Perheen miehet poliisin palveluksessa

Kari Salkosalon Jorma-isä isä teki elämäntyönsä poliisina, samoin hänen isänsä ja isoisänsä.

Nuorempana Kari ei ajatellut uraa poliisin palveluksessa.

Armeijan jälkeen hän pääsi Oulun poliisilaitokselle

vartijan viransijaiseksi, ja on toiminut vartijan virassa vuodesta 1986 lähtien.

Teksti: Reetta Reinman

Viime vuosina huumeiden käyttö on selkeästi lisääntynyt ja entistä nuoremmilla, kertoo Oulun poliisilaitoksella vartijana toimiva Kari Salkosalo. Vartijan työhön kuuluu muun muassa poliisin rikosperusteisesti kiinni ottamien, pidätettyjen ja tutkintavankien huolto, vartiointi ja mahdolliset siirtämiset sekä poliisilakiperusteisti kiinniotettujen valvonta ja huolto.

– Aikaisemmin päihteiden väärinkäyttäjät olivat yleensä sivuraiteille ajautuneita vanhempia miehiä ja naisia. Nyt huume- ja päihderikollisuus koskettaa kaikenikäisiä. Siinä, missä ns. laitapuolen kulkijat olivat ennen poliisin pitkäaikaisia tuttuja, nyt kierto on nopeampaa. Valitettavan usein huumeiden käyttäjät putoavat jopa viidessä vuodessa pelistä pois. Aineet vievät terveyden, ja huumevelkojen perinnässä konstit ovat raakoja, Salkosalo toteaa.

Hänen mielestään yksi syy lisääntyneeseen huumeiden käyttöön voi olla . vapaan kasvatuksen . seurausta. Rajat puuttuvat.

– Osaltaan myös lievien tuomioiden seurausta. Tuomiot ovat yhteiskunnan keino osoittaa, mitä se on mieltä ei-toivotusta käyttäytymisestä ja myös keino suojata yhteiskuntaa. Esimerkiksi häiriökäyttäytyvien nuorten kohdalla nuoren oman tahdon kuuleminen ei välttämättä ole yhteiskunnan ja nuoren oman tulevaisuuden kannalta rakentavin tapa. Nuorella ei suinkaan aina ole kypsyyttä pohtia, mikä on hänelle parasta. Silloin yhteiskunnalta täytyy löytyä tämä ymmärrys hänen puolestaan. Myöskään jengiväkivaltaa ei koskaan saisi katsoa ns. sormien läpi tai ylipäätään hyväksyä järjestäytynyttä rikollisuutta, sanoo Kari Salkosalo.

Kari Salkosalon isä Jorma Salkosalo näkee nuorten ongelmakäyttäytymisen yhtenä taustatekijänä auktoriteettien aseman romahtamisen.

– Pikkupoikana, kun opettaja tuli tiellä vastaan, niin otettiin lakki päästä pois ja tervehdittiin! Toki ihan tällaiseen nykymaailma ei enää taivu, mutta on vaarallinen tie, kun koti, koulu ja kirkko menettävät auktoriteettiasemansa, ja suostuvat siihen.

– En myöskään ymmärrä vihreitä, jotka esimerkiksi kannattavat kannabiksen vapauttamista. Se on merkittävä viesti huumeiden sallimisesta. Kannabiksesta usein aloitetaan. Jäädään kerrasta koukkuun ja jatketaan yhä vahvempiin huumeisiin.

Raahelainen Jorma Salkosalo innostui armeija-aikana 1950-luvun alussa hakeutumaan poliisikouluun. Nuori mies ajatteli, että valtion virka takaa varman työpaikan. Jorman isä ja myös pappa olivat poliiseja. He kumpikaan eivät erityisesti innostaneet Jormaa hakeutumaan poliisikouluun.

– Merkittävintä oli armeijassa ryhmänjohtajan kehotus hakea opiskelemaan poliisiksi.

Jorman poika Karikaan ei nuorempana ajatellut uraa poliisin palveluksessa.

– Tuohon hommaan en ainakaan ryhdy, mutta varusmiespalveluksen aikoihin 1980-luvun alussa alkoikin .valtion leipä. kiinnostamaan, ja samanaikaisesti sattui Oulun poliisilaitoksella olemaan vartijan VT-paikka avoimena, johon pääsin. Sittemmin vuodesta 1986 lähtien olen työskennellyt vartijan virassani ja jatkan edelleen.

Koulutuksen hän on saanut vartijan tehtävään poliisikoulun kursseilla ja Oulun poliisilaitoksen koulutuksissa. 60-vuotiaalla Kari Salkosalolla on kolmisen vuotta virka-uraa jäljellä ennen eläkepäiviä.

Joulukuussa 1954 poliisiksi valmistunut, nyt 88-vuotias Jorma Salkosalo toimi aluksi liikkuvassa poliisissa. Sittemmin maalaisylikonstaapelina Kalajoen nimismiespiirissä. 1970-luvun puolivälistä saakka hän oli kymmenen vuotta Raahen rikospoliisissa. Neljätoista työuran viimeistä vuotta meni päivystäjänä Oulun poliisilaitoksen hälytyskeskuksessa. Eläkkeelle Jorma Salkosalo jäi vuonna 1990.

Hän muistelee, että uransa alussa liikkuva poliisi teki nopeusvalvontaa hyvinkin kotikutoisin keinoin käsiradion ja sekuntikellon kanssa. Nopeusvalvontaa tekevät poliisipartiot olivat piilossa tienvarsilla.

– Kun ylinopeudesta epäilty auto lähestyi, niin painoimme sekuntikellon käyntiin, aika alkaa nyt, 100 metrin nopeusmittaus ja sitten laskimme tuntinopeustaulukosta auton nopeuden.

– Ennen 1950-lukua ylinopeuksia ei juuri valvottu, ja niiden valvonnan käynnistyessä me poliisit saimme monen autoilijan vihat niskaamme: Mitä te siellä puskissa kyttäätte! Pikku hiljaa asenteet alkoivat muuttua. Autoilijat ymmärsivät, että nopeusvalvonta tähtää ennen kaikkea liikenneturvallisuuden parantumiseen.

Ensimmäiset poliisin nopeusvalvontatutkat tulivat Suomeen vuonna 1959, joista toinen sijoitettiin Liikkuvan poliisin Uudenmaan lääninosastoon ja toinen Liikkuvan poliisin Oulun lääninosaston käyttöön.

– Minut määrättiin tutkapartion vetäjäksi, ja sain samalla ylennyksen ylikonstaapeliksi, Jorma Salkosalo kertoo.

– Oulun poliisilaitoksen hälytyskeskuksessa toimiessani kotihälytykset ja usein alkoholin vaikutuksen alaisena tehdyt omaisuusrikokset työllistivät eniten. Myös kotihälytyksissä alkoholi oli merkittävin taustatekijä. Yleensä päihtynyt mies käyttäytyi uhkaavasti, mutta osasivat ne naisetkin ainakin provosoida! Jorma muistelee.

Jorma Salkosalon isän ja isoisän poliisin työ oli lähinnä passipoliisin hommaa, kuten sen ajan kaupunkipoliiseilla.

Jorman isoisästä tuli sattumalta poliisi.

– Isoisäni Ernst Sahlström (vuodesta 1936 Salkosalo, kun sukunimemme suomennettiin ) työskenteli 1920-luvulla Rantsilassa meijerin konemestarina, ja oli myös Rantsilan Suojeluskunnan päällikkö, arvoltaan Suojeluskunta-vääpeli. Isoisä oli isokokoinen mies. Oulun läänin maaherra ajatteli, että tuossa olisi oiva mies laittamaan eritoten Hailuodossa rehottava kieltolain aikainen pirtun salakuljetus kuriin. Siten isoisästäni tuli poliisi, Rymy-Eetuksi kutsuttu.

Jorma Salkosaloa huolestuttaa kansalaisten arjen turvallisuuden tunteen romahtaminen.

– Vallankin monissa maaseutupitäjissä poliisilaitokset ovat kaukana. Hälytyksestä menee monta tuntia, ennen kuin poliisi on paikalla. Ennen vanhaan oli toisin. Joka pitäjässä oli oma poliisi, joka tunsi väkensä ja eli ihmisten keskellä arjessa.

– Myös liikkuvan poliisin lakkauttaminen kymmenisen vuotta sitten oli suuri virhe. Se heijastuu merkittävästi liikennekäyttäytymiseen, kuten ylinopeuksina, vaarallisina ohituksina ja päihtyneenä ajamisena.

Jorma Salkosalo kertoo olevansa ylpeä poliisin ammatistaan.

– Jos saisin aloittaa elämäni uudestaan, niin voisin ammatikseni valita edelleenkin poliisin ammatin, hän toteaa.

.– Ennen vanhaan oli toisin. Joka pitäjässä oli oma poliisi, joka tunsi väkensä ja eli ihmisten keskellä arjessa..
.– Häiriökäyttäytyvien nuorten kohdalla nuoren oman tahdon kuuleminen ei välttämättä ole yhteiskunnan ja nuoren oman tulevaisuuden kannalta rakentavin tapa..