Hokkasten juoksuajan henki:

Hokkasen pariskunta aikoo juosta toukokuun lopulla Terwamaratonin Oulussa.

Teksti: Ari SteniusKuvat: Avi-Studio

Läpsystä vaihtoon, naurahtaa Elise Hokkanen, kun kysyy slogania tai ajatusta arkiseen urheiluharrastukseen.

– Kun toinen tulee kotiin, niin käsiläpsystä lähtee. Puoli tuntia täysillä ja sitten kotiin iltatoimille, kuvaa Elise hymyillen perheen aikuisten ”juoksuaikaa”.

Antti Hokkanen keventää lisää:

– Sitä saa juosta niin pitkän lenkin kuin haluaa, mutta puolessa tunnissa...

Yksi tarkkamittainen matkakin juostaan, sillä Hokkasen pariskunta aikoo juosta toukokuun lopun Terwamaratonin Oulussa.

– Se on mukava mittari keväälle, sellainen pimeän tammikuisen talvi-illan motivaattori. Tykkään Terwamaratonista, se on hieno reitti pitkin jokivartta ja mukavaa, että se on tässä lähellä, sanoo Iissä asustelevan perheen isä.

Kolme energistä 4-, 6- ja 8-vuotiasta lasta on läpsylähtöjen alku ja juuri.

– Minä kun tulen töistä, niin Eliselle on verkkarit päällä. Ovella lyödään läpsyt ja kun vaimo palaa, niin minä odottelen verkkareissa, hymähtää Kuivanimeltä kotoisin oleva Antti.

Silloin tällöin pariskunta pääsee kahdestaankin lenkille. Silloin voi juosta letkeämmin jutustellen – koko Kauppilan Maraton Teamin voimin.

– Niin, alkuun seurassa oli yksi jäsen, nyt on kaksi, sanoo keväällä kymmenennen maratonin juokseva Antti pilke silmäkulmassa.

– Saattaa olla, että seuran nimi muuttuu vielä Kauppilan Triathlon Teamiksi, ennustelee Antti, joka kävi syksyllä jo haistelemassa Virpiniemen triathlon-kisaa.

– Tai ehkä tämä seura jätetään lapsille perinnöksi, tuumaa Elise, joka miehensä tavoin on liikkunut pienestä asti, kuten pariskunta liikuntakipinänsä alkuräjähdystä määrittelee.

Seuran nimi juontaa Hokkasten asuinalueen nimestä.

Monipuolinen liikunta on pohjustanut juoksijaparin valmiuksia pitkän matkan juoksuun, joka maistuu – raskainakin hetkinä.

– Lenkillä on helppoa. Mieli virkistyy ja kohoava kunto nostaa vastustuskykyä. Monet flussat ovat varmasti jääneet tulematta, arvelee Elise, joka viime vuonna kävi ensimmäisen täysmaratoninsa.

– Aika ex tempore -lähtö oli, viikkoa ennen kisaa innostuin. Mies houkutti mukaan. Juostiin 16 kilometrin lenkkiä ja hän sanoi, että jos näinkin hyvin jaksat niin, miksi et...

– Minä sanoin, että pirulauta – juostaan sitten! Sovittiin ja ajattelin, että kilometri kerrallaan, muistelee Elise viime kevättä.

Viime vuoden toukokuun keli oli armoton, vihmovaa vettä ja myrskytuulta.

– Kuuden kilometrin kohdalla oli kotia ikävä, mutta siitä kun selvisin, niin ihan mukavasti jaksoin. Koko matka juostiin, muistaa yleisurheilutaustainen Elise.

Ylivieskalaislähtöinen luokanopettaja allekirjoittaa väitteen, että jokainen maaliin tullut on voittaja.

– Ehdottomasti, hieno elämys, sanoo Elise, joka pitää lenkkeilyharrastusta henkisesti lataavana.

– Monet ideat syntyvät juostessa ja voi samalla siinä juostessa suunnitella työpäivääkin. Tosin joskus on hyvä painaa ”aivot narikassa” ja antaa lepoa aivoille, nauraa Elise.

Hokkaset uskovat liikunnan yleisvirkästävään hyötyyn, ja koko perhe on saanut ainakin jonkinasteisen liikuntapureman.

– Oman lenkkeilýn ja kuntosaliharjoittelun ohella suosin hyötyliikuntaa. Lisäksi käymme perheenä viikottain uimassa ja kesällä aikaa kuluu yleisurheilukentällä, sanoo Elise, joka sanoo oman toisen ”terapeuttisen” harrastuksen olevan kuorolaulun.

– Sitä olen harrastanut aina, ensin Oulussa ja nyt täällä Iissä, sanoo Elise.

Hokkasten puheissa painottuu liikunnallisuus ja leikkimielisyys, mutta pieni kilpailukipinä kytee isä-Antin sielussa.

– Joo, tavoiteaika on viime vuosina ollut olemassa. Hyvät ja kannustavat ”jänikset” ovat auttaneet, mutta vielä ei ole jaksanut tavoitevauhdissa kuin 35 kilometriin, miettii Antti, joka viime vuonna juoksi vaimon kanssa yhtämatkaa laatuaikaa viettäen.

Mutta se todellinen kilpailu...

– Minulla on hyvät juoksukaverit Torniossa ja Jäälissä, joiden kanssa aina soitellaan. Kunto pidetään toisilta piilossa ja kaikki valittelevat, että ei ehdi treenaamaan yhtään. En tiedä, kuka narraa eniten, mutta toukokuussa kisataan ja totuus paljastuu, nauraa Antti ja myöntää, että maantien kutsu on jo kova.

– Siitä se kesäkausi aukeaa. Ilolla odotetaan. Terwamaraton on hieno tapahtuma, jossa on upean reitin lisäksi hyvä tunnelma ja järjestelyt sekä fasiliteetit kunnossa, kehuu Antti.

Ei muuta kun menoksi Hokkaset.

”Lenkillä on helppoa. Mieli virkistyy ja kohoava kunto nostaa vastustuskykyä. ”
Oulun 28. Terwahölkkä ja -maraton juostaan lauantaina 28. toukokuuta 2016.