Riitelyn sijaan isänmaan etu vaatii yhteistyötä J. Kärkkäinen Oy keskittyy asiakkaiden palvelemiseen ja henkilökunnan hyvinvointiin, ei politiikkaan

Helsingin Sanomat käynnisti oudon kampanjan J. Kärkkäinen Oy:tä vastaan

Helsingin Sanomat julkaisi 22.10.2017 sunnuntailiitteessä viisisivuisen artikkelin tavarataloketju J. Kärkkäinen Oy:stä ja yrityksen toimitusjohtajasta Juha Kärkkäisestä otsikolla Aatekauppias. Artikkelissa vihjailtiin Juha Kärkkäisellä olevan yhteyksiä uusnatseihin. Artikkelin ilmiselvä tarkoitus oli vahingoittaa lähes 600 suomalaista työllistävää yritystä.

Teksti: KauppaSuomi/toimitus

Lokakuun jälkipuoliskolla media antoi Helsingin Sanomien (HS) johdolla jälleen tekohengitystä vanhoille J. Kärkkäinen -yhtiöön liitetyill e ”kohuille”. Edellisen kerran Kärkkäinen oli lehdistön kohteena tasan puoli vuotta sitten. Kummallista tuoreimmassa ”kohussa” on se, ettei medialla ollut mitään uutta kerrottavaa. Lehdistö yritti vahingoittaa yhtiötä nostamalla esiin menneisyyden otsikoita.

J. Kärkkäinen Oy kustansi takavuosina Magneettimedia-nimistä mainoslehteä. Julkaisu oli siitä erityinen, että se otti kantaa myös yhteiskunnallisiin ja terveydellisiin kysymyksiin. Magneettimedia oli suomalaisten toisinajattelijoiden ääni jo aikana, jolloin kukaan ei puhunut vaihtoehtomedioista.

Koska Magneettimediassa kynttilää ei pidetty vakan alla, julkaisu keräsi kiihkeitä kannattajia siinä missä kiihkeitä kriitikoitakin. Erityisen paljon puhuttivat lääketeollisuutta, maahanmuuttoa ja maailmanpolitiikkaa käsittelevät artikkelit. Magneettimedia esimerkiksi varoitti sikainfluenssarokotteen vaaroista jo ennen Suomen narkolepsiaskandaalin puhkeamista. Muunmuassa tästä syystä media alkoi kutsua julkaisua ”huuhaaksi”.

Lopulta Magneettimedian julkaisemat kirjoitukset johtivat käräjille 2013. Tuomio tuli, eikä korkein oikeus lopulta myöntänyt valituslupaa.

“Vakavien teemojen” käsittely kiellettyä?

Monia tuomio jäi kuitenkin hiertämään, sillä oikeudessa syyttäjä ei onnistunut kumoamaan yhdenkään artikkelin sisältöä. Sen sijaan tuomiota perusteltiin sittemmin klassikoksi muodostuneella lauseella: ”Kirjoituksessa esitetyt lausumat ja mielipiteet ovat laatunsa, laajuutensa ja vakavuutensa puolesta sellaisia, ettei niiden todenperäisyyden arviointi ole tarkoituksenmukaista.”

Lehden kannattajat tulkitsivat käräjäoikeuden kommentin niin, että Suomessa jopa totuuden kertominen voi olla ”rikos”, mikäli totuus uhkaa liian ”vakavasti” ja ”laajasti” median ylläpitämää konsensusta.

Näin hämärä laintulkinta on omiaan nakertamaan suomalaista sananvapautta ennakkosensuurin kautta, sillä totuudenpuhujat joutuvat nyt pelkäämään.

Suomessa asuvia juutalaisia ei paneteltu kertaakaan

Magneettimediaa oikeudessa syytettiin sanatarkasti ”perättömistä” kirjoituksista, joilla pyrittiin kiihottamaan ”Suomessa asuvia juutalaisia” vastaan. Kuten todettua, syyttäjä ei kyennyt osoittamaan artikkeleiden olevan ”perättömiä”. Yhdessäkään artikkelissa ei myöskään puhuttu Suomen juutalaisista sanaakaan. Juutalaisia ei käsitelty myöskään koskaan yhtenä kansanryhmänä. Sen sijaan teksteissä ruodittiin Israelin ulkopoliittista lobbya sekä muutamia vaikutusvaltaisia äärijuutalaisia järjestöjä.

Erään artikkelin (David Duke: Juutalainen ylivalta, kirjan esipuhe) riveillä todettiin lähes 20 kertaa, ettei teksti koske kaikkia juutalaisia, vaan ainoastaan ylivalta-aatteen sokaisemia ääriryhmiä. Teos oli jopa omistettu juutalaiselle rauhanaktivistille, Israel Shahakille. ”Tietenkään kaikki juutalaiset eivät kannata juutalaista ylivaltaa,” kirjoittaja painotti. Tuomareiden mielestä tällä ei ollut kuitenkaan väliä. Tuomio annettiin, vaikka syyttäjä ei onnistunut osoittamaan yhtäkään perätöntä väitettä..

Tuomio perustui yhteensä kolmeen artikkeliin, jotka Magneettimedia julkaisi vastineena Suomessa käydylle kansalaiskeskustelulle Lähi-idän kriisistä ja Israelin roolista alueen sodissa. Ensimmäinen artikkeleista oli Adrian Salbuchin kirjoittama ”Maailmanmahti USA on sionistien sätkynukke”. Syyttäjän ja oikeuden väitteistä huolimatta artikkelissa juutalaisia ei mainita sanallakaan.

Sen sijaan Salbuchi listasi artikkelissa joukon siionisteja syyllisiksi Lähi-idän kriiseille. Osa syyllisistä on taustaltaan juutalaisia – kuten investointipankki Goldman Sachs –, mutta joukossa oli myös huomattava määrä ei-juutalaisia, kuten Amerikan presidentit Barack Obama ja George W. Bush. Oikeuden mukaan tämä oli kuitenkin kiihottamista ”Suomessa asuvia juutalaisia” vastaan.

Kannanotto Lähi-idän kriisiin

Magneettimedia julkaisi Salbuchin artikkelin meneillään olleen niin sanotun arabikevään vuoksi. Salbuchi oli ennustanut täysin oikein, että länsimaat ja Israel pyrkisivät seuraavaksi kaatamaan Bashar al-Assadin hallituksen Syyriassa. Muun muassa Ulkopoliittisen instituutin tutkija Toni Alaranta on painottanut, että länsi on tukenut terroristeja sodassa al-Assadia vastaan. Vaikka tekstin johtopäätökset osoittautuivat täysin oikeiksi, piti tuomioistuin sitä laittomana kiihottamisena.

On mielenkiintoista, että Salbuchin kirjoittama hyökkäyssotia ja korruptiota vastustava teksti on tulkittu ”ihmisoikeusloukkaukseksi”. Eikö sotien vastustaminen ole juuri ihmisoikeuksien puolustamista? Onko Sanoma-konserni ihmisoikeuksien puolella vai niitä vastaan, kun se vaatii pääkirjoituksissaan vuodesta toiseen melko suorasanaisesti Bashar al-Assadin syrjäyttämistä eli veristä vallankumousta ja sisällissodan jatkamista? Vai onko Syyrian kanssa riidoissa olevan Israelin ulkopolitiikan kritisoiminen jo sinänsä ”ihmisoikeusloukkaus”?

Vastaava kannanotto Martti Ahtisaarelta

Oikeuden päätöksessä kummallisinta on kuitenkin se, että jopa presidentti Martti Ahtisaari on esittänyt hyvin samanlaisia näkemyksiä kuin Salbuchi. Ahtisaaren Matkalla-elämänkerran sivulla 637 lukee: ”Yhdysvaltain juutalaislobby teki selväksi jo samana vuonna 2009, että jos Obama ei hidasta vauhtia Lähi-idän kysymyksessä, hänen finanssilainsäädäntöuudistuksensa ovat vaarassa.”

Ahtisaaren lausunnossa yhdistyvät molemmat Salbuchin käsittelemät teemat: Yhdysvaltojen finanssikorruptio sekä Lähi-idän sodat. Toisin kuin Salbuchi, Ahtisaari tosin kirjoittaa suoraan juutalaisista. Miksi Salbuchin kirjoitus oli tuomittava mutta Ahtisaaren ei?

Salbuchin artikkelista syntyi valtava kohu, johon Magneettimedia päätti vastata julkaisemalla paljon pidemmän ja monipuolisesti lähteistetyn artikkelin eli David Duken esipuheen teokseen Juutalainen ylivalta. Kirjoitus perustui muun muassa vaikutusvaltaisten juutalaisten poliitikkojen ja suurten juutalaismedioiden (kuten The Jewish Weekin) omiin lausuntoihin, mutta tämä ei ollut tuomioistuimen mukaan oikeutus tabuaiheen käsittelyyn.

Vaikka lähteet olivat kunnossa, oli teksti tuomion mukaan liian ”laaja” ja ”vakava” suomalaisen julkisen keskustelun kannalta. Oikeuslaitos jyrähti, että Magneettimedialla ei ollut oikeutta siteerata The Jewish Weekin rasistisia kirjoituksia, koska ”ainakin osa lukijoista on voinut ymmärtää, että kirjoituksessa käytetään tosiasiallisesti synonyymeinä sanoja sionistit ja juutalaiset”. Sillä ei ollut väliä, että tekstissä muistutettiin lähes 20 kertaa, etteivät kiihkoilijat edusta kaikkia juutalaisia.

Kokoomuksen Salolaisestakin tehtiin “natsi”

Kohu jatkui, kun kokoomuslainen politiikan konkari Pertti Salolainen totesi Ylen haastattelussa, ettei Israel–Palestiina -kiistaan saada rauhanomaista ratkaisua siksi, että Amerikan juutalaisväestöllä on ”sekä rahat että media käsissään aika paljon”. Myöhemmin Salolainen kirjoitti vielä Suomen Kuvalehdessä: ”Yhdysvaltain Israel-lobbylla (uskonnolliset ja juutalaisjärjestöt) on todella huomattava vaikutusvalta maan ulkopolitiikkaan, mutta erityisesti Israelia ja Lähi-itää koskeviin kannanottoihin.”

Tämä raivostutti Suomen aggressiivisimpiin Israel-lobbaajiin lukeutuvan Gideon Bolotowskyn, joka tiuskaisi, että Salolaisen tulisi lukea välillä muutakin kuin Adolf Hitlerin Taisteluni-kirjaa sekä Siionin viisaiden pöytäkirjoja.

Magneettimedia taustoitti Salolaisen ajojahtia

Magneettimedia julkaisi pian Siionin viisaiden pöytäkirjat kokonaisuudessaan, jotta suomalaiset tietäisivät, mistä Bolotowsky Salolaista tarkalleen ottaen syytti. Uusi kohu oli valmis. Vaikka Pöytäkirjoja on myyty vuosikymmenten ajan täysin vapaasti Suomen kirjakaupoissa ja antikvariaateissa, sai Magneettimedia tuomion sen julkaisemisesta. Bolotowsky sai kutsua Salolaista Siionin viisaiden pöytäkirjoja lukevaksi kiihkoilijaksi, mutta Magneettimedialla ei ollut oikeutta kertoa, mistä Pöytäkirjoissa oli kyse.

Ironista kyllä, oikeudessa syyttäjä käytti ”antisemitismin” eli juutalaisvastaisuuden määritelmänä American Jewish Congressin (AJC) alajärjestön, European Forum on Antisemitismin julkaisua. Tämä oli ironista siksi, että AJC:n kiihkoileva johtaja Stephen Steinlight itse oli vahvistanut Magneettimedian artikkeleiden sisällön julistamalla:

”Minä tunnustan sen ainakin, kuten tuhannet muut tyypilliset sukupolveni juutalaiset lapset, minut kasvatettiin juutalaiseksi nationalistiksi, jopa kvasiseparatistiksi – minulle opetettiin, että Israel oli se todellinen kotimaa – Minulle opetettiin kansani ylivertaisuutta ei-juutalaisiin nähden, jotka olivat sortaneet meitä.

Meitä opetettiin näkemään ei-juutalaiset epäluotettavina ulkopuolisina – ihmisinä, joilta saattoi odottaa yhtäkkisiä vihanpurkauksia. Heidät kuvattiin vähemmän tunteellisina, vähemmän älykkäinä ja vähemmän moraalisina kuin mitä me olimme. Meille opetettiin myös, että synkän historiamme opetus on, että emme voi luottaa kehenkään.”

media käyttää Magneettimedian tuomioita edelleen lyömäaseena Kärkkäisen tavarataloyhtiötä vastaan, vaikka Magneettimedia reagoi alun perin vain julkiseen keskusteluun Lähi-idän kriiseistä. Magneettimedian sodanvastaiset argumentit eivät eroa juurikaan esimerkiksi Ahtisaaren ja Salolaisen sionismilausunnoista. Tästä huolimatta artikkeleiden julkaisijaa syytetään edelleen perättömästi ”ihmisoikeuksien loukkaamisesta” ja ”rasismista”.

Onko kaksinaismoralismin paljastaminen rikos?

Eräs kuohuttaneista artikkeleista, ”Suuri raiskaavien rabbien salailu” käsitteli puolestaan sitä, kuinka amerikkalainen media sensuroi juutalaisyhteisön sisällä tapahtuneet pedofiiliskandaalit samalla, kun kristittyjen ja katolilaisten vastaavista skandaaleista reviteltiin säälimättä otsikoita.

Kaksinaismoralismin paljastaminen oli jonkun mielestä väärin, minkä vuoksi poliisi usutettiin Magneettimedian kimppuun. Media ei kuitenkaan paljastanut kansalle sitä, ettei ”Suuri raiskaavien rabbien salailu” -artikkelista koskaan lopulta annettu tuomiota, vaikka sitä käytettiinkin käräjäoikeudessa ”todisteena” Magneettimediaa vastaan. Teksti on täysin julkaisukelpoinen, vaikka moni luuleekin toisin.

Magneettimedia todisti oikeudenkäyntien aikana, että jokainen artikkelissa käsitelty raiskaus oli aito tapaus, minkä vuoksi teksti ei länsimaisen oikeuskäsityksen mukaan voisi olla rikollinen. Tämä asetti oikeusjärjestelmän noloon tilanteeseen, sillä tekstin väitettiin olevan kiihottamista kansanryhmää vastaan. Valtakunnansyyttäjä vaatikin kaikessa hiljaisuudessa käräjien jälkeen, että ”Suuri raiskaavien rabbien salailu” -artikkelin poliisitutkinta lopetettaisiin. Valtakunnansyyttäjä ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan tahtonut lakaista artikkelia maton alle siksi, että teksti oli alusta loppuun totta vaan siksi, että ”asia käsiteltiin jo käräjillä”.

Todellisuudessa käräjillä ei lainkaan arvioitu tekstien todenperäisyyttä tai edes niiden rikollisuutta. ”Suuri raiskaavien rabbien salailu” -artikkelin tapaus kuvastaa, kuinka vaarallisille ja sameille vesille suomalainen sananvapaus on kariutunut.

Kansalainen ei kykene enää etukäteen määrittelemään, onko jokin totuudenmukainen teksti rikollinen vai laillinen. Valtakunnansyyttäjä pahensi tilannetta torppaamalla ”Suuri raiskaavien rabbien salailu” -artikkelin poliisitutkinnan ja julkisen käsittelyn. Artikkelin kohtalosta ei koskaan annettu lopullista lausuntoa julkisuudessa. Epätietoisuutta ruokitaan tarkoituksenmukaisesti, sillä epätietoisuus johtaa itsesensuuriin eli toisinajattelun vähenemiseen.

Magneettimediasta luovuttiin vuosia sitten

J. Kärkkäinen Oy on ennen kaikkea tavarataloyhtiö, joka puolustaa hanakasti sidosryhmiensä etuja aina työntekijöistä tavarantoimittajiin. Media onnistui aggressiivisella ja valheellisella oikeudenkäyntiuutisoinnillaan, jossa ei tuotu esille sitä, ettei yhtään artikkeleiden argumenttia kumottu oikeudessa, säikäyttämään muun muassa joitain tavarantoimittajiamme niin perusteellisesti, että yhtiö päätti luopua Magneettimediasta.

Joulukuussa 2013 yhtiö luopui Magneettimedia-aputoiminimestä ja luovutti sen Pohjoinen Perinne ry:lle. Myös Magneettimedia-domainin käyttöoikeudet luovutettiin samalle yhdistykselle. Miksi Pohjoinen Perinne? Koska he olivat seuranneet oikeudenkäyntiä tiiviisti ja he olivat kiinnostuneita julkaisun teemoista. Mitään taloudellista hyötyä yhdistys ei Magneettimediasta saanut, sillä julkaisu ei omistanut eikä kerännyt varallisuutta missään muodossa.

J. Kärkkäinen Oy perusti syksyllä 2013 Magneettimedian tilalle KauppaSuomi-lehden. KauppaSuomi-lehdessä käsitellään muun muassa harrastuksiin, kotiin ja hyvinvointiin liittyviä asioita. KauppaSuomi-lehden välissä ilmestyy Kärkkäisen asiakaslehti, jossa on Kärkkäisen tavaratalojen ja verkkokaupan tarjousten ohella informaatiota Kärkkäisen valikoimien tuotteista ja tavarantoimittajista.

KauppaSuomi-lehdessä ilmestyi syksystä 2015 syksyyn 2017 Saa sanoa -mielipidepalsta. Palsta oli monen lukijan mielestä lehden paras palsta. Lukijat ovatkin olleet harmeissaan palstan lopettamisesta, jota käsitellään lisää myöhemmin tässä artikkelissa.

Ei ääriajattelun, vaan oikeudenmukaisen kansallismielisyyden puolesta

Helsingin Sanomien toimitus määrittelee sanan ”rasismi” yksipuolisesti. Heille ”rasismia” on jo se, että suomalaiset eivät suostu elättämään satojatuhansia (usein laittomasti maahan saapuvia) siirtolaisia, joiden joukkoon on todistetusti soluttautunut ääri-islamistiterroristeja. Helsingin Sanomien toimituksellinen linja on aina ollut ”rajat auki tai olet rasisti”. Tämän määritelmän mukaan valtaosa suomalaisista on ”rasisteja”. J. Kärkkäinen Oy ei kannata kansojen luokittelemista ”arvojärjestykseen” – se olisi aitoa ääriajattelua. Sen sijaan Suomen kansallista etua palvelevan nykyistä tiukemman maahanmuuttopolitiikan kannattaminen ei ole ääriajattelua.

Maailmassa on paljon hätää ja kärsimystä, joiden ratkaiseminen hyödyttää kaikkia. Ratkaisu ei kuitenkaan ole Euroopan hukuttaminen laittomiin siirtolaisiin vaan esimerkiksi se, että auttaisimme Lähi-idän valtioita irtaantumaan monikansallisten finanssi- ja öljy-yhtiöiden otteesta, jolloin rahaa ja hyvinvointia riittäisi paikallisten oligarkkien ohella myös kansalle.

Näin alueen kuohunta laantuisi ja Eurooppaan kohdistuva siirtolaispainekin hellittäisi. Ikävä kyllä monikansallinen rahaeliitti häviäisi yhtälössä liikaa, minkä vuoksi kabineteissa jatketaan sotaa ja terrorismia ruokkivan politiikan lobbaamista.

Samoja teemoja käsiteltiin myös Juha Kärkkäisen 50-vuotishaastattelussa, joka julkaistiin KauppaSuomessa puoli vuotta sitten huhtikuussa. Tuolloin tavarataloyhtiön toimitusjohtaja kertoi paitsi elämästään ja perheestään myös maailmankatsomuksestaan. Haastattelussa maahanmuuttajia ei solvattu sanallakaan.

Saako koulujen politisoitumisesta puhua?

KauppaSuomen samassa numerossa julkaistiin mielipidekirjoitus suomalaisten koulujen poliittisesta aivopesusta. Varhaiskasvatuksessa vallitsee sama ”yhden sallitun totuuden” periaate kuin lukemassamme mediassakin. Mielipidekirjoitus kuitenkin rohkeni kyseenalaistamaan konsensuksen, mikä sai median reagoimaan. Iltalehti yritti synnyttää mielipidekirjoituksesta keinotekoisen kohun, joka ei lopulta ottanut kuitenkaan tuulta siipiensä alle.

Silloisessa vastineessa KauppaSuomi muistutti, että lukemattomat vanhemmat eri puolilla Suomea ovat kyllästyneet siihen, että koulut ovat alkaneet pakkosyöttää nuorisolle poliittisia kantoja esimerkiksi maahanmuutto- ja perhekysymyksiin liittyen. Erityisen paljon hämmennystä on aiheuttanut ”sukupuolineutraaliuden” aatteen lobbaaminen.

Iltalehti levitti KauppaSuomessa julkaistusta mielipidekirjoituksesta valheellista tietoa antaen muun muassa ymmärtää, että artikkeli ei olisi sisältänyt tieteellisiä lähteitä ja että artikkeli olisi hyökännyt erilaisia kansanryhmiä vastaan. Näin Iltalehti pyrki lakaisemaan artikkelin todellisen sisällön – koulujärjestelmän vaivihkaisen politisoitumisen – maton alle.

Tämä on tyypillistä median luomille ”kohuille”: Mediat eivät suostu keskustelemaan argumenteista ja lähteistä, koska silloin ne häviäisivät keskustelun, vaan vastapuoli pyritään mustamaalaamaan esimerkiksi valehtelemalla, ettei tämä ole edes käyttänyt lähteitä. Tällaisella uutisoinnilla yhä useampi suomalainen menettää luottamuksensa lehdistöön.

Helsingin Sanomat ei kestänyt hiljaisuutta

Kevään kohun jälkeen alkoi rauhallisempi kausi. KauppaSuomi päätti lakkauttaa Saa sanoa -mielipidekirjoitusosionsa kädenojennuksena tavarantoimittajille ja muille sidosryhmille. Yhtiö työllistää satoja ihmisiä eri puolilla Suomea, joten kamppailussa sananvapauden puolesta raja tuli ikävä kyllä vastaan.

Syksyllä 2017 seuraavat asiat olivat siis riidattomia: Yhtiö oli luopunut Magneettimedia-aputoiminimesta vuosia sitten, KauppaSuomi oli lakkauttanut mielipidepalstansa eikä yhtiötä voitu enää edes lukijoiden laatimien mielipidekirjoitusten kautta liittää mihinkään poliittiseen toimintaan. J. Kärkkäinen Oy oli sovittanut aiemmat sananvapaustuomiot ja keskittyi nyt laajentamaan liiketoimintaansa sekä luomaan suomalaisille lisää töitä ja kilpailukykyistä tarjoomaa.

Jostain syystä Helsingin Sanomat alkoi kaikessa hiljaisuudessa rakentaa uutta keinotekoista ”kohua”. Tällä kertaa ”kohua” varten ei ollut tarjolla lainkaan tuoreita uutisia. HS:n artikkeli antoikin vain tekohengitystä vanhoille syytöksille. Koska lähtökohdat mustamaalauskampanjalle olivat onnettomat, päätettiin tehokeinona käyttää mahdollisimman suurta näkyvyyttä ja räikeää tyyliä.

22.10.2017 HS:n sunnuntailiitteen kannessa lukijaa tuijotti vihaisen näköinen mies, jonka purppuralla, sinisellä ja punaisella värjätyt kasvot olivat kuin kauhukirjasta karanneella vampyyrillä. Naama täytti lehden koko kannen. Vain otsikosta selvisi, että Helsingin Sanomien röyhkeän kuvamanipulaation kohteena oli Juha Kärkkäinen.

Kalmainen ja luonnoton värimaailma kertoivat omaa selkokieltään siitä, mitä mieltä HS oli Kärkkäisen mielipiteistä. Šokkivaikutuksen terästämiseksi kansikuvaan oli liitetty tunnettuja suomalaisia brändejä. HS:n viesti tavarantoimittajille oli selvä: ”Mikäli toimitat tavaroita epäsuosiossamme olevalle yritykselle, voi sinullekin käydä kalpaten.”

Kuten todettua, artikkeli yritti herättää vain vanhat negatiiviset otsikot henkiin. Toimittaja Tommi Nieminen oli yrittänyt kaivaa lokaa lukemattomista osoitteista, mutta kukaan Kärkkäisen tuntenut ei halunnut osallistua mustamaalauskampanjaan. Lopulta ”tutkivasta journalismista” aiemmin palkittu Nieminen joutui tukeutumaan tekstissään oululaiseen vihreiden rivijäseneen, joka ei ole edes koskaan tavannut Kärkkäistä. Laadukasta ”tutkivaa journalismia” kerrakseen.

Järjestelmällinen viikon kestänyt hyökkäys

HS:n sunnuntailiitteen artikkeli oli jatkoa ääriliberaalin Long Playn 2013 julkaisemalle ”Totuuksien tavaratalo” -propagandatekstille, joka pystytti raamit nykyiselle lokakampanjalle. Sekä Long Play että HS esimerkiksi väittivät, että Kärkkäinen olisi ”muuttunut persoonana” Yhdysvaltojen-matkallaan kymmenisen vuotta sitten.

Oudolla muodonmuutostarinalla kohteesta yritettiin maalata epäinhimillistä kiihkoilijamielikuvaa ja samalla lukijoille yritettiin uskotella, että ”eihän nyt kukaan normaali ihminen ole enää 2000-luvulla kansallismielinen”. Kärkkäisen tuntevat sen sijaan tietävät, että puhe muutoksesta on palturia. Yhteiskunnalliset asiat alkavat kiinnostaa ihmisiä tietyssä vaiheessa elämää, mutta tämä ei merkitse persoonan muutosta. Yhteiskuntakriittisyys ei ole synkkä tai häpeällinen asia.

HS:n sunnuntailiitteen julkaisemisen jälkeen alkoi järjestelmällinen hyökkäys yhtiötä vastaan. Lehdistö tietysti väitti, ettei kyse ollut ajojahdista vaan täysin neutraalista ”kansalaiskeskustelun raportoinnista”. Media ei suostu koskaan myöntämään, että sillä on valtaa manipuloida julkisuudessa kuultavia ääniä. Heti maanantaina HS alkoi soitella läpi tunnetuimpia Kärkkäisen kanssa yhteistyötä tekeviä suomalaisia yhtiöitä. Pelin henki oli kaikille selvä: ”Jos ette lopeta yhteistyötä, joudutte itsekin likaämpärijournalismin uhriksi!”

Suomalaisyhtiöt joutuivat vaikeaan tilanteeseen, mikä heijastui niiden antamiin vaikeaselkoisiin lausuntoihin. Samana maanantaina HS uutisoi voitonriemuisena, että ”usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa”, vaikka yksikään yrityksistä ei edes vielä todellisuudessa tiennyt, kuinka suhtautua tapaukseen.

HS listasi hiillostamiaan brändejä: Nokia, Fiskars, Muumi, Tammi ja niin edelleen. Lehti halusi tietää, miksi teette kauppaa yhtiön kanssa, jonka arvomaailma ei vastaa teidän arvomaailmaa.. ”Neutraalia kansalaiskeskustelun raportointia”, mukamas.

Toimittaja ahdisteli asiakkaita parkkipaikalla

Pian myös muut suomalaismediat alkoivat seurata johtajaa ja kierrättää HS:n fraaseja. Yhä uudelleen toimittajat soittelivat tunnetuille suomalaisyhtiöille ja vaativat näiltä tuomitsevia lausuntoja Kärkkäisestä. Toiminta oli täysin kaavamaista ja tavoitteellista: yhtiötä tahdottiin vahingoittaa tuntuvasti.

Etelä-Suomen Sanomat lähetti toimittajansa Teemu Leppäsen jopa ahdistelemaan Kärkkäisen Lahden tavaratalon asiakkaita parkkipaikalle. Asiakkaista otettiin valokuvia ja näiden mielipidettä tivattiin. Varsinaiseen lehtijuttuun (25.10.) suodatettiin vain negatiivisimmat kommentit.

Kauppalehden toimittaja Emil Elo puolestaan vihjaili samana päivänä jopa tavarataloyhtiön kaatamisesta ja antoi ymmärtää, ettei itse olisi huolissaan edes menetetyistä työpaikoista, koska kysehän on ”markkinataloudesta”. Kysyä kuitenkin sopii, mitä tekemistä ”vapailla markkinoilla” on sen kanssa, että mediakartelli liittoutuu järjestelmällisesti kansallismielisiä arvoja kannattavia yrittäjiä vastaan ja tarjoaa loputtomasti tukea ääriliberaaleille yrittäjille.

Viikon katkeamatta kestänyt ahdistelumaraton huipentui tragikoomisesti Helsingin Sanomien paperilehden 27.10.2017 perjantaipainoksen Lasten uutiset -osioon, jossa seikkailevat yleensä poptähti Robinin kaltaiset hahmot. Tällä kertaa pikkupilttien kannalta ”viikon tärkein uutinen” oli kuitenkin Juha Kärkkäinen, joka ”on monen vuoden ajan tehnyt yhteistyötä rasistisen eli syrjivän uusnatsijärjestön kanssa”. Tämäkään ei toki ole lokajournalismia, päätoimittajat vakuuttelevat. Hesarihan vain raportoi neutraalisti, mistä pääkaupunkiseudun lapset ovat viikon ajan keskustelleet!

Viikkojen mediapainostus

Kohua yritettiin lämmitellä vielä seuraavalla viikolla. Yleisradio julkaisi esimerkiksi kaksi ihailevaa henkilökuvaa (29.10. ja 2.11.) Finlayson-omistaja Jukka Kurttilasta, joka on vuosien ajan yrittänyt huonolla menestyksellä organisoida Kärkkäisen-vastaista yritysboikottia. Koska Kurttila eikä Finlayson ole tehneet mitään merkittävää syksyn aikana, oli selvää, että haastattelut liittyivät median viimeisimpään lokakampanjaan. Yle-haastatteluissa Kurttila puhuikin muun muassa Magneettimediasta ja ”uusnatseista”. Kampanjaan osallistui myös kansanedustaja Sari Essayah, joka käytti kovinta kieltä: ”Juha Kärkkäinen saatava kuriin!”

30.10. Yle kirjoitti myös siitä, ”milloin yritys saa kieltäytyä yhteistyöstä”. Vähemmän yllättäen pääteemoihin lukeutui tavarataloyhtiö Kärkkäinen. Yle haastatteli muun muassa kahta professoria siitä, onko Kärkkäisen boikotoiminen oikein.

Aamulehti puolestaan julkaisi 29.10. pateettisen pääkirjoituksen, jossa Magneettimedian ”rasistiset hölinät” rinnastettiin Hollywoodin vaikutusvaltaisimman miehen, juutalaistaustaisen Harvey Weinsteinin raiskauskohuun. Rinnastamalla toisinajattelun raiskaamiseen Aamulehti yritti oikeuttaa Kärkkäisen-vastaisen kampanjoinnin. Aamulehti oli turhautunut siitä, että lopulta hyvin harva yritys on alkanut boikotoida Kärkkäistä, minkä vuoksi pääkirjoituksessa yksittäisiä kuluttajia kannustettiin suoraan ”kantamaan rahansa muualle”.

Uutisoinnin sävy oli kuitenkin niin iljettävää, että se kääntyi lopulta itseään vastaan. Esimerkiksi Helsingin Sanomien Facebook-sivu täyttyi hölmistyneiden lukijoiden kritiikistä:

”Kiitos muistutuksesta. Oli tarkoitus käydä Säästökuopassa, mutta lähdenkin sunnuntain ratoksi Iin Kärkkäiselle, joka näkyy olevan auki kuuteen asti tänään. Sinne tulee toki kannettua muutenkin muutama tonni vuodessa.”

”Olen Kärkkäisen vakioasiakas ja tulen olemaan jatkossakin.”

”Miksi sitä kauppaa pitäisi edes boikotoida. Muutama iso liike, työllistää satoja ihmisiä maksaa verot ym maksut suomeen. Laittakaa ennenmin nää veronkiertoyritykset boikottiin.”

”Rovaniemellekkin tulee Kärkkäisen liike, se on hyvä homma sieltä kaikki tavarat.”

”100% tukeni Kärkkäiselle ja ostoksille tulen ohi ajaessa.”

”Mites muiden isojen firmojen omistajien arvopohjat? kestääkö esim mainitsemiesi yritysten omistajien arvot lähempää.”

Harva uskoi mediakartellin väitteisiin siitä, että julkinen keskustelu boikottikampanjasta olisi syntynyt ”luonnollisesti”. Jos yritysten eettisyys aidosti kiinnostaisi toimittajia, olisi maassamme paljon mehevämpiäkin kohteita, joista saisi kyhättyä esimerkiksi kirkuvia lapsityövoima- ja veroparatiisiotsikoita. Jostain syystä nämä eivät koskaan kuitenkaan saa yhtä rajua kohtelua kuin ”väärinajatteluun syyllistynyt” Kärkkäinen.

Kohussa ei taidakaan olla kyse etiikasta vaan siitä, että Helsingin Sanomat ei voi sietää muita maailmankatsomuksia kuin monikulttuurisen ääriliberalismin.

Ääriliberaalit nauttivat median suojelusta

Kaksinaismoralismi saa yllättäviäkin muotoja. Kuten todettua, lokakampanjan sylttytehdas oli alkujaan Long Play -julkaisu. Eräs lehden toimittajista on Yleisradiostakin tuttu monikulttuurisuuden raivokas puolestapuhuja sekä ”Afrikka-asiantuntija” Ari Lahdenmäki. Lahdenmäki edustaa kaikkia Helsingin Sanomien ”hyvänä” pitämiä arvoja ja viime kesään asti hän kuului Suomen liberaaliin media-eliittiin.

Kesäkuussa tapahtui kuitenkin jotain erikoista: Long Playn toimittaja tuomittiin yllättäen raiskauksesta. Vaikka kyse oli erittäin tunnetusta ja vaikutusvaltaisesta julkisuuden henkilöstä, ei oikeudenkäyntiä edeltänyt Kärkkäisen käräjien kaltainen mediarummutus. Sen sijaan hiljaisuus oli korviahuumaavaa. Tuomiolla oli nimittäin avoimia rajoja kannattava kosmopoliitti eli ”hyvis”.

Tuomion jälkeenkään Lahdenmäen nimeä ei julkaistu missään valtavirtaisessa viestimessä, vaikka raiskaus oli ollut poikkeuksellisen suunnitelmallinen ja kylmäverinen. Lopulta vaihtoehtomediat joutuivat kaivamaan tuomitun henkilöllisyyden esille, sillä media oli päättänyt suojella omaansa viimeiseen asti. Lahdenmäen työnantajilta ei tietenkään vaadittu irtisanoutumista raiskaajasta. Toimittajan aiempia saavutuksia ei myöskään asetettu rikoksen vuoksi kyseenalaiseen valoon.

Tapaus osoitti selkeästi median puolueellisuuden: toisinajatteluun syyllistyneet kansallismieliset kiinnitetään virtuaaliseen häpeä- ja boikottipaaluun, kun taas raiskaukseen syyllistyneet samoin ajattelevat saavat nauttia tehostetusta yksityisyydensuojasta tuomion jälkeenkin. Tässä tiivistyy Helsingin Sanomien, Long Playn ja koko suomalaisen mediakartellin arvelluttava arvopohja.

Media yrittää usuttaa suomalaisyritykset toisiaan vastaan – nyt on aika pitää yhtä

Suomalainen media ei peilaa puolueettomasti kansalaiskeskustelua, vaan yrittää itse painostamalla manipuloida kansalaisten sekä yritysten toimintaa. ”Väärinajattelijoita” vastaan nostetaan keinotekoisia ”kohuja”, vaikka mitään tuoretta uutisoitavaa ei olisi. ”Oikeinajattelijat” sen sijaan saavat vaikka raiskata vailla pelkoa siitä, että heidän kasvonsa päätyisivät Helsingin Sanomien kanteen.

Suomen media ei ole vuosiin julkaissut Juha Kärkkäisen sensuroimattomia vastineita loka-artikkeleihinsa. Median mukaan maahan mahtuu vain yksi ”totuus”, eikä kyseenalaistajilla ole oikeutta saada ääntään kuuluviin edes vastinepalstalla.

Magneettimedia sai tuomionsa artikkeleista, joissa vastustettiin Lähi-idän karmeita sotia ja joissa reagoitiin hyökkäyksiin, joiden uhreiksi sotien vastustajat Suomessakin joutuvat. Tämän vuoksi tavarataloyhtiö on saanut pinttyneen rasistileiman. Valehtelemalla oikeudenkäynneistä media yrittää luoda ilmapiiriä, jossa yritysten, kansalaisjärjestöjen ja kokonaisten valtioiden kaataminen on ”oikeutettua”, mikäli kohteet eivät allekirjoita päätoimittajien henkilökohtaista maailmankatsomusta.

Päätoimittajat itse kutsuvat alati raaistuvaa mielipidevainoa ”demokratian itsepuolustukseksi”. Todellisuudessa toisinajattelijoiden hiljentäminen, uhkailu ja kiristäminen ovat kuitenkin demokratian itsemurha.

J. Kärkkäinen Oy on toistuvasti kuluneiden vuosien aikana muistuttanut siitä, että yhtiö ei valikoi kauppakumppaneita etnisin perustein. Kuluneiden kuukausien aikana kauppa niin kiinalais-, intialais- kuin vaikkapa juutalaistaustaistenkin yritysten kanssa on vain kiihtynyt. Suomalaismedian luoma kupla ”rasismi- ja boikottikohuista” ei kuvaa lainkaan yhtiön todellista toimintaa eikä kasvua. Kehitys on nousujohteista toki myös suomalaisella rintamalla.

Olisi surkuhupaisaa, jos isänmaallisuuden nimiin vannova yritys joutuisi Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi käyttämään ulkomaalaisia tukkureita ja tuotteita suomalaisten sijaan.

J. Kärkkäinen Oy uskoo vahvasti, että olisi jokaisen suomalaisen etu, jos suomalaiset yritykset kykenisivät sulavaan yhteistyöhön, sillä tuolloin mahdollisimman moni euro jäisi isänmaan rajojen sisälle luomaan uutta hyvinvointia ja kasvua. Media yrittää usuttaa tällä hetkellä suomalaiset yrittäjät toistensa kimppuun, mistä hyötyvät vain ulkomaalaiset monopolit. Riitelyn sijaan isänmaan etu vaatii yhteistyötä. •

”– J. Kärkkäinen Oy on toistuvasti kuluneiden vuosien aikana muistuttanut siitä, että yhtiö ei valikoi kauppakumppaneita etnisin perustein.”

– HS:n sunnuntailiitteen julkaisemisen jälkeen alkoi järjestelmällinen hyökkäys yhtiötä vastaan. Lehdistö tietysti väitti, ettei kyse ollut ajojahdista vaan täysin neutraalista ”kansalaiskeskustelun raportoinnista”.

”– Olisi jokaisen suomalaisen etu, jos suomalaiset yritykset kykenisivät sulavaan yhteistyöhön, sillä tuolloin mahdollisimman moni euro jäisi isänmaan rajojen sisälle luomaan uutta hyvinvointia ja kasvua.”