Ei tullut Markus Aarnista nörttiä

Alan veteraani Markus Aarni kiittää lumilautailua mukavaksi lajiksi koko perheelle. Kaikki voivat harrastaa, yhdessä ja ulkona.

Teksti: Ari Stenius

M arkus Aarni opiskeli tietoliikenneinsinööriksi ja rupesi – niin, tuomaan lumilautoja ja muita talvilajien välineitä, varusteita ja vaatteita Suomeen.

– Joo, ei osunut koulutus kohdalleen, naureskelee mies, joka tekee työtä, josta pitää.

Aarni on aina harrastanut laskettelua ja on mielestään onnekas saadessaan tehdä työtään harrastuksen parissa.

– Vähän tämä yksityisyritteliäisyys taitaa olla verenperintöä eikä minusta olisi ollut nörtiksi, miettii mies, jolle sopii aurinkoiset rinteet, kenellepä ei.

Sysäys yrittäjäksi tuli 1970-luvun Keski-Euroopan laskettelumatkalla, jossa isä ja poika-Markus tajusivat mahdollisuuden tuoda laskettelusuksia Suomeen.

– Sieltä se alkoi. Suksien ja kenkien ohella tuotiin märkäpukuja ja purjelautoja, mutta hiljalleen painopiste siirtyi lumilautavälineisiin, muistelee Markus.

– Pieniä sattumuksia, monen suunnan mielenkiintoa ja onneakin. Kaikkea on tarvittu, että oma tie on löytynyt, sanoo Markus.

Yhteistyö Burtonin kanssa alkoi vuonna 1987. Sen jälkeen oli ”alavalinta” lopullinen.

– Hyvin olen viihtynyt ja on ollut mukava seurata lumilajien kehitystä. Omakin yrityskuva on muuttunut, sillä Euroopan avauduttua maahantuonti on muuttunut jakelutoiminnaksi, hymyilee Aarni, jolle on ajan muuttuminen sopinut.

– Paljon olen saanut opetella ja oppia näiden vuosikymmenien aikana, mutta perusjuttu on kantanut ja Burtonin tuotteet ovat kelvanneet ja olleet alansa huippua, sanoo Aarni.

Burton on lumilajien brändituote, jota on ollut hyvä tarjota Euroopassakin.

Temppuhyppyjen tulo rinteisiin on varmasti alunperin johtunut vaihtelunhalusta. Pelkkä nopeuslasku tai pujottelu on ollut nuorista tylsää.

Aarni laskettelee edelleen itsekin, mutta jättää rinnetemput nuoremmille.

– Kun minä aloittelin, niin silloin lasketeltiin ensin ja rohkeimmat kokeilivat jotain hyppyjäkin. Nyt on toisin päin, nämä ensimmäiset lumilautatemppuilijat ovat ”kasvaneet” lajista ulos ja aloittaneet laskettelun, naureskelee Aarni ja kertoo 1990-luvun lökäpöksyjen lasten tekevän nyt temppuja ”isiäänkin paremmin”.

Kivikovat kengät , lankkumaiset sukset, lökäpöksyt ja muut varusteet ovat vuosien mittaan muuttuneet, mutta rinteitten henki on säilynyt.

– Hauskaa tämä nuorten hyppääminen on aina ollut. Ulkona olemista, korostettua rentoutta ja jonkinlaista sirkushuvia, sitä tämä on ollut aina. Sellaista harrastushenkistä kilpailua, miettii Aarni.

Kilpailu ja ammattimaisuus on lisääntynyt lumilautailussakin, eikä se haittaa alan veteraania.

– Vapauden tunne, se kuuluu tähän lajiin. Ilmavaa, mukavaa, temppuja. Omaksi iloksi ja muidenkin. Joillekin tästä temppuilusta tulee ammatti, jotkut kilpailevat, mutta se kuuluu henkeen – pidä hauskaa, vaikka se olisi ammatti, sanoo Aarni, jolla on kompetenssia puhua työstä, jossa viihtyy.

Aarnin yritys Funster voisi tarkoittaa jotain hauskanpitoa, mutta Markus ei suorilta myönnä, että nimellä olisi kunnon tarinaa.

– En usko, että nimeä kauheasti pohdittiin, mutta varmasti se hauskanpito ja ehkä alkuaikojen hirviömäiset kamppeet saattavat olla nimikasteen pohjana, mietiskelee Aarni.

Alamäkilajien kirjo on tänä päivänä melkoinen ja nykymaailman henkeen halutaan kaikki mukaan.

– Perheillä nämä lajit ovat mukavia siitä, että kaikki ikäluokista riippumatta voivat harrastaa, yhdessä ja ulkona, rohkaisee Aarnia kokeilemaan ja tutustumaan lumiurheiluun.

Vaikka jo tänä keväänä.

”Ulkona olemista, korostettua rentoutta ja jonkinlaista sirkushuvia, sitä tämä laji on ollut aina.”