Kirjoittaminen, kirjallisuus, kissat

Aira Kärkkäisen rakkaat harrastukset

Aira Kärkkäinen haluaa antaa kotimaisille ja ulkomaisille klassikkoromaaneille kunnianpalautuksen. Ne ovat loistava väylä syventää maailmankuvaa ja ihmistuntemusta.

Suomalaiset päättäjät hän passittaisi pakolliselle Venäjän kulttuurin kurssille.

Teksti: Reetta Reinman

Minä olen seurustelija, ja mieheni on ruokkija, kuvailee Toivakassa asuva Aira Kärkkäinen sylissään istuvan Keke-kissan ja talonväen suhdetta.

– Syvä tunneside Keken kanssa asettaa minulle kyllä vaatimuksia. Keken kanssa pitää seurustella ja sitä pitää rapsutella, Aira kertoo.

Keke on 7-vuotias, leikattu poikakissa. Keke ja kaksi sen kissaveljestä löydettiin aikoinaan viikon ikäisinä orpopoikina. Maatiaskissa Keke on beigen ruskea. Sen vatsa ja kasvot ovat hohtavan valkoiset.

Aira Kärkkäisen rakkaus kissoihin ja rakkaus kirjoittamiseen on poikinut kissa-aiheisia kirjoja ja runsaasti kissarunoja.

69-vuotiaalla Airalla riittää nyt enemmän aikaa sekä Keken kanssa seurusteluun että lukemiseen ja kirjoittamiseen, kun työ Toivakan kunnan kirjastonjohtajana ja kunnan kulttuurivastaavana on muutama vuosi sitten vaihtunut eläkepäiviin.

Hän kirjoittaa kolumneja säännöllisesti paikallislehti PaikallisUutisiin. Kirjoja hän on julkaissut lukuisia, myös lastenkirjoja.

– Työssä ollessa toki tuli kirjoitettua paljon, esimerkiksi tiedotteita erilaisista tapahtumista.

Keskikouluikäisenä Helsingissä syntynyt, kasvanut ja nuoruutensa viettänyt Aira päätti saada kesätyöpaikan kirjastosta. Hän oli tulevaa ammatinvalintaa pohtiessaan ajattelut, että kirjastonhoitajan ammatti olisi oiva työ.

Aira marssi Helsingin kaupungin kirjastotoimenjohtajan puheille koulutodistusten kanssa. Hän sai kesätyöpaikan.

– Helsingin kirjastoissa olen ollut töissä jokaisessa, myös kaikki sivukirjastot olen kiertänyt, hän kertoo.

Helsingissä oleviin venäjänkielisiin kirjastoihin Aira oli haluttu työntekijä sujuvan venäjän kielen taitonsa ja syvällisen venäjän kulttuurituntemuksensa vuoksi. Kirjastonhoitajan tutkinnon hän suoritti Tampereen yliopistossa. Helsingin yliopistossa hän opiskeli venäjän kielen ja kulttuurin cum laude –opinnot.

Venäjäntaito on vienyt Airaa mielenkiintoisiin tehtäviin.

– Esimerkiksi 1980-luvun alussa luetteloin eduskunnan venäläisen kirjallisuuden kokoelmat, hän kertoo.

Tällä hetkellä hän perehtyy hopeakauden eli 1880-1920 välisen ajan venäläiseen kirjallisuuteen. Hopeakaudella länsieurooppalainen modernismi löysi Venäjän. Sen seurauksena runous jätti varjoonsa realistisen proosan. Yksi tämän ns. kokeellisen runouden edustaja oli Anna Ahmatova (1889-1966), jota pidetään Venäjän kirjallisuuden hopeakauden merkittävimpänä hahmona ja tärkeimpänä venäläisenä naisrunoilijana.

Venäjän kirjallisuuden kultakausi oli 1700-1800 -lukujen taitteessa. Se tiivistyi venäläisen kirjallisuuden kielen syntyyn ja lopulta Puskinin tuotantoon.

Suomalaisia poliitikkoja ja liike-elämän edustajia Aira muistuttaa venäläisen kulttuurin syvällisen ymmärtämisen tärkeydestä.

– Päättäjille pitäisi olla pakollinen kurssi, joka perehdyttäisi venäläiseen kulttuuriin. Venäjällä on monia, vuosituhansia vanhoja, kulttuurisia sääntöjä ja itsestäänselvyyksiä, jotka vaikuttavat edelleen venäläisyyteen ja heidän tapaansa ajatella. Tämä tietämys auttaisi vuorovaikutustilanteissa suuresti. Teki venäläinen politiikkaa tai kauppaa, niin toisen osapuolen kanssa heillä on aina henkilökohtainen suhde, koskaan ei olla puhtaasti ns. asialinjalla.

Venäjän kielen osaamisesta politiikassa ja liike-elämässä Airan mukaan hyötyisi monin tavoin. Onhan meillä 1400 kilometriä yhteistä rajaa. Geopolitiikkaa ei voi ohittaa.

Työssään Toivakan kirjastonjohtajana ja kulttuurivastaavana Aira oli tyytyväinen työn itsenäisestä luonteesta. Kirjaston uusien hankintojen pohjaksi ja kulttuurituntemuksensa laajentamiseksi hän esimerkiksi seurasi tarkasti kulttuurilehtiä sekä muita laadukkaita, taiteellisia julkaisuja.

– Monipuolinen lukeminen oli totta kai itsestään selvyys.

– Toivakan kirjastossa myös tapahtui paljon. Järjestin esimerkiksi Toiverunoiltoja. Meillä oli myös kirjoittajapiiri, joka julkaisi vuonna 1998 antologian, Harkittu epäjärjestys.

Lukemisen ja kirjoittamisen lisäksi Airan elämää on kymmenisen vuotta sulostuttanut maalaustaideharrastus. Taideharrastusmateriaalin Aira hankkii Kärkkäisen verkkokaupasta, jonka valikoimat ovat hänen mielestään monipuoliset ja laadukkaat. Kärkkäisen verkkokaupasta hän tekee myös edullisia kirjaostoksia.

Vesivärimaalaus ja piirtäminen ovat Airalle läheisimmät maalaustaiteellisen viestinnän muodot.

Kissat ovat usein aiheina.

– Tiikeri on suosikkini. Arvostan suuresti tiikeriemon suhtautumistaan pentuihin, emon ehdotonta rakkautta, huolenpitoa ja pentujensa puolustamista sekä sitä, miten hauskaa emolla ja pennuilla on yhdessä. Pennut saavat leikkiä emonsa hännällä ja korvilla.

Aira nauttii , kun hän saa huolellisesti syventyä asioihin. Hän on esimerkiksi perehtynyt syvällisesti slaavilaiseen ornamentiikkaan sekä kalligrafiaan eli korutekstaukseen.

Suomalainen mytologia kiehtoo häntä niin aiheidensa puolesta kuin erityisesti siitä, miten siinä heijastuu koko suomalaisuus ja ihmisluonteemme.

Suomalaisen taiteen syntyjuurille Aira matkaa Kalevalan kanssa. Erityisen ihastunut hän on Kalevalan vahvoihin, arkkityyppisiin naisiin. Kaiken kaikkiaan hän kehottaa lukemaan Kalevalaa symbolisin silmälasein ja muistuttaa Kalevalan sanoman ajattomuudesta.

Esimerkiksi Kalevalan naisista Aino ei suinkaan olekaan uhri, vaan tekee vahvasti omat ratkaisunsa, ottaa elämänsä avaimen omiin käsiinsä. Toki tuolloin Kalevalan aikana tosielämässä nuoret naiset olivat tavallaan uhreja. Esimerkiksi avioliitot olivat naisten äitien ja tulevien aviomiesten kauppoja. Tytöiltä ei kysytty mitään.

Lemminkäisen äiti on vertaansa vailla äidinrakkaudessaan, päättäväisyydessä ja nöyryydessään – esimerkiksi siinä, miten hän pyytää luonnolta apua poikansa haavojen hoidossa.

Louhi ei suinkaan ole itsekäs ja kova pahis, vaan pitää vahvasti oman kansansa puolta.

Aira toivoisi, että nykylukijat löytäisivät kotimaiset ja ulkomaiset klassikot, jotka ovat monella päässeet pölyttymään.

– Esimerkiksi Mika Waltarin kirjat ovat loistavia historian tietolähteitä. Aino Kallaksen novellit ovat suosikkejani, niissä on upeaa moniulotteisuutta. Kallaksen Sudenmorsian-romaani tarjoaa jopa euforisia kokemuksia.

”– Teki venäläinen politiikkaa tai kauppaa, niin toisen osapuolen kanssa heillä on aina henkilökohtainen suhde.”