Sukitus tai massaus ovat yleisiä ja kustannustehokkaita menetelmiä viemäreiden saneeraamiseksi.

Teksti ja kuvat: Lauri Pajula

Sukitusmenetelmässä sukka kyllästetään epoksi-, polyesteri- tai silikaattihartsilla ja puhalletaan viemäriputken sisään paineilman avulla. Tämän jälkeen sukassa käytetty runkoaine kovettuu, muodostaen vanhan putken sisään uuden putken. Lopuksi putken päät leikataan auki, ja remontti on valmis.

Massauksessa viemärin sisäpinta uudistetaan harjamassauksen avulla. Massausmenetelmän etu esimerkiksi sukitukseen verraten on, että rakenneavauksia ei pääsääntöisesti tarvitse tehdä lainkaan. Myöskään erillisiä haarapaloja tai -massauksia ei tarvita.

Kiinteistön asukkaat sekä asentajat ovat alttiita viemäriremonteissa mahdollisesti käytettävälle myrkyllistä bisfenolia sisältävälle epoksille. Markkinoilla on ollut jonkin aikaa myrkyllisten aineiden lisäksi myös täysin myrkyttömiä ja ekologisia luonnonöljy-pohjaisia kyllästeaineita.

Helsingin Lauttasaaressa, 68 asunnon As Oy Melkontornissa, tehdään parhaillaan linjasaneerausta, jossa kunnostetaan kylpyhuoneita. Taloyhtiössä ovat alkuperäiset, 50 vuotta vanhat valurautaviemärit. Kiinteistöön haluttiin tehdä kustannustehokas ja moderni viemärisaneeraus laadukkailla materiaaleilla, jossa puretaan niin vähän kuin mahdollista. Näin saadaan toiset 50 vuotta lisää käyttöikää.

Remonttiin valikoitui tekijäksi viemärisaneerauksiin erikoistunut LVI-Tuikku Oy. Heillä on käytössä porvoolaisen TKR Marketing Oy:n viemärinsaneerausmenetelmä, jossa putken sisälle laitettavat massat ovat uusiutuvasta kasvisöljystä valmistettuja, myrkyttömiä aineita.

Valmistajan verkkosivujen mukaan TKR Viemärisaneerausmenetelmä on saumaton viemäriputkiston saneerausmenetelmä kunnan viemäriverkkoon asti. Menetelmä soveltuu betoni-, PVC- ja valurautaviemäreiden saneeraukseen.

Ekologinen ajattelu on yleistymässä kiinteistöihin tehtävissä remonteissa Suomessa. Monien yksityistalouksien ja taloyhtiöiden remonttisuunnittelua ohjaavat tänä päivänä merkittävästi ympäristöasiat. Asunto-osakeyhtiö Melkontorniin päätettiin tehdä viemärisaneeraus massaamalla viemärit uusiksi. Yksi tärkeistä valintaan vaikuttaneista tekijöistä oli se, että asukkaat ja asentajat eivät altistuisi myrkyille.

Melkontornin isännöitsijä Jouko Aalto Suomen Alueisännöinti Oy:stä kertoo laadukkaiden materiaalien olleen tärkeimpiä kriteerejä ennen remontin aloittamista.

– Laadukkaat ja myrkyttömät materiaalit maksavat pitkän käyttöiän vuoksi itsensä takaisin, ja ne eivät aseta asukkaita tai asentajia remontin aikana alttiiksi myrkyllisille aineille, Aalto perustelee laadun merkitystä.

As Oy Melkontornin viemärisaneerausurakoitsijan, ympäri Suomen viemärikorjauksia tekevän LVI-Tuikun Tuure Pitkälän mukaan suomalaiset ovat nykyään aiempaa valveutuneimpia ympäristöasioissa; se näkyy myös rakennus- ja remonttialalla.

– Asiakkaat haluavat ekologisia ja pitkäikäisiä ratkaisuja viemäriremonteissa, mikä on hyvä suunta. Vastuullinen ja ekologinen toiminta on meidän yrityksen tärkeimpiä toimintaa ohjaavia arvoja, ja jos yhteiskunnallista muutosta tapahtuu siihen suuntaan, se on kaikkien etu, Pitkälä kiteyttää alalla vallitsevaa kehityskulkua.

As Oy Melkontornin työmaa on edennyt suunnitellusti aikataulussa ja saa siitä kiitosta.

– Viemärisaneeraus on edennyt mallikkaasti aikataulussa. Asukkaat sekä projektissa toimiva valvoja ovat kokonaisuuteen tyytyväisiä, siitä kiitos reippaalle ja asiantuntevalle urakoitsijalle, LVI-Tuikulle, isännöitsijä Jouko Aalto sanoo tyytyväisenä.

LVI-Tuikun Pitkälä kertoo tyypillisen saneerausprosessin menevän seuraavanlaisesti:

– Asiakas soittaa ja pyytää käymään. Menemme paikalle, kuvaamme ja tarvittaessa puhdistamme viemärit, jolloin viemäreiden todellinen kunto selviää. Kuvausten pohjalta teemme arvion mahdollisesta remontin tarpeesta ja hoidamme homman kuntoon massaamalla tai sukittamalla, käyttäen ekologisia aineita. Asiakkaalle jää viemärin kuvauksesta videoraportti, jota voi hyödyntää esimerkiksi taloa myydessä.

”– Putken sisälle laitettavat massat ovat uusiutuvasta kasvisöljystä valmistettuja, myrkyttömiä aineita.”