Ekologiset, kokonaan puuverhoillut asuntoveneet ovat erityisesti keskieurooppalaisten mieleen

Houseboatin asuntovene on kuin täydellisesti varusteltu huoneisto. Niiden kuljettamiseen ei tarvita erillistä kipparikorttia.

Teksti: Reetta Reinman

Vielä on kesää jäljellä ja värikylläisenä hehkuva ruska-aika ovella. Keski-Suomen luonnosta voi nauttia järveltä käsin asuntoveneestä. Vuokrattavissa olevat Houseboatin asuntoveneet lähtevät Päijänteelle ja Keiteleen kanavareitille Jyväskylän satamasta aivan kaupungin keskustasta.

– Kesä on ilman muuta asuntoveneiden vuokraamisen sesonkiaikaa, mutta niitä voi käyttää pitkälle syksyyn saakka, aina jäiden tuloon asti, kertoo Houseboatin yrittäjä Iouri Nikolsson.

– Houseboatin asuntoveneitä vuokraavat pääsääntöisesti sveitsiläiset ja saksalaiset turistit. Kiinalaisten kiinnostus asuntoveneitä kohtaan on kasvanut suuresti, kun kiinalaiset tekivät asuntoveneistämme televisio-ohjelman. Myös Sveitsin televisio on tehnyt meistä ohjelman, Nikolsson sanoo.

Jyväskylän satamassa asuntoveneitä on vuokrattavissa 12, lisäksi Heinolan satamassa on kolme Houseboatin asuntovenettä.

Nikolssonin ideoimat ja suunnittelemat asuntoveneet rakennetaan hänen yrityksensä tehtaalla Konnevedellä, jossa Nikolssonilla on neljä työntekijää. Houseboateista on kuusi mallia.

Asuntoveneet rakennetaan muoviponttoonien päälle. Runko ja kaiteet ovat alumiinia. Kansi on puu-muovikomposiittia. Ikkunat ovat temperoitua lasia.

Asuntovene kulkee 40 hv:n tai 60 hv:n perämoottorilla. Vauhdin ei turvallisuussyistä tule nousta yli 10 km/h. Päivässä voi kulkea muutaman kymmenen kilometrin järvimatkan ja sitten ankkuroitua mieluisaan kohtaan.

Pienin asuntoveneistä on sisätilan pinta-alaltaan 21 neliön kokonainen, suurin 42 neliötä ja siinä on lisäksi kattoterassi. Jokaisessa mallissa on terassit edessä ja takana.

Pituudeltaan asuntoveneet ovat 12 metriä, niiden leveys on 5 metriä. Syväys on 0,6 metriä.

– Kun asuntoveneen pituus ei ole yli 12 metriä, niin sitä saa ajaa kuka tahansa, pidemmän ohjaamiseen tarvittaisiin kipparikortti, Nikolsson perustelee.

Houseboateja on mahdollisuus myös yksityisten ostaa. Hinnaltaan ne liikkuvat 80 000 eurosta noin 170 000 euroon.

– Vuosittain teemme myyntiin viitisen asuntovenettä. Kaikki menevät Suomeen, rahti ulkomaille nousisi huomattavan korkeaksi, kertoo Nikolsson.

Pääsääntöisesti Houseboateja vuokrataan. Pienempien asuntoveneiden viikkovuokra on 2000 euroa, ison mallin 4000 euroa. Vuokra sisältää kaiken; omat vuodevaatteet asiakkaat yleensä tuovat mukanaan, mutta nekin ovat vuokrattavissa.

Asuntoveneet on kalustettu ja sisustettu. Asuntoveneiden tupakeittiöissä on liesi, jääkaappi, astianpesukone, kahvin- ja vedenkeitin sekä mikroaaltouuni. Kaapeissa on astiat. Olo- ja makuuhuoneissa on huonekalut, matot ja seinätekstiilit.

Asuntoveneissä on vessa, suihku sekä puulämmitteinen sauna. Suihku- ja tiskivesi tulee järvestä kuuman ja kylmän käyttöveden filtterointijärjestelmän kautta, eli vesi puhdistetaan fysikaalisesti suodattimilla ilman kemiallisia aineita. Juomavesi pitää tuoda.

Jokaisen asiakasryhmän jälkeen asuntovene siivotaan huolellisesti. Puhdistuksessa Nikolsson käyttää myös otsonointia, joka tuhoaa tehokkaasti bakteerit, virukset sekä vie hajut.

Pienemmissä asuntoveneissä on vessajätökset polttava kuivakäymälä. Isomman mallin vessat tyhjennetään.

– Polttava kuivakäymälä ei oikein toimi, jos asuntoveneessä on viikon ajan yli 8 asujaa, kuten isossa, 42 neliön mallissa usein on, sanoo Nikolsson.

Asuntoveneiden kodinkoneet ja lämpöpatterit saavat energiansa kaasulla, samoin lämmin vesi. Asuntoveneissä on katolla lisäksi aurinkopaneelit. Asuntoveneissä on myös generaattorit. Jokaisessa asuntoveneessä toimii WiFi. Luxusmallissa on myös televisio.

– Nyt heinäkuussa isoimman asuntoveneen katolla olevat aurinkopaneelit tuottivat 800 wattia sähköä. Se riitti kodinkoneiden ja television energiaksi sekä asiakkaiden tietotekniikan laitteiden ja puhelimien lataamiseen, Nikolsson kertoo.

Asuntoveneissä on komposiittiseinät,- lattiat ja -katto. Lattiassa on vinyylipinta.

Houseboatilla on myös sisäosiltaan kokonaisuudessaan puupaneeleilla verhoiltu asuntovene.

– Nämä ekologiset, puuverhoillut asuntoveneet ovat erityisesti keskieurooppalaisten turistien mieleen, Nikolsson kertoo.

– He arvostavat kaikessa Suomen luontoa, myös materiaaleissa.

Tavarahankinnoissa Houseboat-yritys tekee yhteistyötä Kärkkäisen yritysmyynnin kanssa.

Rakenteiltaan, kalustukseltaan sekä sisustukseltaan Houseboat-asuntoveneet ovat Nikolssonin mukaan yli 70-prosettisesti kotimaista tuotantoa.