Päiväkoti Kastelli voitti Oulun päiväkotien energian-säästökisan
Energiansäästökilpailu käytiin vuoden 2014 aikana ja siihen osallistuivat kaikki Oulun kaupungin päiväkodit, yhteensä noin sata päiväkotia. Voittajaksi selviytyi päiväkoti Kastelli, joka sai palkinnoksi 2000 euroa päiväkodin yhteiseen käyttöön.
Palkinnoille ylsivät myös päiväkoti Mäntylä-Snellman ja päiväkoti Saloila. Lisäksi kaikki osallistuneet päiväkodit saivat kunniakirjan.
Kilpailun tavoitteena oli vähentää sähkön ja veden kulutusta päiväkodeissa. Kaksi kolmannesta kisaan osallistuneista päiväkodeista onnistuikin tavoitteessa. Veden ja energian käyttöä vähennettiin pääosin käyttötottumuksia muuttamalla, esimerkiksi valaistuksen tarpeenmukaisella käytöllä ja käsienpesutapaa tehostamalla. Päiväkodeissa pidettiin myös teemapäiviä, joiden aikana energiaa pyrittiin käyttämään tavallista vähemmän.
Päiväkoti Kastelli onnistui pienentämään sähkönkulutustaan 7,8 prosenttia ja vedenkulutustaan 6,5 prosenttia.