– Rohkeasti värejä metsälle
Heavy user yllättyi positiivisesti Anarin outdoor ja metsästysvaatteiden materiaaleista
Riikka Niemi rohkaisee suomalaisia pukeutumaan värikkäästi myös metsälle.
Hän muistuttaa mehiläisvahauksen tärkeydestä, että kalvomateriaaliset vaellus- ja metsästysvaatteet pysyvät vedenpitävinä. Pestä niitä ei saa liikaa, eikä käyttää huuhteluainetta.
Teksti: Reetta Reinman Kuvat: Riikka Niemi
R iikka Niemi , 39, asuu miehensä kanssa Korsnäsissä Pohjamaan rannikolla. Vaasan lähellä Maalahden ja Närpiön naapurina oleva Korsnäs on Manner-Suomen läntisin ja ruotsinkielisin kunta.
Riikka on saanut aina elantonsa luonnosta. Metsäalalla hän toimi kymmenen vuotta. Aikuisiällä alanvaihdon seurauksena hän opiskeli tuotannon puutarhuriksi. Parhaillaan hän suorittaa maaseutuyrittäjän tutkintoa.
– Luonnossa oleminen ei ole minulle harrastus, vaan se koko elämä. Luontokokemukseen, luonnossa viihtyvyyteen ja siellä työskentelyyn vaikuttaa moni asia, joihin me emme voi vaikuttaa, mutta vaatteet voimme valita olosuhteiden mukaan, hän toteaa.
Kun Riikkaa pyydettiin pari vuotta sitten mukaan Anarin metsästys- ja outdoor -vaatemalliston testiporukkaan, hän suhtautui asiaan skeptisesti.
– Erimerkkisten vaatteiden käyttökokemuksella olin tullut siihen tulokseen, että keinokuituiset ja varsinkin kalvovaatteet eivät toimi liikkuvalla metsästäjällä, mutta Anarin vaatteet ovat olleet todella positiivinen yllätys, hän toteaa.
– Mikäli joku moittii puuvillaisten vaatteiden veden hylkimiskykyä, niin kysyn aina, miten olet pessyt vaatteet ja oletko muistanut mehiläisvahata niitä. Yleensä mehiläisvahan lisääminen on unohtunut ja pesukin on ollut liian rajua.
– Metsästysvaatteita ei juurikaan pestä kauden aikana, muutoin kuin ihan erityistilanteissa. Hajustettuja pesuaineita ei käytetä ollenkaan. Huoltotoimet vaatteille on tehtävä viimeistään ennen kauden alkua.
Riikka muistuttaa mehiläisvahauksen tärkeydestä, että puuvillaiset vaellus- ja metsästysvaatteet pysyvät vettä hylkivinä. Ulkoiluvaatteiden oikea hoito pidentää myös vaatteiden elinikää.
– Yksi suurimmista virheistä on pestä vaatteet liian usein ja käyttää huuhteluainetta. Metsästys -ja ulkoiluvaatteisiin ei missään nimessä saa laittaa huuhteluaineitta! Suoja-aineet, kuten mehiläisvaha auttaa vaatetta vain käytettynä, hän painottaa.
Riikka on testannut Anarin ulkoilu- ja metsästysvaatteita, huppareita, merinovillaisia alusasuja ja asusteita sekä fleece-puseroita. Anarin telttakin pohja-alustoineen on tullut testattua ja hyväksi todettua vaativissa erämaan olosuhteissa.
– Oikeastaan olen kokeillut kaikkia muita Anarin vaatteita paitsi pilkkihaalareita, hän sanoo.
– Fleeceä materiaalina usein moitiskellaan, ettei se ole ekologinen ja että siitä irtoaa mikromuoveja. Se on totta tavallaan. Toisaalta laadukas fleece on erittäin kestävä ja pitkäikäinen, kun siitä pitää hyvän huolen. Se on helppohoitoinen, eikä nukkaannu. Kerrospukeutumisessa fleece-takki on lämmin ja miellyttävä ympäri vuoden. Villapaidan ohessa fleece on vaate, josta en luovu koskaan, jos ei ole aivan pakko.
Koirat ovat tärkeä osa metsästystä. Riikalla on tällä hetkellä viisi metsästyskoiraa, kolme käyttölinjaista labradorinnoutajaa, Gini, Max ja Carlos sekä kaksi metsästävää mäyräkoiraa, Mauno ja Urho.
Elämäntapaan liittyy metsästyksen lisäksi koirien aktiivinen koulutus sekä niiden kunnon ylläpitäminen.
Metsästämässä hän käy Korsnäsin alueella ja miehensä kotikaupungissa Seinäjoella Kouran metsästysseuran alueella.
Riikka metsästää pienriistaa sekä sorkkaeläimistä kaurista ja seuruejahtina peuraa. Metsästystä hän on harrastanut reilu kymmenkunta vuotta.
– Metsästäjänä olen erittäin valikoiva. Metsästämme mieheni kanssa vain sen verran, mitä syömme, toki metsästysvuodet eivät ole aina samanlaisia ja saalismäärät vaihtelevat. Pyrimme siihen, että syömme suurimmalta osin riistanlihaa, hän kertoo.
– Pienpetojen ja erityisesti vieraslajien poisto on mielestäni jokaisen vastuullisen metsästäjän velvollisuus, Riikka toteaa.
Joka vuosi Riikka on miehensä ja noutajiensa kanssa Utsjoella Paistunturin alueella vaeltamassa ja riekkojahdissa. Innostus Utsjoen karun kauniisiin maisemiin tuli paikallisen ystävän kautta.
– Vuoden 2019 riekkojahdin aloituksessa syyskuun lopulla testasin Anarin Galda naisten vaellustakkia ja -housuja. Tunturiolosuhteissa, joissa korkeuserot ovat suuret, ja kovissa nousuissa kroppa joutuu koville ja hiki virtaa, Galda vaellustakki osoittautui erinomaisen hengittäväksi, vaikka selässä oli painava rinkka telttoineen. Takin vetoketjulliset tuuletusaukot ovat siitä kätevät, että ne voi avata lisätuuletusta varten. Takissa oleva kolmisuuntaisesti säädettävä huppu suojaa hyvin tunturin kovissa tuulissa.
– Testasin viime syksynä Anarin Hirvas naisten metsästystakkia peuranmetsästyksen lisäksi tunturissa. Se osoittautui erinomaiseksi tunturin tuimissa tuulissa ja vesisateissa. Sadetakkihan se ei ole, mutta rankkasateessa Hirvas-takki oli märkänäkin superlämmin. Olennaista mielestäni oli, että Anarin Hirvas-puvussa mieheni näki minut tunturissa koko ajan, vaikka emme kulkeneet lähietäisyydellä. Tunturin laajoilla alueilla etäisyydet häviävät, ja kaveri saattaa kadota näkyvistä. Siitä voi seurata vakaviakin turvallisuusriskejä. Anarin Hirvas-puvun oranssi huomioväri piti huolen, että pysyin koko ajan näkyvissä.
Riikka toivoo, että suomalaiset käyttäisivät ulkoiluvaatteissa rohkeasti värejä. Metsälläkin voi värejä käyttää, kuten länsinaapurimme tekevät.
– Riippuu toki, mitä metsästää ja miten. Esimerkiksi riekkojahdissa värillä ei ole niin väliä.
– Anarin outdoor vaatteissa on mukavasti värejä. Camon, ruskean ja metsänvihreän lisäksi esimerkiksi petroolinsinistä ja kirkkaanpunaista.
Elokuun 10. päivänä alkavaan kyyhkyjahtiin Riikka pukeutuu Anarin camokuosiseen Miella-kevytanorakkipukuun, joka on suunniteltu lämpimiin sääolosuhteisiin.
– Miella-puvun parhaimpia ominaisuuksia ovat keveys ja kahisemattomuus maastossa. Tiheäkudoksisesta ja kulutusta kestävästä ripstop-materiaalista tehty puku on erittäin hyvin tuulta pitävä sekä äärimmäisen kevyt ja hengittävä. Puku suojaa hyttysen pistoilta ja hirvikärpäsiltä. Takin etuosaan pakattava hyttysverkko on helppo ottaa tarvittaessa käyttöön ja asentaa paikoilleen.
Metsästyskoiria kouluttaessa Riikalla on usein Anarin Garra ulkoilutakki ja housut.
– Minä tykkään ruskeasta Garrasta ja mieheni vihreästä. Parasta Garra-takissa on isot taskut. Metsällä Garra-takin toiseen taskuun voi laittaa panokset ja toiseen hylsyt. Taskuihin mahtuu myös esimerkiksi padi, jos haluaa seurata koiran ajoa isommalta ruudulta.
Meren rannalla Korsnäsissä asuva Riikka käy merellä koko metsästyskauden. Olosuhteet ovat monesti vaativat. On tuulta ja sadetta, kylmää monesti ja aina kosteaa. Asuna hänellä on useimmiten Anarin Magga metsästystakki ja -housut.
– Mieheni käyttää merellä paljon Anarin miesten Muorran takkia ja Garran housuja.
– Minusta Maggan materiaalina oleva softshell on miellyttävää, ja kulutukselle alttiina olevat pinnat on vielä suojattu vahvikemateriaalilla. Materiaali on hengittävää, joten olo pysyy koko ajan miellyttävänä, ei ole kylmä eikä kuuma, paitsi toki helteellä. Materiaali pitää kohtuullisen sateen ja meren kosteuden kehon ulkopuolella. Puku on myös hyvännäköinen. Takkini on väriltään camo ja housut vihreät.
Riikalla on Maggan alla Anarin merinovillaiset alusvaatteet.
– Pidän merinovillapaitoja päällä missä vain. Yksi paita on varattu paremmaksi paidaksi, kun lähtee ihmisten ilmoille. Merinovilla materiaalina on todella mukava. Ennen käytin juoksuhousuja kotona, nyt ainoastaan merinovillakalsareita! Riikka naurahtaa.
Riikka käyttää Anarin vaatteista Galda takkia ja -housuja – jokapäiväisessä elämässä.
– Galda-housut ovat vakiintuneet minulla jokapäiväisiksi vaatteeksi. Ne istuvat loistavasti, materiaali on mukavaa, taskuja on riittävästi ja hengittävyys on hyvä. Yhdet housut on minulla 1800-luvun talon remppahousuina ja yhdet navettahousuina lypsyllä. Yhdet metsällä. Sitten löytyy yhdet Galda-housut paremmassa käytössä, joilla voin mennä vaikka kaupungille.
– Testaajana olen pitänyt Anarin vaatteita päivittäin ja vaihdellut eri malleja. Näin saan mahdollisimman laajaa kokemusta vaatteiden sopivuudesta eri käyttötilanteissa, Riikka toteaa.
Riikka kirjoitti ja toimi metsästysvaikuttajana kymmenen vuotta blogillaan Metsänneito - Naisellinen blogi metsästyksestä. Blogin innoittamana moni uusi metsästäjä sai innoitusta ja kannustusta harrastukseensa. Blogi lopetti toimintansa 31.5.2020, mutta jutut ovat edelleen luettavissa niin somessa kuin blogissakin.
Tutustu Anarin outdoor ja metsästysvaatteisiin osoitteessa anar.fi
”– Anarin Galda-housut ovat vakiintuneet minulla jokapäiväisiksi vaatteeksi. Ne istuvat loistavasti, materiaali on mukavaa, taskuja on riittävästi ja hengittävyys on hyvä.”