Kiirettä, juoksua – mitä se on?

Juoksuaskelia, viuhtovia käsiä, vauhdissa mukana huitovia vaatteita, pikaisia huikkaisuja, suhinaa, suihketta ja hoppua. Äänten iloinen sekamelska kenkien kopinan seassa, sinne tänne kellon tahdissa kimpoilevat ihmiset ja kulkuvälineet, sekä kaiken ryntäämisen aiheuttama stressi, riittämättömyydentunne, epäsopu ja rauhattomuus. Päivän päätteeksi istahdan mukavasti sohvannurkkaan ja mietin, että sitäkö kiire todella on?

Viime keväänä päättyi tähänastisen elämäni kiireettömin vapaa, mammaloma. Pikkunyytin kanssa kotona ollessa tunnit venyivät ajoittain järjettömän pitkiksi. Pahimpia olivat aamupäivät pienessä maalaiskaupungissa. Kun toiset viilettivät töissä ja opinnoissaan, minä tuusasin pienessä kodissamme ja yritin saada aikani kulumaan ainakin alkuun maailman kilteimmän vauvan kanssa, joka vain tyytyväisenä nukkui. Kävin pitkiä lenkkejä ja yritin kehittää milloin mitäkin tekemistä kun vauvani yhä nukkui.

Tuon pitkän loman aikana ja nyt hektisten päivien päätteeksi olen tullut siihen tulokseen, että kiire on oikeastaan minulle mahdollisuus, etuoikeus ja hyvinvoinnin lähde. Aikani on kortilla, koska minulla on työ, perhe, koti, ystäviä ja harrastuksia. Lisäksi olen terve ja kykeneväinen tähän kaikkeen. Nämä seikat yhdessä edesauttavat henkistä ja fyysistä jaksamistani ja ovat antaneet elämälleni merkityksen. Kiire on lupaus siitä, että päivissä on tekemistä. Silloin kun jatkuva hoppu ei johdu ainoastaan suunnittelemattomuudesta vaan siitä, että tehtäviä asioita vain yksinkertaisesti on paljon, on mielestäni jatkuva meneminen myös merkki tehokkuudesta. Ja kukapa ei haluaisi olla tehokas?

Ehkä pienellä pelolla odotan jo pitkiä joulunpyhiä kun mikään ei ole auki eikä mihinkään voi olla kiire. Onneksi vielä on aikaa sännätä paikasta toiseen, tehdä töitä, siivota, harrastaa, pakata ja polttaa pinna jouluruuhkassa. Kiirettä, juoksua, sitä se oikea arki minulle on.

Jenny

” Kiirettä, juoksua, sitä se oikea arki minulle on.”