Taekwondon harrastajalle kehittyy

Mikko Heikkilä on mieltynyt taekwondon fyysiseen ja psyykkiseen haastavuuteen. Lajia leimaa hierarkia. Se ei kuitenkaan Mikon mielestä vähennä taekwondon sosiaalisuutta. Hän kiittää seuransa Oulun ITF Taekwon-Do:n harrastajien välistä hyvää yhteishenkeä.

Teksti: Reetta Reinman Kuvat: Jenni Rättyä

Oululainen Mikko Heikkilä, 43, aloitti kolme vuotta sitten taekwondon harrastamisen.

– Yksi kaverini aloitti tuolloin taekwondon uudelleen 20 vuoden tauon jälkeen, hän innosti minua kokeilemaan lajia, Mikko kertoo.

Laji on ollut Mikon mieleen.

– Taekwondo haastaa sopivasti sekä fysiikkaa että mieltä, ja sopii myös kilpailuhenkiselle, jollainen olen.

Kilpailuihin Mikko ei ole vielä osallistunut. Mikon seuralla, Oulun ITF Taekwon-Do:lla on runsaasti myös kilpailijoita rivissään. Kahdesti vuodessa seura järjestää aktiivisesti lajia harrastaville vyökokeet, joihin sisältyy liikesarjojen, ottelun, murskauksen ja itsepuolustuksen ohella myös teoriaosuus. Mikolla on tällä hetkellä vihreä vyö. Joulukuussa järjestettävässä vyökokeessa Mikolla on liikesarjana won-hyo.

Taekwondossa käytettävän vyöarvojärjestelmän tarkoitus on kuvata taekwondon filosofista merkitystä ja ilmoittaa oppilaan taso. Taekwondon kolme ensimmäistä vyötä, valkoinen, keltainen ja vihreä, lainautuvat karatesta. Loput vyöt, sininen, punainen ja musta, kuvaavat Korean kuningashuoneen värejä. Taekwondo on korealainen itsepuolustuslaji, jonka taustalla on vuosisatainen kamppailutaitoperinne niin lajin emämaassa Koreassa kuin naapurivaltioissa Japanissa ja Kiinassa. Suomeen taekwondo on tullut 1986. Oulun ITF Taekwon-Do on perustettu 1987, seuralla on jäseniä noin 140.

Taekwondo-sana suomennetaan usein joko jalan ja käden tienä tai jalan ja käden taitona.

Mikko Heikkilä osallistuu yleensä neljästi viikossa seuransa järjestämiin harjoituksiin. Lajiharjoittelun ohella yksi viikon treeneistä on kuntonyrkkeilyä. Lajiharjoitukset ovat Myllytullin koululla Oulun keskustassa, kuntonyrkkeilytreeni on Raksilan uimahallissa.

– Syyskauden kaikki treenit sisältävä maksu Oulun ITF Taekwon-Do-seuralle on 70 euroa, eli taekwondo ei ole mitenkään kallis harrastus, Mikko sanoo.

– Taekwondo-puku maksaa noin 60 euroa ja varustepaketti, johon kuuluvat esimerkiksi suojat, hanskat ja kypärä, maksaa noin 200 euroa. Ilman varustepakettiakin pääsee hyvin harrastuksessa alkuun. Peruskurssin voi suorittaa T-paidassa ja verkkareissa.

Mikon mielestä taekwondo sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille harrastajille. Mikko kertoo, että hänen 15-vuotias tyttärensä on myös aloittanut taekwondo-harrastuksen – isän esimerkin innoittamana.

Kunnon ja lihasvoiman kohentumisen sekä mielenhallinnan lujittumisen ohella Mikkoa miellyttää taekwondon refleksejä, koordinaatioita ja tasapainoa kehittävät ominaisuudet. Lajissa on runsaasti lennokkaita ja korkeita potkuja sekä lajiteknistä taitavuutta vaativia liikesarjoja.

Seuran järjestämien harjoitusten lisäksi Mikko lenkkeilee ja tekee mäkitreenejä. Kesällä hän myös rullaluistelee.

– Vuosi sitten minulle tuli ongelmia selän välilevyn kanssa, juoksulenkit asfaltilla ovatkin sen vuoksi jääneet pois ohjelmastani, Mikko kertoo.

Lihashuolloksi hän käy säännöllisesti hierojalla sekä venyttelee ja tekee lihaksia rentouttavaa putkirullausta. Hyvinvointia tukevat vitamiinit, kivennäisaineet ja rasvahapot, joita Mikko nauttii monipuolisen ruokavalionsa lisäksi.

– Magnesium on erittäin hyvä lihaskramppien estäjä, hän kertoo.

Mikko on ollut lapsesta saakka aktiivinen liikkuja.

– Asuimme Kempeleessä urheilukentän vieressä. Kesällä pelasin jalkapalloa, talvella jääkiekkoa ja muu liikunta päälle. Aikuisiällä lastemme ollessa pieniä, oma aktiiviliikunta jäi vähän taka-alalle. Nyt kun lapset ovat isompia, on enemmän aikaa myös omalle liikuntaharrastukselle, Mikko kertoo.

Hän työskentelee J. Kärkkäinen Oy:ssä digitaalisen markkinoinnin päällikkönä. Mikon fyysinen työpiste on Oulunsalossa olevassa Kärkkäisen konttorissa.

– Räväköitä potkuja ja teknisesti haastavia liikesarjoja sisältävä taekwondo on erinomainen vastapaino staattista istumista paljon sisältävälle toimistotyölle, Mikko sanoo.

”– Magnesium on erittäin hyvä lihaskramppien estäjä.”
”Taekwondo-sana suomennetaan usein joko jalan ja käden tienä tai jalan ja käden taitona.”

MITÄ?

Taekwon-Don pääperiaatteet

Kohteliaisuus

Rehellisyys

Uutteruus

Itsehillintä

Lannistumaton henki