Japanilaiset ovat innostuneet Pohjois-Pohjanmaan Pyhännällä tehtävistä saunavaunuista.

Teksti: Reetta Reinman Kuvat: Lapelland Finland Oy

Parhaat ideat syntyvät usein pulmasta – niin myös Lapellandin sauna- ja mökkivaunut. Kun halutulle tontille ei ollut mahdollista rakentaa kiinteää pihasaunaa tai mökkiä, keksittiin nostaa sauna pyörien päälle.

– Seitsemisen vuotta sitten syntynyt Lapelland oli välittömästi menestystarina. Sauna- ja mökkivaunuistamme innostuivat niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin asiakkaat, kertoo Lapelland Finland Oy:n toimitusjohtaja Pete Lohi . Lapelland Finland Oy on Salvos konsernin omistama yritys.

– Ulkomailla saunavaunumme ovat erityisesti japanilaisten suosiossa. Japanissa on nyt saunabuumi. Hienoa, että saamme olla sitä heille osaltamme mahdollistamassa, Lohi sanoo.

Japani on Lapelland Finlandin tärkein vientikohde. Sinne menee vuosittain saunavaunuja reilut kolmekymmentä.

– Jonkin verran sauna- ja mökkivaunujamme ostetaan myös Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan, mutta niihin meillä ei ole systemaattista vientiä.

Lapellandin päämarkkinat ovat kotimaassa. Suurin osa asiakkaista on yksityisiä.

– Jonkin verran yritykset ostavat majoitusvaunujamme esimerkiksi työntekijöiden majoittamiseksi ja etätyöpisteiksi. Myös lomakyliä meillä on asiakkaina, Lohi kertoo.

Saunomis - ja yöpymisvalmiit sauna-, mökki- ja majoitusvaunut yritys valmistaa parintuhannen neliön tehdashallissa Pohjois-Pohjanmaalla Pyhännällä. Kaikki työvaiheet tehdään tehtaalla sisätiloissa sateelta suojassa.

– Tänä vuonna vaunuja valmistuu kolmisensataa, Lohi kertoo.

Työntekijöitä tuotannossa on noin 25, sesonkiaikoina vähän enemmän.

Tehtaalla on kaksi linjastoa: isommille ja pienemmille vaunuille. Kivijalkaa vastaavan jämerän alustan rakentamisesta edetään vaihe vaiheelta. Vaunut sisäverhoillaan, kalustetaan ja sisustetaan. Asennetaan esimerkiksi takka, minikeittiö, saunankiuas, lämpökäsitellystä haavasta tehdyt lauteet, vessa ja suihkut sekä vuoteet. Lopuksi siivotaan, tehdään tarkastuspöytäkirjat ja käytetään vaunu katsastuskonttorilla. Sitten vaunu toimitetaan asiakkaalle.

– Lapelland-rakennukset on rekisteröity tieliikenteeseen. Ne ovat katsastusvapaita, eivätkä vaadi rakennuslupaa liikkuvassa käytössä. Sijoituspaikassa vaunun alle riittää tasainen alusta. Kun mökin tai saunan haluaa siirtää, se siirtyy vaivattomasti auton perässä uuteen paikkaan, Lohi toteaa.

Sauna - ja mökkivaunujen ulkoverhoiluna käytetään kuusipaneelia.

– Vielä on riittänyt kotimaista kuusipaneelia, vaikkakin puun saatavuus on viime aikoina hankaloitunut ja hinta noussut. Onneksemme meillä on hyvät yhteistyökumppanit, sanoo Lohi.

Sauna- ja mökkivaunu voidaan liittää kunnalliseen vesi- ja viemäriverkostoon, tai asiakas voi valita kantovesimallisen mökin.

Samoin asiakas saa valita, käyttääkö lämmön lähteenä sähköä valtakunnanverkosta, vaiko aurinkopaneeleista vai onko lämmön lähteenä biodiesel. Niin ikään asiakas saa valita Led-valojen energianlähteen: akusta tai sähköverkosta.

– Lähtökohtamme on, että asiakas saa päättää varusteet ja tekniset ratkaisut tarpeensa mukaan.

– Asiakkaamme ovat hyvin tyytyväisiä tarjoamiinne ratkaisuihin, mutta toki hiottavaa aina löytyy, Lohi kertoo.

Kaikki Lapellandin mökki-, sauna- ja majoitusvaunut on perustusten ja eristysten osalta suunniteltu ympärivuotiseen käyttöön.

– Suomen oloissa tyypilliset ilmankosteuden ja lämpötilan vaihtelut on otettu huomioon jo suunnitteluvaiheessa.

Sauna-, mökki- ja majoitusvaunuja rakentava Lapelland tekee tiivistä yhteistyötä Kärkkäisen yritysmyynnin kanssa.

– Meille tulee Kärkkäiseltä esimerkiksi työkaluja, työvaatteita ja suojavarusteita sekä vaikkapa kiinnitystarvikkeita. Kärkkäisen isoista valikoimista löytyy hyvin monenlaista tavaraa, mitä tarvitsemme tehtaalla tuotannossamme, toteaa Lohi.

.– Kärkkäisen isoista valikoimista löytyy hyvin monenlaista tavaraa, mitä tarvitsemme tehtaalla tuotannossamme..