Maija Aallas jakaa kauneutta ja hyvää mieltä

Maija Aallaksella on ollut yrittäjyys verissä jo lapsuudesta. Määrätietoinen nainen toteutti haaveensa ja loi oman luonnonkosmetiikkasarjan. Intuitioon luottava naisyrittäjä kannustaa kaikkia astumaan kohti unelmia.

Kauneusyrittäjä Maija Aallas kertoo tehneensä yrittäjäperheen tyttönä myyntityötä nuoresta saakka.

– Pienenä tyttönä päätin, etten koskaan ryhtyisi yrittäjäksi. Yrittäjyys lienee kuitenkin jossain syvällä geeneissä, sillä niin vaan olen itsekin toiminut yrittäjänä yli 15 vuoden ajan, Maija kertoo.

Hänellä heräsi vuosia sitten haave suomalaisesta, luonnollisen puhtaasta kosmetiikkasarjasta, jonka takana voisi seistä sataprosenttisesti.

– Olen tehnyt elämässäni usean eri alan töitä, mutta koen, että oman juttuni löytymisen jälkeen kaikki nivoutuu merkillisesti yhteen, Maija toteaa.

– Haluan katsoa omaa tekemistä laajemmin kuin vain yhdestä näkövinkkelistä. Menneistä taidoista voi ammentaa nykyisyyteen, muun muassa kosmetologina toiminut ja sosiaalialaa sekä teologiaa opiskellut Maija jatkaa.

Maija Aallas lähti rohkeasti toteuttamaan unelmaansa omasta JOY of Finland -kosmetiikkasarjasta. Tie ei ollut mutkaton. Kosmetiikassa vaaditaan isoja investointeja, eivätkä tehtaat ota helpolla riskejä.

Maija kuitenkin luotti ideaansa ja taisteli härkäpäisesti haaveidensa puolesta.

– Eräänä aamuna heräsin, ja minulla oli sarjan nimi ja jopa visuaalinen ilme mielessäni.

– Uskon, että haluamamme asiat toteutuvat viiveellä.

– Näin kävi minullekin, ja lopulta löysin suomalaisen tiimin, johon kuuluvat lisäkseni myyntipäälliköt Maarit Rantala ja Mia Nylund.

Maija on luonteeltaan rohkea, eteenpäin pyrkivä ja sosiaalinen. Vahvana suunnannäyttäjänä hänellä on elämässään intuitio.

– Intuitio antaa voimaa viedä ideoita eteenpäin, se auttaa erottamaan hyvän pahasta. Toki minulla on yrittämisestä pitkä kokemus, mutta intuitio on silti vahvana suunnan näyttäjänä valinnoissani.

Maijan mukaan ajatuksen voima on suuri. Kaikista asioista voi nähdä joko pimeän tai valoisan puolen. Myönteinen elämänasenne on Maijalle tärkeää.

– Itse lähestyn haaveita ja unelmia ikään kuin ne olisivat jo toteutuneet. Unelmia ei saisi kätkeä, vaan ne pitäisi tuoda rohkeasti esiin, jolloin niille aukeaa mahdollisuuksia toteutua.

Maijan luomaa kosmetiikkasarjaa tuodaan tutuksi ständimyynnin kautta, jossa Maija kohtaa arjen päivittäisiä tähtihetkiä.

– Minulle suuria hetkiä ovat ihmisten kanssa vietetyt hetket. Tuotteiden takana on ihminen, ja niiden kautta syntyy uskomattomia kohtaamisia. Joskus kun työ tuntuu verkkaiselta tai raskaalta, yritän muistaa, että minulla on jokin muu syy olla paikalla.

– Nostan tuntosarveni pystyyn ja huomaan pian, että ständille tuleekin henkilö uskomattomien tarinoiden kanssa, Maija kertoo.

Maija näkee ihmisissä aina valtavan voimavaran, joka tarvitsee rohkaisua vapautuakseen.

– Toivoisin, että jokainen tunnistaisi itsessään olevat mahdollisuudet ja uskaltaisi toteuttaa itseään. Lapsia ei voi koskaan kannustaa liikaa, mutta sama pätee mielestäni aikuisiinkin.

– Yksikin kannustava viesti voi muuttaa ihmisen elämän, auttaa uskaltamaan unelmoida ja tavoitella haaveitaan.

Kiitollisuus on Maijalle tärkeä tie onnellisuuteen.

– Unelmat on tarkoitettu toteutettaviksi, mutta samalla pitää nähdä, mitä kaikkea elämässä jo on hyvin. Jos jatkuvasti tuijottaa sitä, mitä ei vielä ole, ajautuu helposti tyhjyyden tunteeseen. Jokaisella on oma tie kuljettavanaan, eikä itseään kannata vertailla muihin.

Maija on nyt 41-vuotiaana vilkkaiden, 4- ja 6-vuotiaiden poikien äiti. Hän kokee, että lapset ovat olleet hänelle elämän korkeakoulu.

– Lasten myötä ihmiselle tulee tehtävä maailmassa. Lapset opettavat syvää epäitsekkyyttä. Äitiys ei kuitenkaan tarkoita, että omat unelmat tulisi haudata, sillä työ ja kiireinen äitiys tasapainottavat toisiaan.

– Yrittäjyyden ilo on siinä, että on mahdollista hoitaa lapset ja työ rinnakkain.

Maija hoitaa itseään kiireisen arjen keskellä joogaamalla ja meditoimalla.

– Minulle on tärkeää hiljentyä kiireen keskellä. Hyvä fyysinen kunto on kaiken A ja O. Kuntoilen juoksemalla, lenkkipolulla myös turha kiukkuenergia karisee pois, Maija kertoo.

Yrittäjän elämä, jossa on pieniä lapsia, voi muodostua hektiseksi. Maijan mukaan naiset helposti ajattelevat sitä, miksi jokin asia ei onnistu.

– Syitä tekemättömyyteen löytyy aina. Itse pyrin aina pitämään lopputuloksen mielessäni ja etsimään positiivisella asenteella keinoja päästä eteenpäin. Kun kääntää negatiiviset ajatusmallit nurin niskoin, löytää positiivisen naisenergian itsestään.

”Yksikin kannustava viesti voi muuttaa ihmisen elämän.”
”Kun kääntää negatiiviset ajatusmallit nurin niskoin, löytää positiivisen naisenergian itsestään.”