Kipuilevat munasarjat

ja kohtu huutavat: naisen elämän lähde on tukahdutettu

Henna-Riikka Muikkula on sitä mieltä, että kuukautiskivut, PMS-oireet ja vaihdevuosivaivat eivät kuulu naisen elämään. Kipuilut kertovat, että naisen elämänlähde on tukahdutettu.

Traumat, stressi, tunteet ja hormonit. Siinä naisen elämää sekoittava orkesteri. Jokaisen valo ja voima loistaa kunkin omassa sisimmässä. Henna-Riikka toivoo saavansa olla sen syttyjä. Ensin hän sytytti oman valonsa. Kiitollisuudella.

Teksti: Reetta Reinman

Haukiputaalla Kiviniemen vstajakylässä syntynyt, Oulussa asuva Henna-Riikka Muikkula, 43, hoitaa naisten vaivoja turpeella ja aromaterapialla, mutta hän lähestyy ongelmia kunkin naisen elämänhistoriasta käsin. Hänen oma naiseuden historiansa on väkevä. Päällimmäisenä siinä nyt nousevat kiitollisuuden tunteet kaikesta koetusta. Kiitollisuus on ollut Henna-Riikan merkittävin paranemisen avain.

– Olin 26-vuotias, kun minulla alkoivat aivan hirvittävät kuukautiskivut. Joka kuukausi odotin kauhulla, miten taas selviän kipujen kanssa. Söin järkyttävän määrän voimakkaita kipulääkkeitä, olin joka kuukausi kuukautisten aikana toiminta- ja työkyvytön. Työnantajat eivät sitä suinkaan aina ymmärtäneet; monesti sain kuulla, että kaikilla naisillahan on kuukautiset.

Monesti Henna-Riikka joutui myös sairaalaan kipulääketiputukseen kuukautisten aikana. Tähystysleikkauksia hänelle on tehty jokusia.

Henna-Riikalla on diagnostisoitu endometrioosi, se on tuonut mukanaan lapsettomuuden.

– Vuonna 2007 tulin raskaaksi, mutta se päättyi keskenmenoon.

Seuraavana vuonna parisuhde päättyi eroon. Vuonna 2012 Henna-Riikka solmi uuden parisuhteen. He halusivat lapsen, ja niin päädyttiin aloittamaan hedelmöityshoidot. Ne päättyivät tuloksettomina toukokuussa 2016. Lasta yrittäessään Henna-Riikan ankara ego oli piiskannut häntä suorittamaan monella tasolla, myös liikuntaharrastusten muodossa.

Toukokuusssa 2016 Henna-Riikan keho ja mieli leikkasivat totaalisesti kiinni.

– Sairastuin burn outiin ja syvään uupumukseen. Työelämässä olin aina ollut tunnollinen, sellainen tyypillinen 110-prosenttinen suorittaja.

Sairauslomalle Henna-Riikka jäi julkiselta puolelta sosiaalialan töistä.

– Olen työskennellyt hyvin monipuolisesti lastensuojelun sekä nuoriso- ja vapaa-ajantoimen tehtävissä julkisella puolella, yksityisellä puolella sekä kolmannella sektorilla. Minulla on niihin myös monia koulutuksia, kuten melontaohjaajan ja muun muassa seikkailukasvatukseen suuntautuva yhteisöpedagogin koulutus. Ensimmäisen työurani, yli 10 vuotta, olen tehnyt ravintola-alalla.

Henna-Riikka kiittää, että hänet on lapsuudessa kasvatettu taidoiltaan monipuoliseksi ja mieleltään avaraksi; hän on saanut hienoja työkaluja selviytymiseen.

– Hyvin nopeasti sairauslomallani sydämeni alkoi avautua, sain oivalluksen valosta, mikä sisälläni on. Oivalsin, että tuon valon ainoastaan minä itse sytytän. Siihen saakka terveyteni suhteen olin tavallaan ulkoistanut vastuun, ja ajatellut, että minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kuukaudesta toiseen syödä kauhukuukautisiin järkyttävät määrät kipulääkkeitä.

Joulukuussa 2016 Henna-Riikka löysi aromaterapian sekä hatha- ja naurujoogan.

– Joogaliikkeet alkoivat avata kuona-aineiden tukkimaa lantion seutuani ja imunestekierto alkoi pikku hiljaa lähteä liikkeelle. Jooga opetti myös hengityksen elintärkeän merkityksen niin rentoutumisen kuin aineenvaihdunnankin perustana. Aromaterapia meni aivan suoraan sydämeeni ja sieluuni. Aromaterapian eteeriset öljyt kulkeutuvat hajuaistin kautta tunneilmaisua säätelevään aivojen limbiseen järjestelmään; varjot alkoivat väistyä, valo minussa voimistua, aloin konkreettisesti olla yhtä hymyä, Henna-Riikka muistelee sisäisen valonsa vapautumista.

– Olen terapoinut itseäni, tehnyt ammattitaitoisen ja vastuullisen terapeutin kanssa rehellisiä matkoja minuuteeni. Helppoja ne eivät todellakaan ole, mutta valtavan avartavia ja opettavaisia. Itsensä tuntemisen opetteleminen on meille jokaiselle tärkein – ja vaikein tehtävä. Sellaista elämän kerroksien kuorintaa, ja uusien kerroksien rakentamista ja niiden spontaania syntymistä.

Henna-Riikka oli reilu vuosi sitten miehensä kanssa syntymäpäivämatkalla. He kiersivät eri puolilla Suomea ja yöpyivät bed&breakfast -majoituksissa. Hänen miehensä oli varannut yhdestä yöpymispaikasta Henna-Riikalle syntymäpäivälahjaksi turvesaunan. Silloin Henna-Riikka sai suurenmoisen lahjan.

Turve on osoittautunut hänelle erittäin tärkeäksi hoitajaksi.

– Jo heti tuo yksi kerta turvesaunaa avasi minussa valtavat aineenvaihdunnalliset lukot. Seuraavana päivänä kun lähdimme bed&breakfast -yöpymispaikasta, jossa olimme saaneet olla turvesaunassa, jouduin lähes tunnin välein pyytää miestäni ajamaan huoltoasemalla, että saan käydä vessassa. Nestekierto lähti vauhdilla liikkeelle! Lantion alueen imusuonistoni oli ollut totaalisen tukossa, niin voimallista nesteiden poistuminen oli.

Turvesaunassa oli käytössä Heikki Ruhan LehtoPeat-yrityksen turve.

– Soitinkin heti miten Heikille, että haluan ryhtyä käyttämään hänen turvettaan ja haluan opiskella turvehoitajaksi.

Hoitajan polku alkoi myös Henna-Riikalle samalla avautua.

Hän opiskeli LehtoPeatin koulutuksessa turvehoitajaksi. Henna-Riikka tekee nykyään turvehoitoja sekä yhdistää niihin eteeristen öljyjen avulla tehtäviä aromaterapiahoitoja. Hän käyttää feeling-sarjan aromaterapeuttisia tuotteita. Henna-Riikka opiskelee parhaillaan diplomia valmentavaksi aromaterapeutiksi. Kesällä hänen turvesaunahoitorepertuaarinsa laajenee. Tätä nykyä Henna-Riikka tekee hoitoja Oulussa, Haukiputaalla ja Kellossa. Hänen kauttaan saa ostaa aromaterapeuttisia hyvinvointituotteita. Hän myös ohjaa naurujoogaa.

Kokovartaloturvehoitoa Henna-Riikka kiittää kokonaisvaltaiseksi kehon ja mielen stressipesuksi.

– Käyn hoidossa läpi hoidettavan koko kehon varpaista ja aina varpaiden väleistä päälaelle saakka. Asiakas saa nauttia hemmottelevasta kosketuksesta, ja ennen kaikkea Lehtosuon yli 5000 vuotta maatuneen turpeen lukuisista vitamiineista ja mineraaleista, kaikista niistä luonnon kasvien voimaa-aineista, mitkä siihen ovat maatuneena. Antiseptinen turve samalla myös desinfioi ihon, siksi esimerkiksi olen pystynyt auttamaan murrosikäisten akneihoa turvehoidoilla, Henna-Riikka kertoo.

Hoitoturpeessa on monien tutkimusten mukaan todettu olevan runsaasti erilaisia bioaktiivisia aineita, kuten humus- ja humiinihappoja. Hoidon yhteydessä nämä hapot pääsevät imeytymään solutasolle, ja lämpö vielä tehostaa hoitovaikutusta. Turve sisältää lisäksi runsaasti erilaisia mineraaleja, kuten magnesiumia, mangaania, piitä, sinkkiä ja kuparia. Turvehoito vilkastuttaa aineenvaihduntaa, jolloin kehosta poistuu runsaasti nesteitä ja kuona-aineita. Turvehoidon vaikutus perustuukin pitkälti elimistön vastustuskyvyn paranemiseen ja aineenvaihdunnan sekä imunestekierron tehostumiseen. Turpeessa on luonnon omaa estrogeenia, johon perustuu sen naistenvaivoja hoitava vaikutus. Lisäksi turpeella on todettu kortisonin kaltaisia vaikutuksia kiputiloihin ja tulehduksiin.

Turpeen ja aromaterapian, hathajoogan ja erityisesti sen lantion aluetta avaavien liikkeiden, naurujoogan, tietoisen hengityksen sekä lukuisten minuuden tutkimusmatkojen ja puhtaan ravinnon myötä Henna-Riikan hirvittävät, joka kuukausi toistuvat kuukautiskivut ovat jääneet pois.

Hän hoitaa itseään huolellisesti. Joka aamu Henna-Riikka tekee itselleen aromaterapeuttisen hieronnan eteeristen öljyjen avulla. Usein hän valitsee öljyksi nestekiertoa vilkastuttavaa greippiä ja sypressiä. Jos päänsärkyä tuntuu, valintana on piparminttu. Huoneilman raikastimen kautta hän nauttii eteeristen öljyjen tuoksusta.

Kokovartaloturvehoidon Henna-Riikka tekee säännöllisesti kaksi kertaa kuukaudessa.

– Teen joko saunahoidon tai menen turvekylpyyn ammeeseen. Jaloille teen lisäksi aika usein lämmittävän ja virkistävän turvejalkahoidon. Heikki Ruhalta Lehto Peatista saa ostaa jalkahoitoturvepusseja. Ne lämmitetään ja jalat sujautetaan lämpimään turvepussiin ja sitten vain nautiskellaan vaikkapa telkkarin ääressä jalat turvepusseissa. Kasvoille levitän turvenaamioita, Henna-Riikka kertoo.

Hän korostaa turvehoitojen säännöllisyyden tärkeyttä.

Henna-Riikka on sitä mieltä, että naisten vaivat, kuten esimerkiksi kuukautiskivut, PMS-oireet ja vaihdevuosivaivat, eivät kuulu naisen elämään. Elämän mukanaan tuomat ja elämänreppuun sullotut traumat sekä tunteet, stressi ja hormonien orkesteri yhdessä ja yksinään sekoittavat naisen systeemit. Tämä tuntuu kipuina ja erilaisina oireina, ne kertovat, että jotain on vialla.

– Naisen elämän voiman lähteet, munasarjat ja kohtu huutavat: elämän lähteeni on tukahdutettu

– Ja tukahduttajia riittää: lisäaineita pursuava, vitaaliköyhä ravinto, pinnallinen hengitys, luontaisen liikunnan vähyys, saasteet, kaikki kemikaalit, elämänkokemukset, geenit ja ympäristön vaatimukset, eivätkä vähiten naisen omat vaatimukset itseään kohtaan, Henna-Riikka toteaa ja jatkaa:

– Miten paljon syyllisyyttä, häpeää ja itseinhoa me naiset raahaammekaan mukanamme. Äidit, annatte parhaan perinnön tyttärillenne, kun talutatte heidät peilin eteen, ja yhdessä katsotte, miten upeita naisia sieltä katsoo ja opettelette olemaan iloisia ja ylpeitä omasta naiseudestanne.

Henna-Riikka kokee vahvasti tehtäväkseen kulkea naisten rinnalla ja johdattaa heitä kohti jokaisen omaa sisäistä valoa ja omaan voimaansa. Ensin hän valaisi oman elämäntiensä, löysi oman voimansa.

– Näin tämä piti mennäkin. Kovien fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten kipuilujen kautta pääsin kahleista irti.

Henna-Riikka Muikkulan tavoitat puhelinnumerosta 040 7066 537, netistä www.hennariikka.fi ja www.hendo.fi sekä facebookista ”Kosketus luontoon”

”– Jo heti tuo yksi kerta turvesaunaa avasi minussa valtavat aineenvaihdunnalliset lukot.”
”– Miten paljon syyllisyyttä, häpeää ja itseinhoa me naiset raahaammekaan mukanamme.”