Sirkun ja Petrin kasvihuoneessa

Vesiviljelyjärjestelmä jopa kaksinkertaistaa sadon. Leppäkertut pitävät tuholaiset kurissa.

Teksti: Reetta Reinman Kuvat: Petri Helin

Toijalassa asuvien Sirkku Laineen ja Petri Helinin kasvihuoneessa kasvaa maailman pienin ja maailman suurin tomaatti sekä muun muassa sinisiä, keltaisia ja violettejä tomaatteja, ja totta kai monet tutummat. Kaiken kaikkiaan tomaattilajikkeita on toistakymmentä.

– Suurin tomaattilajikkeemme on BigZag. Näiden tomaattien keskipaino on kolmen kilon tuntumassa, mutta isoin punnittu on painanut yli kuusi kiloa, kertoo Sirkku.

– Chilivalikoimamme on tomaattejakin suurempi, niitä taitaa olla parisenkymmentä, lempeän makeasta Snacky-paprikasta maailman tulisimpaan chiliin, Carolina Reaperiin, chilien kasvatuksesta vastaava Petri kertoo.

Kasvihuoneen perustukset tehtiin huolella. Pohja on salaojitettua soraa. Routaeristeenä ovat uretaanilevyt.

– Tukeva venäläisvalmisteinen, teräsrunkoinen kasvihuoneemme kuuden millin paksuisilla kennolevyseinillä kestää yli 450 kilon lumikuorman neliötä kohti, Petri sanoo.

Pituutta kasvihuoneella on kymmenen metriä, leveyttä ja korkeutta kolme metriä. Lämpötilaa säätelevät kaksi automaattiavaajalla varustettua kattoluukkua, joiden avulla lämpötila pyritään pitämään noin 28 asteessa. Kuumilla ilmoilla myös ovet jätetään auki.

Chilien siemenet Petri kylvi tammikuussa ja Sirkku tomaattien maaliskuussa. Kaikki tomaattien siemenet ja osa chileistä kylvettiin kivivilla-alustaan.

– Kivivillassa kasvavat taimet on helppo istuttaa erilaisiin vesiviljelyjärjestelmiin, joita monet chiliharrastajat käyttävät niiden helppouden ja tehokkuuden vuoksi. Kasvu ja sato ovat jopa kaksinkertaiset multakasvatukseen verrattuna.

Sirkulla ja Petrillä on kasvihuoneessa neljä NFT-pöytää (nutrient film technology), joiden päällä virtaa vesi. Pöydän päässä vesi putoaa takaisin säiliöön, josta pieni vesipumppu pumppaa sen taas pöydän yläpäähän. Myynnissä olevat taimet ovat näillä pöydillä. Muilla NFT-pöydillä osa kasveista kasvatetaan mullassa. Ylikastelun välttämiseksi niissä virtaa vesi vain pari kertaa viikossa yön yli.

– Kasvien juuret tarvitsevat happea, mikäli multa on jatkuvasti märkää, kasvi tukehtuu ja lopulta kuolee, muistuttaa Petri.

– Saattaa kuulostaa ristiriitaiselta, mutta vesiviljelyjärjestelmissä virtaava vesi on niin hapekasta, että kasvi saa siitä tarvisemansa hapen, hän toteaa.

Kasvihuoneeen seinustoilla kiertää jono muoviin pakattuja, metrin pituisia kivivillaharkkoja. Käyttöön otettaessa harkkoon tehdään istukkaan kivivillakuution kokoinen reikä ristikkäisviilloilla. Harkko kastellaan läpikotaisin ja sen alakulmiin tehdään reiät, joista ylimääräinen vesi pääsee valumaan pois.

– Istukas asetetaan paikalleen, ja viilloista syntyneet läpät nostetaan pois välistä. Tippakastelupiikki painetaan kuution läpi harkkoon asti, jotta kasvi pysyy paikoillaan, kunnes se ehtii kasvattamaan juurensa harkkoon, Petri kertoo.

– Kaikki tomaatit ja osa chileistä on istutettu kivivillaan, näin niille voidaan pitää ravinneliuos jatkuvasti virtaamassa. Tämän huomaa kyllä kasvustakin, metriset taimet tuottavat jo satoa (22.6.). Tasaisesti vettä ja ravinteita sekä riittävästi lämpöä, muutoin tomaatit eivät jaksa tehdä hedelmiä, korostaa Sirkku.

Kivivilla ei itsessään sisällä ravinteita. Ne annetaan kasveille ravinneliuoksena.

– Kasvihuoneemme nurkalla on tuhannen litran säiliö nostettuna parin metrin korkeuteen. Se täytetään vedellä, johon sekoitetaan tarvittavat ravinteet, kasvukaudella enemmän typpeä, ja kun kasvit alkavat tuottaa satoa, vähennetään typen osuutta sekä lisätään fosforin ja kaliumin osuutta. Pattereilla toimiva ajastin ohjaa venttiiliä, jonka avautuessa ravinneliuos virtaa putkia pitkin kasvihuoneeseen, ja tippakastelupiikkejä myöden edelleen kivivillaharkkoihin ja kukkaruukkuihin, Petri havainnollistaa.

– Kasvihuoneessamme on viitisen sataa kasvia, joiden kaikkien kasteluun kuluu viikossa noin tunti työaikaa. Käsin kastelemalla työn määrää ei uskalla edes ajatella! Sirkku huomauttaa.

Kasteluliuoksen ravinnepitoisuutta Petri tarkkailee sähkönjohtavuudella, EC-mittarin avulla.

– Koska ravinteet ovat käytännössä suoloja, niin mitä enemmän suoloja on vedessä, sitä paremmin vesi johtaa sähköä. Taimille hyvä lukema on 0.75-1.0. Kasvussa pyrimme pitämään liuoksen 1.2-1.6 välissä ja satoa haetaan 1.4-1.8 vahvuuksilla. Tämäkään ei ole kovin tarkkaa, kunhan ei tee liian suolaista liuosta, Petri sanoo.

pH-arvoilla on ratkaiseva merkitys siihen, miten kasvi saa hyödynnettyä erilaisia aineita kasvualustastaan.

– Vesiviljelyssä on helppo tarkistaa liuoksen pH-arvo tippatesterillä, ja säätää sitä tarvittaessa joko hapoilla tai emäksillä. Halutessaan voi hifistellä, ja käyttää typpihappopohjaista ainetta kasvukaudella ja satokaudella fosforihappoa.

pH:n tulisi pysytellä noin 5.5-6.5 välisellä alueella.

– Satokaudella se saa olla happamampi ja kasvukaudella kuuden nurkilla – noin karkeasti, eri kasveilla on omat mielihalunsa.

Sirkulla ja Petrillä on käytössä myös hieman eksoottisempia keinoja.

– Esimerkiksi kasvualustoihin lisäämme jo taimivaiheessamykorritsa-sientä, joka auttaa kasvia ravinteiden saannissa. Kasvin yhteyttämiskyvyn parantamiseksi suihkutamme niitä kasvukaudellatrikontanol-liuoksella, joka parantaa yhteyttämiskykyä jopa 40%, tämä on muuten kotimainen keksintö. Kukkimisen ja sadontuoton parantamisessa käytämme kukinnankiihdyttäjiä. Nämä kaikki ovat luomutuotantoon hyväksyttyjä aineita, toteaa Petri.

Tuholaistorjuntaan he käyttävät pääasiassa torjuntaeliöitä. Leppäkertut ja kirvavainokaiset pitävätkin tuholaiset hyvin kurissa.

– Joskus tehostamme tuholaistorjuntaa paikallisilla rypsiöljy- tai mäntysuopasuihkutuksilla, mikäli johonkin chiliin ilmaantuu kirvainvaasio.

Tomaattien ja chilien taimia sekä myös satoa, kunhan sitä saadaan, he myös myyvät, samoin myyntiin riittää yrttejä ja amppelikukkia. Ensi kesänä Sirkku ja Petri kasvattanevat myös kurkkuja myyntiin – sekä kurkkujen taimia että satoa.

– Tänä kesänä suosittelen meillä käydessä maistamaan viidakkokurkkua, Sirkku sanoo.

Muitakin kasvihuoneen antimia saa maistaa. Chilien kanssa kannattaa olla varovainen.

– Huolimaton haukkaisu Bhut Jolokia Chokoladesta on takuulla "kuolemanpelkoa" herättävä kokemus! Leppoisammat chilit, kuten Piispanhattu, eivät ole lainkaan tulisia, niitä lapsetkin voivat napostella kuin karkkeja, kertoo Petri.

Kasvihuoneen myyntituotot menevät kodittomien löytöeläinten hoidosta eteläisellä Pirkanmaalla vastaavan Kehräävät Kulkurit ry:n toimintaan.Yhdistys hoitaa kodittomiksi jääneet eläimet ja etsii näille uudet kodit. Se pitää myös Kesäkissa Kahvilaa ja kirpputoria Sirkun ja Petrin kodin ja siellä toimivan kissalan yhteydessä, osoitteessa Päiväniementie 5,Akaa.

Kesän edetessä Sirkku esittelee somessa eri chilejä maistamalla niitä. Ensimmäinen video on jo julkaistu: tuliseen ruokaan tottumaton Sirkku syö supertulisen CAP1473 chilin kameran edessä! Myös vierailijoiden maistelukokemukset voidaan ikuistaa ja julkaistasomessa, mikäli heidän kanssaan niin sovitaan.

Sirkku Laineen tavoittaa:

040 861 7482

sirkku.laine@netti.fi