Juuripersilja, mustajuuri, retikat ja retiisit kuuluvat myös juureksiin

Juurekset sopivat arjen ruokiin, mutta taipuvat hienojen aromiensa ansiosta myös gurmeeksi. Juurekset monipuolistavat ja keventävät aterioita.

Juuressato nostettiin varastoihin lokakuussa, ja nyt se on parhaimmillaan koko pitkän joulukauden ajan. Tänä vuonna kevään ja alkukesän viileys hidastutti juuresten valmistumista, mutta lämmin syksy kiritti aikataulut kohdilleen. Juurekset saatiin talteen hyvissä olosuhteissa, eikä vetisyyskään haitannut korjuuta.

Pitkää kasvukautta vaativat juuriselleri ja palsternakat jäivät osin melko pienikokoisiksi. Lantut ja nauriit välttyivät tuholaisilta ja ovat nyt puhdaspintaisia. Paikoitellen porkkanat ehtivät saada lokakuussa niskaansa pakkasen puraisua. Tämä teettää viljelijöillä lisätyötä, jottei mahdollisia kantaosaltaan vaurioituneita porkkanoita päädy kauppaan saakka.

LANTTU ONtehnyt uuden tulemisen. Siitä kokataan muutakin kuin laatikkoruokaa. Paahda lanttua uunissa sellaisenaan ja nauti voinokareen kera. Naurista viljellään nykyään myös varastoitavana juureksena. Voit tarjota nauriita dippikasviksina tai tuoreraasteina mehevän kastikkeen kanssa.

Monet juurekset on hyvä yhdistää ruoissa perunaan. Liitto toimii aina. Pähkinät, mantelit ja siemenet tuovat juuresruokiin täyteläisyyttä. Mausta lanttu inkiväärillä ja neilikalla. Punajuuri pitää rosmariinista ja timjamista, ja se maistuu erityisesti vuohen- tai sinihomejuuston kanssa. Kaneli maustaa porkkanan pehmeästi, ja anis tai fenkoli raikkaasti. Tuore fenkoli ja porkkana ovat lyömätön parivaljakko. Makea palsternakka pitää rakuunasta ja piparkakkumausteista.

UUNISSA PAAHDETUTjuurekset maistuvat lohkoina sellaisinaan tai ne voi soseuttaa. Juuressoseita tarvitaan sosekeittoihin, perinteisiin laatikkoruokiin ja pikkupiiraiden täytteeksi. Raastetuista juureksista saa melkein mitä vain. Tuoreraasteita voi marinoida. Raasteista paistat herkulliset röstipihvit tai letut. Raasteet sopivat keittoihin, patoihin ja vokkiruokiin, myös leipä- tai kakkutaikinoihin. Suikaloi juureksia kiusauksiin ja muihin uuniruokiin.

PIKKELÖIDYT JUUREKSETovat trendiruokaa ja tarkoittavat erilaisia etikkasäilykkeitä. Nyt juurekset leikataan etikkaliemeen mieluiten pitkiksi suikaleiksi. Myös isoäitien keittiöistä tuttu hapattaminen on tullut uudelleen muotiin. Pikkelöidyt tai hapatetut juurekset kauniisti pakattuina ovat hyvä lahja ja tuliainen. Myös uunissa paahdettuja juuressipsejä voi antaa lahjaksi.

VÄLTTÄMÄTÖN APUjuuresten käsittelyssä ovat hyvä kokki- ja juuresveitsi sekä kunnon leikkuulauta. Eri paksuiset viipaleet, suikaleet ja raasteet tehdään ammattilaisten keittiöissä nykyään mandoliiniksi nimetyllä vihannesleikkurilla, joka on edullinen hankinta. Vanha kunnon

myllyraastin pitää pintansa sekin ja toimii takuuvarmasti ja turvallisesti. Sähkökäyttöiset vihannesleikkurit helpottavat ja innostavat, kunhan koneet ovat käyttövalmiina työpöydällä eivätkä kaappien perukoilla. Tällä viikolla, viikolla 48, vietetään joulujuuresviikkoa.

”Tuore fenkoli ja porkkana ovat lyömätön parivaljakko.”
”Makea palsternakka pitää rakuunasta ja piparkakkumausteista.”