin veteen, ainoastaan rasvaevättömiä meritaimenia saa nostaa saaliikseen. Siksi meritaimenen kohdalla ei kannata panostaa siihen, että sitä kalastaisi ruokakalaksi. Haukea, kuhaa ja ahventa riittää ruokakalaksi, toteaa Paavola.

– Jigikalastus eri muotoineen toimii aina ahvenen, hauen ja kuhan kohdalla, ja hauen kalastukseen varmoja kalastusmuotoja on erittäin monipuolisesti, voisi sanoa rajattomasti. Myös uusia tulee koko ajan, nyt on hauen kalastajille kokeiltavaksi esimerkiksi lipan ja jigin yhdistelmä.

Kalle Paavola korostaa vastuullisen kalastuksen tärkeyttä, että tulevaisuudessakin kalaa riittää sekä vesistöjen kunnosta huolehtimisen tärkeyttä. Tästä olemme jokainen vastuussa; jokaisella on mahdollisuus edesauttaa kalakantojen ja vesistöjen kunnossa pysymistä.

– Meillä Suomessa on aivan huippukalavedet: on monipuolisesti merivesialueita sekä jokia ja tuhannet järvivedet.

Paavola on iloinen kalastusharrastuksen selkeästä kasvusta Suomessa.

– Myös nuoret ovat aktivoituneet kalastamaan.

Viljakkalassa , Pirkanmaalla asuva, 38-vuotias Kalle Paavola on kalastanut pikkupojasta saakka. Vaari opetti Kallen kalastajaksi. Pirkanmaan kalavedet tulivat hänelle jo lapsena hyvin tutuiksi. Noin kymmenen vuotta sitten kalastuksesta tuli Kalle Paavolalle ammatti, kun hän perusti Pro Kalastus -nimisen yrityksen. Koulutukseltaan hän on kokki. Kalastuskilpailut ovat Paavolan henkireikä.

– Kalastuskilpailuissa näkee oman kehityksensä ja ymmärtää välineiden toimivuuden merkityksen kalastuksessa. Kilpailumenestyksistäni suurimpia ovat pilkinnän Suomenmestaruus 2013, Häme-Cup uistelucupin voitot useana vuonna, Hauen uistelun EM-voitto useana vuonna ja monet piirinmestari-tittelit pilkinnässä, Kalle kertoo.

Kalle Paavolan yritys Pro Kalastus on kalastukseen erikoistunut maahantuonti- ja tukkuliike. Lisäksi Pro Kalastus järjestää monipuolisia kalastusmatkoja pääosin Pirkanmaan järvillä sekä merialueilla, kuten esimerkiksi Uudenkaupungin ja Kustavin ympäristöissä.

– Olemme lanseeranneet lahjakortin muotoon käärityn joululahjapaketin, Paavola vinkkaa joululahjavinkiksi.

”– Meillä Suomessa on aivan huippukalavedet: on monipuolisesti merivesialueita sekä jokia ja tuhannet järvivedet.”
”– Päivä on vielä sen verran pitkä, että myös kalojen syöntiaika on mukavan pituinen; marras-joulukuussa kalojen syönti-ikkuna on hyvin lyhyt.”