– Kuntaa pitää johtaa kuin yksityistä yritystä

Viidellä vuosikymmenellä kuntajohtajana toimineen kunnallisneuvos Osmo Kärkkäisen mielestä jaettu johtajuus on näivettänyt kunnat. Poliittinen etu menee kunnan edun edelle.

82-vuotiaan tietokirjailija Kärkkäisen kynä on edelleen terävä ja tenniskäsi tarkka.

Teksti: Reetta Reinman

Jyväskylän kupeessa, Keuruulla asuvan kunnallisneuvos Osmo Kärkkäisen , 82, mielestä korona tarjoaa monia mahdollisuuksiakin maaseudulle.

– Nyt nähdään maaseudun arvo. Tämä asennemuutos onkin selkeästi havaittavissa. Luontoarvot ovat kunniassa, lasten kasvuympäristönä maaseutua korostetaan turvallisena ja monin tavoin virikkeellisenä. Tekniikka mahdollistaa sen, että mistä tahansa onnistuu vallankin tietotyön tekeminen. Mutta peruskysymys maaseudun tulevaisuudelle on elinkeinopohjan monipuolistaminen. Tarvitaan tuottavaa yritystoimintaa. Verovaroin rahoitettu julkinen sektori ei voi olla kunnan suurin työnantaja, korostaa Kärkkäinen. Hän on tehnyt elämäntyönsä kolmen kunnan kuntajohtajana. Hän toimi Keiteleen kunnanjohtajana 1969-1979, Kangasniemen kunnanjohtajana 1980-1990 ja viimeksi Keuruun kaupunginjohtajana vuoteen 2001.

Kärkkäisen mielestä kuntien ydintehtävä on kunnissa toimivien yritysten elinvoiman turvaaminen ja uusien yritysten hankkiminen.

– 1970- ja 1980-luvuilla me kuntajohtajat pystyimme toimimaan kunnissa kuin yritysjohtaja. Päätettiin ripeästi, saatiin yrittäjiä kuntiin, yrityksille tontteja ja työntekijöitä. Kunnat olivat monissa yrityksissä osakkaina. Kuntajohtajilla oli myös mahdollisuus olla yritysten hallituksissa. Kunnan johdon ja kunnissa toimivien yritysten yhteistyö oli mutkatonta ja tuottavaa. Kunnissa oli kunnianhimoa; kilpailimme keskenämme, miten saamme uusia yrityksiä sijoittumaan omaan kuntaan. Se toi mukanaan monenlaista, tervettä toimeliaisuutta.

– Sittemmin kuntalaki muuttui. Kunta- ja yrityselämä ajautuivat kauaksi toisistaan. Kuntiin jouduttiin perustamaan kehitysyhtiöitä. Kunnissa pelättiin riskinottoa ja muun muassa EU-säännökset tulivat rajoittamaan toimintaa, harmittelee Kärkkäinen.

Hänen mukaansa jaetun johtajuuden heikkoudet kulminoituvat nykyisessä kuntajohtamisessa.

– Vuonna 1977 voimaan tulleen kuntalain mukaan kunnanjohtaja ei voinut toimia kunnanhallituksen puheenjohtajana, kunnes kehitettiin suurten kuntien omaksuma pormestarimalli. Kun kunnanhallituksen puheenjohtajuus meni luottamushenkilöille, niin kunnan ja kuntalaisten asioiden tehokas hoitaminen ei enää ollut keskiössä, vaan puoluepoliittiset intressit. Nykyinen malli johtaa usein luottamuspulaan, kunnanjohtajien erottamisiin ja karkottaa kyvykkäimmät muihin tehtäviin, huomauttaa Kärkkäinen.

Kuntajohtajalta puoluepoliittisen värin tunnustaminen ei hänen mukaansa ole este kunnan tasapainoiselle kehittämiselle.

– Jokaisella saa olla oma poliittinen kanta. Sen julkinen kertominen yleensä selkeyttää toimintaa, ei luo esteitä.

Keskustalainen Kärkkäinen näkee, että sote-uudistuksen maakuntamalli muuttaisi kuntien roolia ja vapauttaisi kuntajohtajille aikaa pohtia myös muita kunnan asioita kuin kunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistä ja turvaamista. Sote-uudistuksen edetessä vastuita siirtyy kunnilta hyvinvointialueille eli sote-alueille. Kuntien vastuulle jää kuitenkin hyvin merkittäviä tehtäviä, kuten kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen (.hyte.), asumisen sekä liikenteen ratkaisut, vapaa-ajan palvelut sekä järjestöjen toimintamahdollisuuksien turvaaminen.

Tulevaisuudessa alueiden ja kuntien terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen toimenpiteitä mitataan hyte-kertoimen avulla. Kyseessä on valtionosuuden lisäosa. Mitä paremmin kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä, sen suurempi on sen valtionosuus. Ja mitä paremmin koko alueen kunnat toimivat asiassa, sen suurempi on koko alueen valtionosuus. Toisin sanoen toimimalla viisaasti sekä alue että alueen kunnat saavat enemmän rahaa toimintaansa.

– Kuntaliitoksia tapahtuu tulevaisuudessa, mutta entistä enemmän tarvitaan seutukunnallista yhteistyötä, joka korostuu nimen omaan sote-puolella.

Kärkkäisen mukaan suomalaisen teollisuuden olennaisen tärkeä tehtävä on jalostusasteen nostaminen, ettei viedä raaka-aineita, vaan entistä pidemmälle jalostettuja tuotteita.

– Teknologista tietämystä Suomessa on. Voisimme myös entistä enemmän viedä osaamista ja palveluita, esimerkiksi kiitetty koulujärjestelmämme tarjoaisi mitä moninaisimpia vientimahdollisuuksia osaamisen ja palveluiden vientiin, samoin suomalainen it-osaaminen.

Pitkien etäisyyksien Suomessa liikutaan Kärkkäisen mukaan aina myös kumipyörillä, mutta liikenteen kehittymisessä hän visioi tulevaisuuden Suomen uudenlaista yrittäjyyttä.

– Tulevaisuuden liike-elämän, samoin kuin tieteiden ja taiteiden edustajat haluavat mennä paikasta toiseen nopeasti ja ilman ruuhkissa odottelua. Heidän kuljettamiseksi taksimainen lentoliikenne olisi mitä oivallisin palvelumuoto.

Kärkkäinen kummasteleekin Malmin lentokentän alasajoa; missä ovat visionäärit?

.Murakoso jää. Murakoso jää.. Vuonna 1938 syntynyt Osmo Kärkkäinen ei kuullut omin korvin, mutta pikkupoikana toisti itsekin tätä urheiluväen suosimaa legendaa Martti Jukolan kuuluisasta radioselostuksesta Berliinin olympialaisista vuodelta 1936, kun 10 000 metrin juoksussa suomalaiset (Salminen, Askola ja Iso-Hollo) nappasivat kolmoisvoiton japanilaisen Kohei Murakoson jäädessä neljänneksi.

Huippu-urheilusta myös kirjoittava tietokirjailija Osmo Kärkkäinen on intohimoisena urheilumiehenä kokenut ja myötäelänyt monia huumaavia hetkiä niin ulkomaisten kuin suomalaisten urheilutähtien menestyksissä ja tappioissa. Siiri Äitee Rantanen, Veikko Hakulinen, Lasse Viren, jääkiekon MM-kulta vuonna 1995 – suomalaisen urheilun huippunimiä ja -hetkiä on paljon. Viimeisin urheilua käsittelevä Kärkkäisen tietokirja Suomalaiset viestihiihdon sankarit 1934-2019 ilmestyi loppuvuodesta 2020. Kirjan 288 sivuun mahtuvat kaikki suomalaisen hiihtohistorian arvokisaviestit ja 87 mitalistin esittelyt.

– Suomi oli viestihiihdossa 1930-luvulla pitelemätön, vain kerran jäätiin arvokisoissa hopealle, aina muulloin vuoteen 1941 asti miehet hiihtivät kultaa. Legendaarisin oli Kalle Jalkasen ankkuriosuus Carmish-Partenkirscehin olymialaisissa 1936, kun mies sylkäisi tekohampaansa hankeen, haki ne takaisin ja sivuutti norjalaisen kaksi kertaa, raottaa Kärkkäinen kirjan herkullisia yksityiskohtia.

Kärkkäinen painottaa, että nykyään urheilun huipulle tähdättäessä tulee hyödyntää yliopistojen tuottamaa, korkeatasoista tutkimustietoa valmennuksesta sekä kehon ja mielen harjoittamisesta, että urheilija osaa tehdä oikeita asioita oikeaan aikaan.

– Suomessa on tähän loistavat mahdollisuudet. Esimerkiksi Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta tuottaa maailman huipputason tutkimustietoa, joka hyödyntää innovatiivisesti uutta teknologiaa.

– Huippu-urheilijoiden kohdalla olennaisen tärkeää on myös panostaa aktiiviuran jälkeiseen aikaan. Huippu-urheilijoilla olisi valtavasti annettavaa esimerkiksi valmennukseen.

Kärkkäinen korostaa, että kaikista ei tule eikä tarvitsekaan tulla huippu-urheilijoita, mutta jokaisen olisi hyvä liikkua oman fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin parhaaksi.

– Kotoa lapsi saa kipinän liikkumiseen – tai sitten ei saa.

– Kaverit ovat lapsille ja nuorille tärkeitä. Kerhot, koulut, urheiluseurat – kaikki yhteisöllinen tekeminen on avainasemassa, että lapsuuden liikuntakipinä pysyy yllä ja siirtyy myös aikuisuuteen.

KUKA?