Tämä nojatuoli leijuu taivaalla, ottaa nosteen ilmavirrasta ja nousee kevyesti kiepsahtaen korkeammalle!

Teksti: Minna Stenius Kuvat: Ari Stenius

Juokse, juokse! Ja minähän juoksen. Juoksen niin pitkään, että jalat eivät enää ota maahan. Se ei ole montaa metriä, eikä askelta. Kuin leija nousemme taivaalle. Tunnen vedon jännitteen valjaissani. Siirrän itseni ohjeiden mukaan reppuistuimeni perälle.

Oloni on alusta asti turvallinen, takanani istuu kokenut lentäjä, joka juttelee minulle pehmeällä, rauhallisella äänellään. Tunnen hänet takanani, vaikka en näe hänestä kuin polvet ja kädet. Kohoamme korkeammalle, ja vetoauto näkyy maassa kaukana edessä.

Pian se on ajanut kiitoradan päähän, ja tulee minun vuoroni. Ainoa tehtäväni juoksemisen lisäksi on vetää punaisesta kahvasta. Siihen ei vahingoissakaan saa koskea ennen lupaa. Ensin saan ohjeen valmistautua vetämään ja sitten luvan vetää. Vedettyäni punaisesta kahvasta irtoamme vetoköydestä ja olemme vapaat. Vapautuminen tuntuu selvästi vartalossa. Me leijumme.

Nousimme ilmaan Pudasjärven lentokentältä. Sieltä noustessa on mahdollista nousta korkeammalle kuin Oulun lähistöllä liitelevien toiselta lähtöpaikalta Ahmosuolta. Tullessani tandemlentoni lähtöpisteelle maisemat matkan varrella olivat aika kuivakoita. Hieman normaalista maantieajosta poikkeavaa oli ajaa hätävilkut päällä kiitoradan reunaa.

Ilmasta käsin ei voisi uskoa, että on kyse samasta paikasta. Järveä, tuulenvireitä ja pyörteitä veden pinnalla, suota, jokea, erilaisia puumuodostelmia, kuin pienoismaailma jalkojen alla. Sinitaivas ja tuulenvireet, metsän tuoksu ja ihmetys. Miten kaunista voikaan olla.

Yritä kuvitella itsesi mukavaan tuoliin, sen perälle. Nojaat rennosti ja hymyilet. Vedät ilmaa keuhkoihisi ja annat tuoksujen vallata tajuntasi. Sellainen on tämä kokemus, mutta paljon parempi vielä, sillä nojatuoli leijuu taivaalla, ottaa nosteen ilmavirrasta ja nousee kevyesti kiepsahtaen korkeammalle. Huolien yläpuolelle.

Lentoamme edelsi valmistautuminen. Luennon tapaista jutustelua thermoista, ilmavirroista ja tuulista. Siitä kuinka aurinko lämmittää maata luoden kohtia, jotka ovat lämpimämpiä kuin toiset. Niiden paikkojen, joita aurinko on lämmittänyt ja viileämpien paikkojen väliin syntyy kartion muotoisia thermoja, joiden keskustaan liitäjä pyrkii pääsemään kohoten sen turvin yhä uudelleen korkeammalle. Hyvässä nosteisessa säässä voi liitää useita tunteja, mutta eväitä ei reppuun voi pakata, siellä on laskuvarjo kaiken varalta, jos joku menee joskus pieleen.

Ilmavirroista siirrymme tekniseen osaan tandemlentoani. Minulle puettiin ylle valjaat, joissa on nojatuolini, istuinosa siis. Polvi- ja kyynärsuojat ovat osa varustusta, lisäksi myös kypärä. Harjoittelen vetoköyden irrottamiseen tarkoitetun kahvan käytön, sen jälkeen olenkin koulutettu varjoliidon tutustumiskurssin tandemlennolle.

Valmiina lähtöön, mutta tuulipussi kääntyy. Tuulen suunta vaihtuu 180 astetta. Yhdeksästä tunnista kahdeksan kuluu valmistautumiseen, yksi lentämiseen. Siirrämme tavaramme kiitoradan toiseen päähän. Siellä tuoksuu kanerva. Tuuli pyyhkii kasvoja.

Sää on sopiva, ja pääsemme kytkemään itsemme varjoon tai paremminkin siipeen. Minua ei jännitä, miksi pitäisikään. Kytkemme itsemme vetoautossa olevaan vetoköyteen, ja alunhan sitten tiedättekin. Minä juoksin. Ja Simo juoksi.

Simo Sakari Pietilä on lentänyt kolmetoista vuotta, vaikka rakastuikin lajiin viisitoista vuotta ennen ensimmäistä varjoliitoaan. Nyt laji on miehen elämä. Eivätkä työt enää estä miestä harrastamasta, eläkeikä ei todellakaan näy kasvoista.

Pietilä toimii aktiivisesti Oulun Icaros Teamissa, jossa on noin 100 lajin harrastajaa. Ja Simo harrastaa lajia tosissaan. Pari kertaa lentoni alla tavoitin hänet Portugalista tai muualta Suomen rajojen ulkopuolelta.

Maan pinnanmuodot ovat muualla usein suopeammat harrastukselle kuin Suomessa. Lajin harrastajat muodostavat maailmanlaajuisen verkoston, joka mahdollistaa liitelyn maamme rajojen ulkopuolella.

Suomen maisemia Simo ei väheksy. Hän muistelee Vuotungin niemiä ja lahtia Kuusamossa, paikkoja, jotka hän tunsi maasta käsin ulkomuistista. Niiden näkeminen taivaalta oli uskomaton näky. Siinä ne komeilivat upeina hänen allaan. Muistikuva murtaa miehen äänen.

”– Vedettyäni punaisesta kahvasta irtoamme vetoköydestä ja olemme vapaat.”

MITÄ?

Varjoliidossa ei ole yläikärajaa

Varjoliidin on kankaasta valmistettu ilmavirran voimasta muotonsa säilyttävä siipiprofiili. Lentäjä kiinnittyy siipeen punosten ja valjaiden avulla. Lentäjä istuu valjaissa ja ohjaa liidintä vetämällä jarrupunoksista, sekä painopistettä siirtämällä.

Lentoonlähtö tapahtuu joko rinteestä omin jaloin tai tasamaalta hinaamalla liidin ilmaan ajoneuvon avustuksella. Varjoliitimellä voi lentää myös moottoroituna, jolloin valjaiden selkäpuolelle kiinnitettävä varjoliitomoottori mahdollistaa itsenäisen lentoonlähdön aukealta paikalta.

Varjoliito sopii kaikille terveille naisille ja miehille, jotka haluavat kokea uusia elämyksiä ilmailun parissa. Normaali terveydentila, kohtuullinen fyysinen kunto ja henkinen tasapaino takaavat onnistuneet hetket lajin parissa. Alaikäraja on 15 vuotta huoltajan suostumuksella. Yläikärajaa ei ole säädetty. Kursseja järjestetään ympäri maata eri kerhoissa.

(Lähde: Ilmailuliitto)