– Olen hurahtanut kaikuluotaimeen

Viitisen vuotta sitten, kun pilkkikaikuluotaimia alkoi tulla markkinoille, Riikka Aaltonen vannoi, että hän ei kyllä ala pilkkiä kaikuluotaimen avulla. On niin paljon jännempää, kun ei pysty näkemään, miten kalat liikkuvat jään alla. Vuosi sitten Riikka kokeili pilkkikaikuluotainta, ja jäi kerrasta koukkuun!

Teksti: Reetta Reinman

Pilkkikaikuluotaimen avulla Riikka Aaltonen sai pilkkimiseen kokonaan uuden ulottuvuuden. Nyt hän voi reaaliaikaisesti seurata, missä ja miten kalaparvet jään alla liikkuvat tai onko tässä kohtaa kalaa laisinkaan.

– Olen ihan hurahtanut pilkkikaikuluotaimen näytön tuijottamiseen! Riikka naurahtaa.

Muutama talvi taaksepäin Riikalla oli pilkkikaikuluotaimen näyttö pilkkirepussa, jota hän piti jäällä pilkkijakkaralla istuessaan jalkojensa välissä ja katsoi reppuunsa kaikuluotaimen näyttöä.

– Ihmettelin, miksi minulla on niskat kipeät. Sitten oivalsin, että siitä, kun tuijotan tunti tolkulla pää ja niskat alaspäin jalkojeni välissä olevaa kaikuluotaimen näyttöä.

Riikka keksi laittaa kaikuluotaimen näytön eteensä reilun metrin päähän. Nyt pää ja niskat saavat olla normaalisti suorassa asennossa, kun Riikka seuraa pilkkikaikuluotaimen näytöltä jäänalaisia tapahtumia.

– Kaikuluotaimien näytöt ovat nykyään sen verran isoja, että niiltä pystyy hyvin seuraamaan kuvaa metrin, parin päästä. Näytöt ovat myös värilliset. Kaikuluotaimelta näkyvistä väreistä on mahdollista päätellä, mitä kalaparvia jään alla on, Riikka kertoo.

Hänen mukaansa pilkkikaikuluotaimen käyttö on helppoa.

– Näyttö päälle, pilkkianturi pilkkireikään ja sitten vain seuraamaan, mitä jään alla liikuskelee.

– Monet kaikuluotaimen käyttäjät tekevät jäälle kaksi reikää. Toisesta he pilkkivät ja toiseen laittavat kaikuluotaimen anturin, näin siima ei sotkeennu anturiin.

Hankasalmella asuva Riikka käy pilkillä Keiteleessä, Konnevedellä, Päijänteessä ja Lievestuore-järvellä.

– Asun Kynsivesi-järven rannalla, mutta kotijärvestä en ole paljon pilkkinyt. Minun pitää yleensä tehdä vähintään tunnin matka pilkkijärvelle, muutoin ei pilkkireissu tunnu miltään!

Kesäaikaan hän uistelee kuhaa Lievestuore-järvestä. Järvilohi nousee pintaan keväällä ja syksyllä. Riikan perhokalastaminen huipentuu yleensä kesällä, kun hän matkaa Lappiin kalastamaan lohta perholla.

– Näätämöjoesta olen nostanut yli kymmenkiloisen lohen, Riikka kertoo.

Tämän vuoden tammikuun 13. päivänä ja perjantaina Riikan pilkkisaaliiksi nousi hänen ennätyssaaliinsa: 1,1-kiloinen ahven – pilkkikaikuluotaimen avulla.

– On se possu! Riikka tuumasi ahvenenkörilästä pilkkireiästä nostaessaan.

– Tulevaan pilkkikauteen onkin paineita saada samanmoinen ja mieluusti pistää vielä paremmaksi!

1,1 kilon jättiahvenensa Riikka sai isoilla tasapainoilla. Niiden lisäksi hän käyttää pilkkitoukkia ja luottomormuskaa eli painokoukkua silloin, kun ahvenen syönti on huono.

Kaikuluotaintekniikalle Riikka ”antoi periksi” ja koukuttui heti. Pilkkireiän hän kairaa vielä käsivoimin.

– Akkuvirtainen moottorikaira kovasti nyt yleistyy. Sydäntalvella, kun jäät ovat paksuimmillaan, reilussa metrissä, sellainen kyllä houkuttaa. Olen suhteellisen pienikokoinen, en vain yksinkertaisesti jaksa kairata kovin montaa reikää yhden pilkkireissun aikana, Riikka sanoo.

Turvallisuuden kanssa Riikka on tarkka.

– Vallankin alkutalvesta, kun jäät saattavat olla vielä suhteellisen heikkoja, pidän pilkillä vesitiivistä pelastautumispukua. Jos sattuisi, että jää pettäisi, pelastautumispuvun turvin veden varassa voi olla jopa useamman tunnin ajan. Onneksi koskaan sellaista ei ole minulle sattunut, Riikka toteaa.

Jäänaskalit kulkevat hänellä aina kaulalla mukana, sen varalta, jos jää pettää. Naskaleilla saa otteen jäästä, jotta vedestä pääsee ylös.

”– Näyttö päälle, pilkkianturi pilkkireikään ja sitten vain seuraamaan, mitä jään alla liikuskelee.”

MITÄ?