Vallila Interior on ollut 80 vuotta osa suomalaista tekstiiliteollisuutta

Vallila Interior on halunnut tehdä asioita ehkä hieman eri tavalla kuin muut. Näin on päästy monen taloudellisesti vaikean ajan yli. Nyt myynti on kasvussa myös ulkomaille. Vallilan tuotteissa vahvinta myyntialuetta ovat verhokankaat. Näkyvissä on myös mattojen voimakas maihinnousu.

Teksti: Tarja LehtolaKuvat: Tarja Lehtola ja Vallila Interior

Vallila Interior on sisustus- ja tekstiilialan perheyritys, jonka sveitsiläinen Otto Berner perusti Helsingin Vallilan kaupunginosaan vuonna 1935. Yritys on tunnettu vahvoista kuoseistaan. Valikoimaa löytyy verhoista ja kankaista aina mattoihin ja tapetteihin asti.

Kahdeksankymmentä vuotta on pitkä aika yrityksen elinkaaressa.

– 1930-luvulta 1960-luvulle Suomi kulki läpi valtavien muutosten aikakausien. Maa oli 1950-luvulle tultaessa kovin erilainen kuin yrityksen perustamisen aikoihin ja ihmisillä alkoi Suomessa olla jo varaa hieman sisustaa kotejaan, kertoo Vallila Interiorin hallituksen puheenjohtaja ja pääosakas Anne Berner .

Vallila siirtyikin noihin aikoihin sisustuskankaiden pariin. Kutomokoneista alkoi syntyä verhoja suomalaisiin koteihin.

1960-luvulla perheyrityksessä vaihtui sukupolvi ja Otto Bernerin poika Rudolf Berner aloitti uransa Vallilassa.

– Kun katsoo yhtiötä taaksepäin, niin suuria muutoksia paitsi maailmassa, on tapahtunut myöskin Vallilassa. On joutunut monta kertaa miettimään, mihin suuntaan yhtiö lähtee. Sodan jälkeen kartoitettiin, mitkä ovat meidän mahdollisuudet. Raaka-aineet tulivat vähän eri paikasta kuin muilla ja asioita tehtiin ehkä hieman eri tavalla. Pystyttiin vastaamaan kuluttajan tarpeisiin, kuvaa Berner.

1960-luku toi Vallilaan mukanaan kuvataiteiden ja veiston ammattilaisen Howard Smithin ja hänen näkemyksensä siitä, että taide on osa arkea. Tarvitaan painokuosi, värit ja muodot.

Niinpä vuonna 1970 kutomo lopetettiin kokonaan ja kuosit alettiin tehdä painamalla.

Smith suunnitteli monia klassikoita, kuten yhä tuotannossa olevan, laulaja Miriam Makeban mukaan nimetyn Makeba-kuosin. Myös Vallilan logo on Smithin suunnittelema. Logo säilyy yhä tänä päivänä samanlaisena, vain pienin teknisin muutoksin.

1980-luvulle tultaessa Vallilassa tapahtui jälleen sukupolvenvaihdos, kun Rudolf Bernerin tytär Anne Berner aloitti työnsä perheyrityksessä.

Anne Berner lähti kehittämään oman kuosisuunnittelun oheen julkitilojen sisustamiseen keskittyvää liiketoimintaa. Annen aloittaessa alle kymmenen henkeä työllistänyt yritys antaakin tänä päivänä elannon jo sadalle työntekijälle.

Vallilan sydämenä sykkii yhä kaksi kertaa vuodessa vaihtuva oma kangas- ja sisustustuotekokoelma. Lisäksi Vallila on tunnettu kumppani julkitilojen sisustuksessa.

Myös nykyisen johtajan aikaan haasteita tiellä on riittänyt.

– 1990-luvulla tuli valtava finanssikriisi. Pankit lähes romahtivat ja tehtiin todella suuria päätöksiä, kuten liittyminen EU:hun ja euroon.

Myös Vallilassa mietittiin, millä keinoin jatketaan.

– Vuonna 1992 hankin ensimmäisen Venäjän viisumini ja lähdin mallikansioiden kanssa matkaan tietämättä mistään mitään.

Näin saatiin kuin saatiinkin kaupankäynti Venäjälle auki.

Nyt eletään taas sitä aikaa, että ympäristö ja sen tapahtumat ovat vaikeasti ennustettavissa.

– Lentäminen on helpompaa, kun näkee eteenpäin. Jos ympärillä on sumua, joutuu vain luottamaan mittareihin. Tällä hetkellä yrityksiä johdetaan ikään kuin sumussa, silloin voi ja täytyy vain katsoa mittareita ja luottaa niiden pohjalta tehtyihin päätöksiin.

Anne Berner pitää kunakin hetkenä tehtyjä siirtoja ja askeleita merkittävimpänä saavutuksenaan. Yritys ei ole jäänyt polkemaan paikoilleen, vaan on mennyt koko ajan eteenpäin.

Viime vuoden lopulla Anne Berner päätti asettua ehdolle eduskuntavaaleihin. Juha Sipilä nimitti tuoreen edustajan liikenne- ja viestintäministeriksi.

– Kansanedustajaehdokkuuteni oli yrittäjän yritys olla yhteiskunnan käytettävissä. Uskon, että pystyn olemaan eduskunnassa hyödyksi, mutta miten, sen näyttää aika. Minulle on tärkeää olla hyödyksi ja minulla onkin aina missio, johon uskon täysillä.

Aiemmin Berner on tunnettu mm. Uusi lastensairaala 2017 -hankkeen vetäjänä ja Uuden lastensairaalan tuki -säätiön hallituksen puheenjohtajana.

Vuonna 2006 Berner sai Prix Veuve Clicquot -palkinnon vuoden suomalaisena liikenaisena. Suomen Liikemies Yhdistys nimesi hänet vuoden 2009 liikemieheksi. Vuonna 2014 Berner sai tasavallan presidentin myöntämän Suomen Leijonan komentajamerkki -kunniamerkin.

Vallilan vienti kasvaa vuonna 2015. Kokonaan uutena markkina-alueena Vallilan tuotteita aletaan pian saada myös Meksikosta.

Suomessa vuoden 2015 tammikuu oli myynniltään Vallilan historian paras kuukausi.

– Olemme Vallilassa ylpeitä voidessamme todeta, että olemme vaiheessa, jossa Vallilan oma vahva identiteetti ja arvot ovat selkeitä. Voimme levollisin mielin jo katsoa myös taaksepäin sitä, minkä olemme kahdeksassakymmenessä vuodessa saavuttaneet. Voimme todeta olevamme eräällä huipulla ja voivamme jatkaa vahvoina eteenpäin. Samalla on tärkeää muistaa, että huipulla myös tuulee. Meidän täytyy auttaa toinen toistamme, jotta voimme ylpeinä esitellä suomalaista designia sekä meille suomalaisille, että myös viedä sitä maailmalle ja siten yhdessä kuljettaa Suomea maailman huipulle, Anne Berner pohtii.

Koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan.

– Olemme aina sanoneet, että emme ole vähittäiskauppiaita. Kun aika muuttuu ja sumuun avautuu aukko, joutuu ehkä muuttamaan suuntaa.

Heinäkuun alussa tehtiin lentävä päätös kivijalkamyymälän perustamisesta.

– Se voi tuntua tänään pieneltä asialta, mutta kymmenen vuoden päästä se voi olla merkittävä päätös. Meillä on vahva tahto mennä eteenpäin ja ottaa seuraavia askeleita. Aika näyttää, saammeko kivijalkakauppaamme asiakkaita, mutta se on ainakin varma, että 76-vuotias isäni Rudolf soittaa joka päivä ja tiedustelee, onko kassakone päivän aikana kilahdellut, hymyilee Anne Berner.

”Se on ainakin varma, että 76-vuotias isäni Rudolf soittaa joka päivä ja tiedustelee, onko kassakone päivän aikana kilahdellut!”

MIKÄ?

Vallila Interior

- sisustus- ja tekstiilialan perheyritys

- sveitsiläinen Otto Berner perusti yritys Helsingin Vallilan kaupunginosaan vuonna 1935

- oma tekstiilikokoelma

- tunnettu sisustuskumppani julkitilaprojekteissa