Tarja Lappalaisen uutuuskirjassa taistellaan Suomussalmella ja Raatteen tien jäisessä helvetissä

Filosofian maisteri, tietokirjailija Tarja Lappalaisen uutuuskirja Raatteen tien jäisestä helvetistä Talin-Ihantalan tulimyrskyyn vie jo alkumetreillä mukanaan. Kirja alkaa legendaarisilla Suomusalmen ja Raatteen tien taisteluilla, joista ensimmäinen käytiin 30.11.–31.12.1939 ja jälkimmäinen 1.1.–8.1.1940

Teksti: Reetta Reinman Kuvat: Tarja Lappalaisen kirjasta Raatteen tien jäisestä helvetistä Talin-Ihantalan tulimyrskyyn

Hirmuhallitsija Josif Stalin oli päättänyt taisteluissa katkaista Suomen kertaheitolla. Puna-armeijan tarkoitus oli fanfaarien säestämänä marssia Ouluun voitonlippuja heilutellen. Stalinin mukaan talvisotaa käytäisiin rapiat pari viikkoa. Sen jälkeen Suomi itsenäisenä valtiona olisi pyyhkäisty maailmankartalta.

Tarkoitusperiään varten Stalin valjasti käsittämättömän suuret ase- ja taisteluarsenaalit – kaksi divisioonallista miehiä. Suomussalmi suorastaan kuhisi neuvostojoukkoja. On ihme, ettei puna-armeija päässyt murskaavan ylivoimankaan turvin tavoitteeseensa.

Tietokirjailija Tarja Lappalainen nostaa teoksessaan Raatteen tien jäisestä helvetistä Talin-Ihantalan tulimyrskyyn (Docendo, 2020) esiin yhden Suomussalmen ja Raatteen sankareista: Jalkaväkirykmentti 64:n komentaja Uno Fagernäsin sotilaineen. Everstiluutnantti Fagernäs määrättiin Suomussalmelle joulukuun puolivälin jälkeen 1939.

– Isoisäni joutui näihin kahinoihin lennosta, kun hänelle soitti kenraalimajuri Malmberg. Malmberg kertoi, että komentaja Hjalmar Siilasvuo taisteli Suomussalmella epätoivoisesti valtavaa venäläisdivisioonaa vastaan toisen venäläisdivisioonan lähestyessä pitkin Raatteen tietä, kertoo pankki- ja sijoitusmaailmastakin tuttu juristi Peter Fagernäs .

Tilanne oli suoraan sanoen tulenarka. Siltä istumalta Uno lähti Vaasaan pakkaamaan tavaroitaan. Hänellä oli kuitenkin pieni ongelma: iltajuna, jossa hänen piti matkustaa, oli jo lähtenyt.

Nyt avuksi riensi hänen ystävänsä, vakuutusjohtaja Johannes Hallvar . ”Olen valmis ajamaan autollani pikavauhtia niin kauas pohjoiseen kuin vain on tarvis!” hän totesi. Uno Fagernäs hyppäsi ystävänsä autoon.

– Siitä alkoi hurja takaa-ajo. Juna saavutettiin jonkin matkan päästä Kolpin asemalta. Isoisäni yritti huitoa parhaansa mukaan veturinkuljettajalle, joka vihdoin huomasi kaksikon. Kuljettaja pysäytti junan Herrforsin ylikäytävän kohdalla, ja siitä Uno nousi kyytiin.

– Erilaisten vaiheiden jälkeen isoisäni saapui JR 64:n kanssa Suomussalmelle jouluksi osaksi Hjalmar Siilasvuon 9. divisioonaa. Tositoimiin puna-armeijan 163. divisioonaa vastaan päästiin 27. joulukuuta, Peter Fagernäs kertoo.

JR 64 komennettiin hyökkäämään ”etelästä”. Se tarkoitti, että hyökkäys suuntautuisi lähtöpaikasta Suomusalmen Vuonanniemestä Turjanlinnan kautta Hulkonniemeen. ”Pohjoisen” hyökkäyksen suorittaisi Erillinen pataljoona 15 kapteeni Harolan komentamana suoraan Hulkonniemestä Juntusrantaan johtavalle tielle.

– Isoisäni hyökkäysrivistö saavutti Hulkonniemen. Siellä ranta oli täynnä vihollispesäkkeitä, jotka saatiin tuhottua. Hieman ylempänä löytyi kokonainen alue, jossa oli noin kolmekymmentä viholliskorsua. Vastarinta oli äärettömän kovaa. Fagernäs taisteli sotilaineen, minkä vain varusteineen pystyi. Miehet lyötiin monta kertaa takaisin. Miehiä kaatui molemmin puolin.

Taistelujen ollessa kuumimmillaan Uno Fagernäsin korviin kantautui tietoja toisen venäläisdivisioonan lähestymisestä apuun pitkin Raatteen tietä. Pitkä tie oli tupaten täynnä vihollisrivistöjä valtavine sotakalusteineen – se oli Puolassakin mainetta niittänyt ukrainalaisdivisioona, D. 44.

Aikaisin joulukuun 28. päivän aamuna JR 64 aloitti uuden hyökkäyksen Uno Fagernäsin johdolla Hulkonniemessä olevia vihollisasemia vastaan.

– Isoisäni sotilaineen onnistui vähitellen sinnikkäissä ja ankarissa taisteluissa murtamaan vihollisen vastarinnan ja saavuttamaan maantien. Yllättäen yhdeksältä aamulla jäljelle jääneet vihollisjoukot alkoivat kerääntyä pitkäksi rivistöksi Kiantajärven jäälle lähteäkseen pakoon. Suomalaisjoukot olivat tästä aivan ällikällä lyötyjä, Peter Fagernäs kertoo.

Venäläisten yllättävä pako loi uskoa JR 64:n miehiin ja kaikkiin muihinkin suomalaisiin sotilaisiin. Venäläisten aggressio oli pysäytettävissä ja lyötävissä.

JR 64:n käymistä taisteluista voidaan todeta, että Uno Fagernäs johti todennäköisesti yhtä tärkeimmistä hyökkäysosastoista. Käytännössä se mursi puolustajien vastarinnan Hulkonniemellä.

Suomussalmen taisteluissa JR 64:llä oli erittäin tärkeä osuus erinomaisessa yhteistyössä muiden osastojen kanssa, joista yksi oli Harolan Erillinen pataljoona 15. Fagernäsille oli myös alistettuna monta pientä yksikköä, eli Hjalmar Siilasvuon taktiikka onnistui hyvin.

Fagernäs ja Harola muodostivat hyökkäyskiilat kohti Hulkonniemeä. Kirkonkylän ympärillä olevista asemista vastasi everstiluutnantti Mäkiniemi rintamasuuntanaan länsi. Osasto Kontulan tuli puolestaan häiritä 44. divisioonan etenemistä ja estää sitä pääsemästä 163. divisioonan avuksi. Susitaipaleen sotilaat työntyivät pohjoisesta etelään kohti Kiannanniemeä ja Juntusrantaa.

– Isoisäni Uno näki venäläisten pakenemisen Kekrivaaran laelta, missä hän oli pitämässä tilannekatsausta kapteeni Mankosen kanssa ja yhdessä tämän kanssa kiikaroimassa maastoa, Peter Fagernäs toteaa.

Divisioona 163:n karkuun lähtö tapahtui silloin, kun Fagernäs ja Mankonen itse odottivat äärimmäisen kovaa vihollisen vastaiskua.

– Tämä huikea suomalaisten yhteistyö, jossa isoisäni sai olla yhtenä tärkeänä lenkkinä mukana, oli käännekohta Suomussalmen taisteluissa. Hyvin varustettu, järeä 163. divisioona lähtee karkuun! Sehän valoi rutkasti suomalaissotilaisiin itseluottamusta kohtaamaan toisen tuloillaan olevan uhkan, 44. divisioonan.

Kun vihollinen oli luikkinut karkuun, suomalaisjoukot saivat kaivatun ja ansaitun levähdystauon, jonka aikana Uno Fagernäs otti kynän käteensä ja kirjoitti Suomussalmelta ensimmäisen kirjeen puolisolleen Angesille Vaasaan. Sotatilan vuoksi kirje ei ollut kovin yksityiskohtainen:

Rintamalla 29.12.1939. Rakkaani! Olemme nyt olleet erossa viikon, mutta minusta tuntuu kuin ero olisi kestänyt kuukausia. Joulun jälkeen on tapahtunut paljon. Pommikoneiden moottoreiden synkkä laulu, kuolemaa kylvävät siluetit kuun valaisemaa Raatteen tien taivasta vasten, hävittäjäkoneiden loistavat luotisuihkut aarniometsän tummaa taustaa vasten. Kaiken tämän alapuolella ankarasti taistelevat miehet, jotka kuolemaa halveksien syöksyvät kohti konekivääreitä, räjähtäviä kranaatteja, taisteluvaunuja ja panssariautoja. Lopulta, toivon, että pian, tämä tulee päättymään meidän täydelliseen voittoomme, ja silloin elämä säteilee sinulle ja minulle kirkkaammin ja voimakkaammin kuin koskaan aiemmin!

Koko Peter Fagernäsin kertomus isoisästään Uno Fagernäsistä ja hänen taisteluistaan on luettavissa Tarja Lappalaisen uutuuskirjasta. Raatteen tie. Muina kertojina kirjassa ovat sotaveteraani Markus Aaltonen ja alikersantti Heikki Kuljun pojanpoika Mika Kulju sekä Raatteen tien pitkäaikainen opas Alpo Rissanen .

Kirjassa on paljon uutta ja mielenkiintoista tietoa myös siitä, kuinka neuvostojoukkojen 44. divisioona koki loppunsa Raatteen tien ankarissa taisteluissa. Sinnikkäät suomalaiset tuhosivat sen miltei kokonaan. Taistelut ovat maailmanhistoriaakin ajatellen uskomattomat: pieni Suomi voittaa massiivien Neuvostoliiton. Taistelujen päätyttyä ulkomaalaisia kirjeenvaihtajia saapui alueelle Yhdysvalloista, Kanadasta ja ympäri Eurooppaa.

Huikeat lopputaistelun kuvat levisivät kulovalkean tavoin ympäri maailmaa.

”– Siilasvuon strategia toimi.”