Ristiriitojen Solovetski

Keskellä Vienan merta silmien eteen aukeava Unescon maailmanperintökohde

Solovetskin luostarisaarella, Venäjän aikoinaan rikkaimmassa luostarissa selkäpiitä karmii edelleen. On mahdotonta unohtaa julmuuksia, joita harjoitettiin täällä Neuvostoliiton ehkä pahamaineisimmalla keskitysleirillä.

Teksti ja kuvat: Tarja Lehtola

Solovetskin saari avautui ulkopuolisille vasta Neuvostoliiton hajottua. Luostari pääsi jatkamaan toimintansa 1990-luvun alussa entisissä rakennuksissaan, jotka vuosikymmenten saatossa olivat rappeutuneet lähes käyttökelvottomiksi. Vuonna 1992 Solovetski valittiin Unescon maailmanperintökohteeksi, mikä osaltaan helpotti luostarin restauroimista ulkomaisen valuutan avulla. Taidokasta entisöintiä voi ihailla muun muassa luostarin kirkossa, jonka ikonostaasin kultauksiin on käytetty satoja kiloja luostariin palautettua kultaa.

Solovetsk oli loistonsa aikana Venäjän toiseksi mahtavin luostari. Sen hallintaan kuuluivat kaikki maat Vienanmeren rannikolla syvälle Karjalaan asti.

Pääsaari koostuu sadoista järvistä, metsistä ja kallioista. Saaren suurin maamerkki on valtavien muurien suojaama kreml, jossa myös kuuluisa luostari sijaitsee. Luostarin ympärillä on nykyisin tuhannen viidensadan asukkaan elävä kylä. Luostarin rakentaminen aloitettiin jo 1400-luvulla. Luostari toimi vuoteen 1920 saakka. Munkit karkottivat aikoinaan saarilta kaikki alkuperäiset asukkaat, etteivät he joutuisi kiusaukseen naisia nähdessään.

Runsaat sata vuotta sitten elettiin luostarin kukoistuskautta. Solovetskista oli tullut Venäjän rikkain luostari ja maan suurin ortodoksinen keskus. Luostarin ruokasalilla on kokoa 500 neliömetriä. Saarella oli käsityön ammattilaisia lähes kaikilta mahdollisilta aloilta. Myös pyhiinvaeltajia saapui saarelle lähes jonona, joinakin vuosina jopa 15 000.

Bolshevikkien tulo merkitsi kuitenkin luostarin hävitystä. Sen rikkaudet, mm. 400 kiloa kultaa ja 2 000 jalokiveä, takavarikoitiin valtiolle, ristit ja muut uskonnolliset symbolit rikottiin.

Vuonna 1923 Solovetskiin perustettiin yksi Neuvostoliiton pahamaineisimmista keskitysleireistä. Runsaan viidentoista vuoden ajan sinne rahdattiin mantereelta jopa satojatuhansia vankeja. Suuri osa ei koskaan palannut elävänä.

Tuskin missään on koskaan ollut niin paljon älymystöä koolla kuin Solovetskissa noina vuosina. Tuhansia tutkijoita, kirjailijoita, professoreita, toisinajattelijoita ja muita Stalinin todellisia tai kuviteltuja vihamiehiä, ”vallankumouksen vihollisia” kuljetettiin proomuilla pohjoiseen ja upotettiin Vienanmeren syvyyksiin. Vielä useampia kidutettuja haudattiin pääsaarelle.

Luostarin siivessä on museo, jossa voi tutustua tuon aikakauden oloihin. Kellareiden kolkoissa ja kylmissä vankityrmissä aistii epätoivon.

On helppo uskoa todeksi lausahdus tuolta ajalta: ”Antakaa meille ihminen, pykälä hänen tuomitsemisekseen kyllä löytyy.”

Vasta Stalinin kuoltua asiat muuttuivat lopullisesti. Eräällä seinällä on edelleen teksti: ”Jos et laula meidän laulujamme, olet meitä vastaan”. Moni lauloi, pakotettuna.

Jos jaksaa keikkua kaksitoista kilometriä kuoppaista soratietä Sekirnajavuoren juurelle, voi tutustua Solovetskin korkeimpaan kohtaan. Sekirnajavuorella sijaitsee 1842 rakennettu skiitta eli sivukirkko. Se on surullisen kuuluisa paikka, jonne vankeja vietiin kidutettavaksi.

Laskeutuessaan 365 porrasta surmattujen muistomerkille, voi kuvitella niiden vankien kärsimyksen ja kauhun, jotka vartijat sitoivat tukkeihin ja tyrkkäsivät alas portaita varmaan kuolemaan. Meille, myöhempien aikojen kävijöille Sekirnajan huipulta aukeaa huikean kaunis näköala Solovetskin saarella ja Vienan merelle.

Vaikka saaren talot ovat rähjäisiä, ihmiset ovat ystävällisiä ja kylän tunnelma leppoisa.

Naiset ovat palanneet, lehmät ja vuohet kulkevat vapaina pitkin raittia. Ei tarvitse kiistellä siitä, onko lehmällä vai Ladalla etuajo-oikeus, kellään ei ole kiire. Myös teiden kunto ja autokannan vähyys pitävät huolen, että ruuhkaa ei synny.

Saaren 1500 asukasta ja viitisenkymmentä munkkia tekevät paikan eläväksi. Tunnelma saarella on kuitenkin epätodellinen. Täällä aika tuntuu todella pysähtyneen.

Luostarin pihalla vilahtaa musta viitta. Solovetskin seinien suojissa eletään täyttä elämää vielä tälläkin vuosituhannella. Kolmen tunnin laivamatka takaisin mantereelle kuluu ristiriitaista elämystä sulatellessa.

”Solovetsk oli loistonsa aikana Venäjän toiseksi mahtavin luostari.”

”Naiset ovat palanneet, lehmät ja vuohet kulkevat vapaina pitkin raittia.”