Poika mieheksi ja puupyssy kivääriksi

Hallikaisen maailma on muuttunut:

Suomalaista miestä saatetaan sanoa metsäläiseksi, se menettelee, mutta kun sanoo metsämieheksi, niin lähes hymyilyttää, ainakin jahtimiestä.

– Joo, niin kova metsämies ollaan, kun ehditään ja voidaan. Metsästyskautta odotetaan aina innolla, myöntää Samuli Hallikainen, yrittäjä ja erämies.

Teksti: Ari SteniusKuvat: Hallikaisen arkisto ja Anne Karjalainen

Yksi koppelo on vielä pakkasessa, se kun tehdään ja syödään, niin viime metästyskauden saalis on syöty, hymyilee Samuli Hallikainen ja sanoo saaliin määrän vastaavan ”kiertoa”.

– Noin se menee, edellisen jahtikauden saalis riittää uuden kynnykselle, tietää ”Samppa” kokemuksesta.

Nuorimies myöntää, että muuta ei tekisikään kuin eräilisi, mutta arki pakottaa valintoihin.

– Vuoroin minä, vuoroin veli – toinen lautalla ja toinen metsällä, määrittelee Samuli, joka pitää velipoika Matiaksen kanssa saunalauttaa Oulujoella.

Yrittäjä käy metsällä aina tilaisuuden tullen.

– Aina kun on metsästysaika, niin polte on kova, tunnustaa Samuli, joka nappaa kalaakin, kun on sen aika.

– Kun menen metsälle, niin menen metsälle. Joskus harvoin siirrytään veneellä ja silloin vähän vedetään siimaa perässä, sanoo Hallikainen.

– Mutta metsästyskauden ulkopuolella kalastetaan – se on se toinen suuri intohimo ja houkutus luonnossa, sanoo Samuli.

Veli ”Matsin” kanssa työn ja metsästyksen rytmityksen haku on uudempi juttu, mutta pikkupoikina veljesten lähtölaukaus metsään tuli aina heti kauden alusta.

Samuli on käynyt isänsä ja pappansa kanssa metsällä kauemmin kuin muistaa.

– Ensin papan ja isän perässä, siitä sitä sitten itsekin kiinnostuin ja innostuin, arvelee Samppa metsästysviettinsä heräämisestä.

– En edes muista tai tiedä, missä iässä ensi kertaa olen mennyt mettään mukaan, mutta aika pienenä, sillä yhdessä kuvassa isällä ja ukilla on aseet ja minulla puukivääri, nauraa Samuli.

Samuli Hallikainen käy metsällä myös yksin, kaverin kanssa, ja joskus tulevaisuudessa vielä oman koirankin kanssa.

– Karkeakarvainen saksanseisoja on tulossa, ensi vuonna, sanoo Samuli ja muistuttaa hyvää koiraa kannattavan odottaa.

– Hyvä koira on hyvä koira, ja sellainen on tulossa. Tosin, koirasta on aina apua, vaikka olisi tunarikoirakin, silloin ainakin seuraksi, nauraa Samuli, joka tuntee lintumetsien ajotavat.

– Avorintamana kävellään ja kun lintu pyrähtää nousuun, niin sitten yritetään osua, kuvaa Samuli ja tunnustaa hetken olevan euforinen.

– Kun on viideltä aamulla lähtenyt metsään ja yht’äkkiä metso pyrähtää lentoon – reagoi, ampuu ja osuu, niin se on käsittämätön adrenaliinipiikki, huokailee Samuli.

Yleensä Portimon metsissä jossain Ranualta Rovaniemelle päin saalistavan Samulin yksi iso juttu on kolmen kimppa.

– Isä, minä ja Mats, velipoika. Kerran vuodessa käydään metsällä kolmestaan. Aina on käyty – ja aina tullaan käymään, se on meidän juttu. Silloin ei tule muita, sanoo Samuli, joka silmin nähden arvostaa kolmikon perinnettä.

– Siinä isä jotain opettaa ja kerrotaan juttuja, kuvaa Samuli tärkeää perinnettä, enempää sitä ei tarvitse avata.

Portimon metsästysmatkojen lähestymiskuvioissa on veljeksille jotain hyvin tuttua ja turvallista.

– Mummolle soitto, se on ensimmäinen asia. Sinne mennään hyvin pidettäväksi, hymähtää Samuli.

– Kaverit aina ihastelevat jahtireissujen huolenpitoa ja sanovat, ettei huippuhotellissakaan pidetä paremmin, eikä pidetäkään, arvostaa Samuli.

– Pöytä on katettu ja hyvä reissuhenki syntyy itsestään, on kotoisaa ja turvallista, kehuu Samppa.

Syksyn metsästyskeikoilla paljon puhutut nokipannukahvit nuotiolla ovat kuitenkin harvinaisia.

– Eväillä mennään, kahvit on termospullossa ja makkarapaketit repussa, tunnustaa Samuli.

Saalis on aina metsämiehen maali, mutta jos ei tule...

– Saalisodotuksia on, mutta realismia on, että aina ei tule. Aika usein jää tulematta, mutta ei se isommin harmita. Luonto kiittää kävijäänsä niin monin tavoin. Kuntoa saa joka kerta ja saaliitta jäämisestä saa aina hyviä tarinoita, naurahtaa Samuli. Metsämiehilläkin taitaa olla omat ”kalajuttunsa”!

Samuli Hallikaisen metsästyskauden ”loppukilpailu” ja huipennus on syyskuun kymmenentenä alkava metsäkanalintujen metsästys.

– Sitä odotan ja silloin olen metsällä niin paljon kuin mahdollista: metsään, huilia ja taas metsään, kertoo Samuli – ja nyt on itsevarmuutta: saalis on jo lähes saatu ja valmistettu...

– Tulee sitä, maastot on tutut ja tietää, mistä mennä etsimään, sanoo Samppa ja paljastaa jotain saaliinjaostakin.

– Mummolle ensin ja sitten vasta omaan pakastimeen. Bravuurini on metsokäristys ja muutenkin osaan kyllä tehdä metsäkanalinnuista ruokaa, mutta hädän tullen: soitto mummolle, siksikin on tärkeätä osata jakaa saalis oikein, hymyilee Samppa.

Metsästyskausi tulee joka vuosi ja reppu lentää aseen tavoin selkään, mutta ensi vuodeksi on luvassa jotain uutta.

– Ensi vuonna on tarkoitus lähteä isän ja Matsin kanssa Ruotsin Lappiin hiihtämään ja metsästämään ”latvalintuja”. Siellä sitten hankien keskellä nuotiolla keitetään nokipannulla kahvit ja yövytään teltassa, odotan jo nyt innolla, sanoo Samuli lähes hartaasti.

Helppo uskoa!

– Ensi vuonna on tarkoitus lähteä isän ja Matsin kanssa Ruotsin Lappiin hiihtämään ja metsästämään ”latvalintuja”.

– Bravuurini on metsokäristys ja muutenkin osaan kyllä tehdä metsäkanalinnuista ruokaa.

Kuka?