Hirsitalomyyjä Mikko Jokelainen on tyytyväinen mies, vaikka miehen kiireinen kesä on jatkunut vilkkaana syksynä. Kuusamo Hirsitalojen Nuuna-huvila lumosi viime kesän Kalajoen loma-asuntomessujen vieraat.

Teksti: Ari Stenius

Hirsimökit sopivat suomalaiseen luontoon, jossa riittää kauniita paikkoja. Voimme olla ylpeitä siitä, että meidän huvilamme ovat saaneet näin suuren suosion, sanoo Kuusamo-myyjä Mikko Jokelainen ja muistuttaa Kuusamon Hirsitalojen menestyneen aiemminkin loma-asuntojen yleisö- ja kävijäkilpailussa.

Pienempi, 85-neliöinen Nuuna valloitti yleisön Mäntyharjun loma-asuntomessuilla vuonna 2011.

Kuusamon hirsimökit ja -huvilat ovat hyvin suosittuja. Jokelainen ymmärtää ostohalut.

– Pohjoisen puuraaka-aineesta tehty hirsi on vaan niin hyvää ja kaunista, ihailee mies muutenkin kuin viran puolesta.

Kuusamon metsät ja luonto ovat tehneet jo vuosia sitten vaikutuksen Jokelaiseen.

– Kitkajoessa on vetovoimaa. Vaeltaa tai kalastaa, niin niissä maisemissa mieli lepää, huokaa Lahdessa töitään tekevä Jokelainen, joka vietti omat poikavuotensa Hollolan seuduilla, Nostavan takametsissä. Sieltä saatiin kiintymys metsään ja puurakentamiseen, myöntää Jokelainen.

Metsästystä ja kalastusta harrastavalle Jokelaiselle luonto on ollut aina iso osa oloa ja eloa, joten nykyammatti rakentui luontevasti.

– Tehtiin majoja ja kasattiin metsälaavuja, ei siis ole ihme, että nykyinen työ on intohimo ja kutsumus.

Kun Mikko Jokelainen innostuu puhumaan hirsimökeistä, alkaa kuulija miettiä, tonttia mihin mökin sijoittaisi, sen verran henkii mies intoa.

– Pohjoisen puuaineesta tehty hirsimökki sopii joka niemeen ja notkelmaan, sanoo Jokelainen, jonka suosikkimökki ”sopeutui” erinomaisesti myös Kalajoen Hiekkasärkkien Aurinkohietikolle.

Kalajoen loma-asuntomessuilla kävi yli 40 000 vierasta. Kuusamon Hirsitalojen Nuuna-huvila putsasi koko palkintopöydän voittamalla kaikki kolme sarjaa: paras loma-asunto, paras sisustus ja paras terassi.

– Omaa voi aina itse kehua, mutta kun ihmiset arvostavat ja Nuuna-kakkoskotimme voittaa kävijä-äänestyksen, niin kohde on onnistunut, toteaa Jokelainen.

Joka kuudes äänestänyt piti Nuuna-huvilaa parhaana ja perusteet olivat aika yhteneväiset:

tilava, valoisa ja pohjaratkaisuiltaan muuntuva. Nuunassa saunan ja päämakuuhuoneen paikat voi sijoittaa vapaasti kummalle tahansa puolelle symmetristä pohjaa ja yhtälailla joko rakennuksen etu- tai takaosaan.

– Avoimessa luokassa pärjääminen ja voittaminen ovat viestejä laadusta ja hyvästä tekemisestä. Sekin kannattaa huomata, että Nuuna oli kilpaluokassa keskihintainen, muistuttaa Jokelainen.

– Nuuna-hirsihuvila onkin yhä useamman vakituinen asunto, tietää Mikko, joka on ilahtunut puurakentamisen uudesta nousuvauhdista.

Puurakentamisen myötätuulen merkkeinä voi pitää vuosi sitten Imatralle noussutta hirsihotelli Rentoa sekä sitä, että vuoden 2015 asuntomessuille rakentuu Kuusamo Hirsitalojen ja Pölkky Oy:n toimesta Euroopan suurin puukerrostalo.

”Pohjoisen puuraaka-
aineesta tehty hirsi on vaan niin hyvää ja kaunista.”

Mikä yritys?

Kuusamo Hirsitalot Oy

-Kuusamo Hirsitalojen toiminnan juuret ovat Rukan lähellä Kitka-järven rannalla olevassa kylässä, jossa veljekset Simo ja Arto Orjasniemi aloittivat huvila- ja talovalmistuksen 1990-luvun alussa.

-Kuusamo Hirsitalot Oy:n toiminta alkoi vuoden 1998 alusta. Yritys on koillismaalainen menestystarina: pienestä paikallisesta toimijasta on kehittynyt yksi Suomen arvostetuimmista ja suurimmista hirsitalo- ja –huvilavalmistajista.

-Kalajoen loma-asuntomessut viime kesänä olivat 11:nnet alan messut. Messujen mökeistä ainoastaan muutama oli myynnissä, suurin osa oli yksityisten itselleen rakentamia loma-asuntoja.

-Nuuna palkittiin messujen parhaana loma-asuntona. Messukävijät arvostivat Nuunassa ennen kaikkea tilaratkaisuja, ulkonäköä ja valoisuutta.

-Nuunan rakennuttaja ja näytteilleasettaja oli Kuusamo Hirsitalot Oy, arkkitehtisuunnittelu Kuusamo Hirsitalojen Taisto Herttelin ja sisustussuunnittelu Sirkka-Liisa Murtovaaran.