Viime vuosituhannella oli Seppo Mäkelä, raumalainen. 2000-luvulla on ollut Jari Levonen, porilainen. Erotuomarilegendoja kumpikin.

Kaksi satakuntalaista sheriffiä, joista raumalainen jäi jääräpäisyyttään eläkkeelle, porilainen jatkaa edelleen – pelaajien pyynnöstä!

Teksti: Ari Stenius

Suomessa on hyvä erotuomaritaso, vaikka yleisön ja joskus pelaajien tai valmentajienkin reaktiot voisivat joskus antaa olettaa toisinkin.

- Tunnetta pitää olla, sanoo Levonen, mies joka peliurallaan istui rangaistusaitiossa useammin vaihtoaitiossa, lähes.

- En ottanut pelipaikkaa Ässissä taitojeni ansiosta, vaikka piti osatakin. Minun tehtäväni oli tehdä kiusaa ja mennä ihon alla, juttelee Levonen ja pitkälti oman kaukaloroolinsa mukaan tuntee kaukalojermujen kujeet paremmin kuin moni muu.

- Hyvin ottivat jätkät vastaan kun aloittelin viheltämisen. Vähän pelonsekaisin tuntein mietin, että mitä tulee – aikaa montaa olin juuri paria kautta aikaisemmin kiusannut, naurahtaa Levonen.

- Minulle on ollut pelaajaurasta apua. Aistii pelin hengen, ymmärtää reaktioita ja tietää mikä rike vaikuttaa ja silleen, pohtii Levonen.

Levosen liigakausina pelaajat ovat tulleet tutuksi, joskus on intetty, mutta myös naurettu.

- Hyvin on pärjätty, vaikka aika kovaluonteisia ja jääräpäisiä pelaajia on paljon. Vahvoista persoonista tulee mieleen Lasse (Kukkonen), Jere (Karalahti), Ossi (Väänänen) ja muitakin, hymyilee Levonen, ehkä jääräpää itsekin.

Jääkiekko on suomalaisten lempilapsi ja Liiga sen seuratuin sarja, jossa tunteet vievät varmemmin kuin tieto ja todellisuus.

Yleisön suosikkeja ovat joukkueet ja pelaajat, harvemmin erotuomarit, joita pidetään paljolti välttämättömänä pahana.

Levonen on ollut tämän vuosituhannen erotuomari Suomessa. Hän on saanut pelaajien äänestämän Kultainen pilli -palkinnon 15 kertaa perättäin kaudesta 2003.

- Kyllä se jostain kertoo. Tunnustus tuntuu aina hyvältä, varsinkin pelimiesten tunnustus, se on aitoa tekijöitten arvostusta, miettii Japa pullistelematta.

Kaukaloiden kauhukakara joutui lopettamaan pelaajauransa 1998 käden katkettua.

- Pelaajaura oli siinä. Onneksi minut ensin houkuteltiin ja otettiin erotuomaritoimintaan mukaan. Siitä olen monelle kiitollinen, sanoo Levonen.

Levonen myöntää, että erotuomariksi lähtö ei ollut ykkösvaihtoehto, mutta lopulta hyvä.

– Halu olla lajin parissa. Se se pitää tässä kiinni, sanoo Levonen lähes hartaasti.

Mies on urallaan viheltänyt MM-kisojen loppuottelun satoja ”isoja” pelejä, mutta Liigassakin on ollut pelit, jotka vieläkin sykähdyttävät.

- Nuorten kisoissa Pohjois-Amerikassa USA-Kanada 20 000 katsojan edessä ja Saksassa 2010 miesten MM-välierä Saksa vastaan Venäjä löivät lähes korvat lukkoon, sellainen älämölö oli päällä. Liigassakin saadaan tunnelma kattoon, finaaleissa ainakin, kertoo Levonen.

Suomalaiset hallit ovat tulleet miehelle tutuiksi, mutta missä on tunnelma – tai jotain, hyvin poikkeuksellista.

- Helsingin vanha jäähalli. Siellä vieläkin sama haju tai tuoksu, mikä se onkaan kuin silloin peliaikoina 1980-luvulla, nauraa Levonen.

- Onkohan se ”popparin” tuoksu, kysyy Levonen ja painottaa, että se ei ole lemu, vaan joko tuoksu tai haju...

- Ja pohjoisen porukan hallissa Oulussa. Siellä osataan kannustaa omia. Tunnelmaa ja tunnetta, ja tunne on lajin suola. Helsingissä ja Oulussa, niissä käy kyllä mielellään, sanoo Japa.

Olympiakisat tuomarina ovat jääneet Levoselta kokematta eikä Japaa nähdä Etelä-Koreassakaan.

Syynä ovat kansainvälisen Jääkiekkoliiton säännöt, yli 50-vuotiaat eivät saa viheltää arvokisoissa.

– Onneksi Liigassa saa, on tämä niin mukavaa hommaa. Saa olla rakastamansa lajin parissa, sen huipulla, huokaa 51-vuotias Levonen.

Pelaajat ovat samaa mieltä.