Rauman Pitsi-turnaus heinäkuun lopulla on ollut neljännesvuosisadan ajan perinteinen lähtölaukaus kiekkokaudelle.

Vuodesta 2010 Pitsi-turnaus on pelattu elokuussa, sillä Liiga ja Pelaajayhdistys ovat sopineet, ettei heinäkuussa pelata.

Teksti: Ari Stenius

Rauman Pitsiviikon yhteydessä järjestettävä kiekkoperjantai 3.8. on iso tapahtuma.

Suomen menestynein liigakiekkoilija Ilkka Mikkola tuntee tapahtuman hyvin, sillä kahdeksan suomenmestaruuden mies pelasi kolme kautta Raumalla.

– Alkavan kauden Lukko-joukkue käy torstaina torilla tai sateen sattuessa jäähallissa esiintymässä kaupunkilaisille, sanoo ”Ilu”.

Elokuun kolmantena päivänä sitten pelataan, aamusta iltaan.

– Yleensä Lukon ja Porin Ässien kamppailu on aamun toinen peli. Siellä on halli täynnä heti aamukymmenestä, tietää Oulun Kärppien nykyinen yhteyspäällikkö Mikkola.

Tämän vuoden Pitsi-turnauksen avaa Lahden Pelicansin ja Turun Palloseuran ottelu.

– Ja tällaisilla keleillä on varmaa, että hallin ympärillä on paljon väkeä piknikkihengessä, uskoo Mikkola, joka oli Lukon kanssa voittamassa kolme Pitsi-turnausta vuosina 2013–15.

Tänä vuonna kuusi liigajoukkuetta aloittaa kautensa Raumalla. Äijänsuolla kauteen syöksyvät Lukko, Ässät, TPS, Pelicans ja Mikkelin Jukurit sekä Vaasan Sport. Muut liigajoukkueet aloittavat kautensa noin viikkoa myöhemmin, poikkeuksena hallitseva mestari Kärpät.

Kärppien Alumni eli entisten pelaajien hyväntekeväisyysyhdistys järjestää Raksilassa kolmas elokuuta varsinaisen tähtien tapahtuman. Näytösottelussa kohtaavat Kärppien tulevan kauden joukkue ja Ilu-Allstars.

Toissa kaudella Kärpissä uransa lopettanut Ilkka Mikkola on kasannut hurjan joukkueen, jossa vilisee Kärppien entisiä ( Reijo Ruotsalainen, Joni Pitkänen, Janne Niinimaa ...) ja nykyisiä NHL-tähtiä ( Pekka Rinne, Sebastian Aho, Markus Nutivaara ...) sekä Kärppien 2000-luvun menestyksen tekijöitä Jari Viuhkolasta Tuomas Tarkkiin.

Jyväskylän JYP aloittaa kautensa 15. elokuuta kotiottelulla Hämeenlinnan Pallokerhoa vastaan. Ainoastaan Kouvolan KooKoo aloittaa harjoituspelikautensa jypiläisä myöhemmin 17. elokuuta Imatran kylpylän kiekkoturnauksessa.