Nero-hierontakaaret sopivat pinnallisten lihasten ja lihaskalvojen käsittelyyn

Ylivieskalainen palomies-sairaanhoitaja Pasi Sillanpää tuotekehitteli Nero-hierontakaaret loukattuaan selkänsä työtehtävässä.

Teksti: Reetta AholaKuva: Hyvinvointi Sulo Oy

Muutama vuosi sitten ylivieskalainen palomies-sairaanhoitaja Pasi Sillanpää loukkasi selkänsä työtehtävässä. Lääkäriltä mies sai tylyn tuomion: joko leikkaus tai syvät vatsalihakset kuntoon.

– Kipulääkepiikkeihin en turvautunut, vaikka olen yli 30-vuotisen työurani aikana pistänyt niitä toisiin liiankin kanssa, hän kertoo.

Sillanpää hieroskeli metsälenkiltä nappaamallaan kaarevalla puukepillä kipeää selkäänsä.

– Sen myötä selän lihakset alkoivat rentoutua ja verenkierto kipualueella parani.

Näin saivat Nero-hierontakaaret alkunsa.

– Mielessäni alkoi kehittyä idea yksinkertaisesta laitteesta, jolla voi laukaista lihasjännitystä, painella kipupisteitä ja hieroa. Syntyi hierontakaari, jonka avulla olen saanut selkäni kuntoon, Sillanpää kertoo.

Nero-hierontakaaret sopivat Sillanpään mukaan pinnallisten lihasten ja lihaskalvojen käsittelyyn.

Juoksijoita varten Sillanpää kehitti hierontakaarta lyhyemmän version, Nero Juoksijan.

– Nero Juoksija on kehitetty nimenomaan jalkojen lihashuoltoon. Voit käsitellä väsyneet jalat vaikka tuolilla istuen. Urheilijat ja liikkujat ovat tykästyneet Nero Juoksijaan. Nimestään huolimatta se sopii kaikille, jotka käyttävät liikkumiseen jalkoja, virnistää Sillanpää.

Nero Juoksija on testattu Testing Labissa, jossa se sai erinomaiset tulokset.

Nero-hierontakaaret on valmistettu kotimaisesta lämpökäsitellystä männystä. Ne ovat bakteerittomat ja myrkyttömät. Hierontakaari on otettu jo käyttöön työhyvinvoinnin edistäjäksi muun muassa Jokilaakson pelastuslaitoksella Pohjanmaalla ja yliopistosairaalassa sekä sairaalan synnytysosastolla synnyttäjien ristiselän kipujen lievittäjäksi. Myös monet kuntosalit ovat hankkineet Nerot käyttöönsä.

Helsinkiläisen Hyvinvointi Sulon hieroja Annastiina Rönn suosittelee Neroa sekä liikkeeksi että lihashuolloksi.

– Hierontakaarella voi tehdä aivan erinomaisesti keppijumpan, ja sitten kun on saatu liikkeellä veri lihaksissa kiertämään, niin sen päälle voi käsitellä Nerolla lihashuolloksi koko kropan.

Rönnin mukaan niska-hartiaseudun kiputiloja lieventämään Nero voisi olla työpisteen vieressä, ja työpäivän aikana silloin tällöin Nerolla tehdyllä hankaavalla liikkeellä kipukohtia painellen saa lihasjännityksiä laukaistua.

– Nero-hierontakaaret mahdollistavat hyvän olon ja liikkeen jatkamisen, painottaa niiden kehittäjä Pasi Sillanpää ja korostaa, että Nerot sopivat kaikille: nuoresta ikinuoreen.