Kalajoen loma-asuntomessuilla

Loma-asuntomessut keskittyvät tänä vuonna terasseihin. Ainutlaatuisella, luonnonkauniilla paikalla Kalajoella Hiekkasärkkien syleilyssä on nähtävissä 28 erilaista tasokasta vapaa-ajan kotia.

Teksti: Tarja LehtolaKuvat: Tarja Lehtola ja Piia Saarikoski

Viisitoista kilometriä hiekkarantaa ja Aurinkohiekat-niminen alue. Nimi kertookin paikasta olennaisen: aurinkoa, hiekkaa ja merenrantamaisemaa on silmänkantamattomiin. Avara ja karu dyyniluonto sekä jyrkkä sääolosuhteiden vaihtelu antavat alueelle oman mausteensa. Messujen teemana tänä vuonna ovat terassit, luonto ja rantaelämä. Messukohteissa ei hikoilla rikkaruohojen kimpussa, sen kun vain asettelee itsensä terassille ja antaa auringon helliä.

– Meillä ovat tänä vuonna terassit aivan erikoisjuttuna. Varjelemme ainutlaatuista luontoa, joten mitään ei istuteta. Sen sijaan panostetaan terasseihin. Rakennustarkastajan kanssa laskeskelimme, että alueella on helposti yli 2000 neliötä terasseja, joista kävijät taatusti saavat vinkkejä monimuotoiseen pihan rakentamiseen, messujen projektijohtaja Laura Ruohola toteaa.

Messujen tiedottaja Juulia Lahnaoja vahvistaa, että erityisen kiinnostavaa tämän vuoden tapahtumalle ovat ranta ja terassit. Terasseihin saumattomasti liittyvät lammenrannan ulkosaunat, kylpypaljut ynnä muut terassitoiminnot.

– Pihoja ja puutarhojahan messuiltamme ei löydy ollenkaan, Kalajoen hiekkadyynimaisema on sanellut ehdot maastolle, ja messut kunnioittavat sitä jättämällä ulkoalueet luonnonmukaiseen tilaansa.

Messuilta löytyy ultramodernia rakentamista näköalakorttelista lammenrannalta, ja vastapainoksi perinteiseen makuun sopivampaa tyyliä metsäkorttelista.

terra-talojen kohteen numero 28 rakentaja Jarmo Sillanpää ja sisustaja, Terra-talojen sisustussuunnittelija Piia Saarikoski ovat tehneet työtä yksituumaisina. Työnjako oli alusta lähtien selkeä. Rakentaja kertoi mitä tyyliä hän haluaa, jonka jälkeen Saarikoski teki valinnat. Sillanpää sai keskittyä rakentamiseen.

Saarikoski on kalustealan ammattilaisena suunnitellut myös mökin kiintokalusteet.

– Tämän kohteen sisustaminen on ollut työnä todella vaivaton projekti, rakentaja on ollut niin ajan tasalla ja kaikessa mukana. Kun aloin tuoda sisustustavaraa sisään, lattiat ja ikkunat oli pesty, oli ilo alkaa tekemään viimeistä silausta, Saarikoski kiittää.

Hulppeat terassit ovat tässäkin mökissä se juttu.

– Lasitetut terassit ovat uskomattoman ihanat. Vaikka sää olisi minkälainen, niillä pystyy viettämään aikaa. Puhumattakaan miten paljon oleskelutilaa avautuu avoterasseilla.

Talossa on huoneesta toiseen kiertävien valkoisten pystypaneelien ansiosta mielenkiintoinen tunnelma, ollaan ikään kuin modernissa mummolassa. Kohteessa kannattaa lisäksi huomioida myös saunan lauteet sekä terassin sisustusvalaisimet.

Piia Saarikoski toteaa, että nyt kun kaikki on valmista ja ensimmäinen lehdistöpäiväkin ohi, olo on todella tyytyväinen.

– Nyt jäämme vain mielenkiinnolla odottelemaan messujen avautumista yleisölle. On hienoa nähdä, miten messukävijät kokevat tämän meidän kohteemme.

Jarmo Sillanpään ajatukset mökin tulevaisuudesta muuttuivat rakentamisen aikana.

– Alun perin aiottiin kohde myyntiin, mutta sitä mukaa kun mökki on valmistunut, on kasvanut halu pitää se ainakin jonkin aikaa itsellä. Kun on rakennusalalla, kaikki on yleensä myynnissä, mutta nyt lapset sanoivat, että haluavat nauttia työn tuloksista ainakin jonkin aikaa. Kun on saanut tehdä oman vision mukaan, eihän lopputulokseen voi olla muuta kuin erittäin tyytyväinen.

Puutarhan perään Sillanpää ei haikaile.

– Kun tulee mökille viikonlopuksi ei tarvitse alkaa heti tehdä pihatöitä.Voin rentoutua, ihan oikeasti.

loma-asuntomessut 2014 numeroina:

-23.6–6.7.2014 Kalajoen Hiekkasärkillä.

-10 hehtaarin alueella.

-28 erilaista, tasokasta kohdetta.

-Kohteista pienin on 92 neliötä ja suurin on 197 neliötä.

-Terasseja kaikkiaan noin 2000 neliötä.