Siikalatvan kukka- ja hautauspalvelun yrittäjän, Tarja Ahrens-Savalojan ammatinvalinta sai alkunsa hänen isänsä kuolemasta.

Teksti ja kuva: Minna Stenius

Siinä sinä makaat, lattialla. Poskesi on vielä lämmin, vaikka sydämesi ei enää pumppaa verta. Hetki, jota ei osaa eikä varmaan haluakaan kuvitella. Oma isä on kuollut.

Sellaisella hetkellä, ja lukuisina hetkinä eteenpäin, kenties ikuisesti, mikään ei ole enää niin kuin ennen.

Ainahan elämä muovaa ihmistä, mutta varsinkin ensimmäinen läheisen kuolema käynnistää prosessin, joka lienee liki ikuinen.

– Ihmiset ovat vieraantuneet kuolemasta, toteaa Tarja Ahrens-Savaloja , Siikalatvan kukka- ja hautauspalvelun yrittäjä, joka saatteli perheeni tukena isäni Rantsilan kirkkomaahan.

Tällä matkalla kotilattialta mullan alle meitä oli kannattelemassa lukuisia ihania ihmisiä virka-asuisista henkilöistä ja päivystävästä hauturista suunnattoman lohduttavaan pappiin, mutta tässä tekstissä lainaukset ovat Tarjalta, jonka kanssa istuimme Rantsilan kirkkomaalla suuren kuusen alla. Oli kesäkuinen alkuilta, eikä meillä ollut kiire minnekään.

Tarjan ammatinvalinta sai alkunsa hänen isänsä kuolemasta. Kokemus surevan omaisen kohtaamisesta ammattilaisen taholta oli ollut musertava.

Tarja oli ajatellut:

– Tämän minä osaan paremmin!

Koska hän oli koulutukseltaan mielenterveyshoitaja ja oli toiminut vanhainkodissa ja vuodeosastolla, surevien ja kärsivien ihmisten kohtaaminen oli tuttua.

Tarjan mielessä virisi ajatus tehdä työtä hautausurakoitsijan ammatissa. Pienellä paikkakunnalla työkenttä on vaihteleva, siispä Tarja meni opiskelemaan puutarhuriksi. Hän opetteli myös kukkasidontaa.

Tänä päivänä Tarja työskentelee koko Siikalatvan alueella ja tarjoaa palvelua kehdosta hautaan, kuten hän asian ilmaisee. Ristiäisissä ja häissä, monissa muissa juhlissa tarvitaan järjestelyapua ja pitopalvelua, toki myös kukkia ja kukkalaitteita.

Minun ja perheeni avuntarve osui surutilaisuuteen. Kuolemantapauksessa Tarja auttaa omaisia kaikissa käytännön järjestelyissä neuvoen alusta asti, mitä tehdään seuraavaksi.

– Siinä ei saa olla kiire. Aikaa on ja soittaa saa milloin vain. Saunassa en pidä puhelinta mukana, mutta soitan takaisin. Ja saa kysyä uudelleen ja uudelleen. Tiedän, että sumussa mennään, kuvailee Tarja toimintatapaansa.

Tarjalta saa arkun ja kukat sekä kakut ja lämminhenkisen palvelun niin siunaustilaisuudessa kuin vainajan kuljetuksessa. Tarjan työntekijöillä, joista osa on perheväkeä, on sama nöyrä ja harras, mutta myös lohduttavan iloinen asenne. On ollut ilo tutustua tähän henkilöön, joka Ainot jalassa jutustelee kanssani elämästä ja kuolemasta.

Kuolema on Tarja Ahrens-Savalojalle tuttu jo lapsuudesta, jolloin isovanhemmat ovat asuneet kotipiirissä, ja vainajan näkeminen ei ollut harvinaista. Tästä huolimatta monien vainajien laittaminen arkkuun on raskasta, koska he ovat tuttuja pitkältä ajalta, samoin omaiset.

Käsitys kuoleman jälkeisestä ajasta keskusteluttaa meitä.

– Omia näkemyksiäni en tarjoile. Myötäilen omaisia heidän surussaan. Yritän lohduttaa ja tukea, toteaa Tarja.

– Ihmisiä saattavat harmittaa tekemättömät ja sanomattomat asiat, jatkaa Tarja.

Siinäpä sitä onkin. Elämä on tässä ja nyt. Jokaisesta päivästä tulisi löytää kultareuna.

Arki koostuu pienistä hetkistä, jotka tekevät elämästä hienon. Juuri silloin pieni on suurta. Kuolema pysäyttää, mutta anna elämänkin pysäyttää. Yksin ja läheisten kanssa.

Rakkaan isäni muistolle. Sinä elät minussa!

Minna

”– Omia näkemyksiäni en tarjoile. Myötäilen omaisia heidän surussaan. Yritän lohduttaa ja tukea.”