Karin ja Carl Larssonin koti Taalainmaalla on yksi Ruotsin suosituimmista turistikohteista

Vierailu Lilla Hyttnäsissä on kuin astuisi taulusta tai postikortista toiseen. Carl Larssonia pidetäänkin tänä päivänä aidon ruotsalaisuuden perikuvana.

Teksti ja kuvat: Tarja Lehtola

Tuskin löytyy suomalaista, joka ei tuntisi Larssonin perheen elämää vähintään muutaman postikortin verran. Varsinkin 1980-luvulla kuvat Larssonin perheidyllistä koristivat monien suomalaiskotienkin seiniä.

Aika on pysähtynyt Karin ja Carl Larssonin kodissa, Lilla Hyttnäsissä sadan vuoden taakse. Aikaan, jolloin Karin Larsson hoiti puutarhaansa, lapset juoksentelivat avarilla pihoilla ja Carl- isä tallensi heidän leikkejään maalauksiin.

Larssonin perheen elämä on levinnyt ympäri maailmaa kortteina ja kalentereina. Carl Larssonista tuli hyvin nopeasti Ruotsin kaikkien aikojen suosituin kuvataiteilija.

Larssonin tyyliä ei voi kutsua realistiseksi sanan varsinaisessa merkityksessä. Hän keskittyi tarkoituksellisesti elämän valoisiin puoliin, ehkä jopa liioitellen.

Larssonin oma lapsuus oli onneton. Carlin persoonasta muotoutui masennukseen taipuvainen. Maalausten kepeys, valoisuus ja iloisuus tuntuu kuin olevan Larssonin pyrkimys rakentaa taiteella vastakohta hänen oman lapsuutensa synkkyydelle.

Hän kaipasi harmoniaa ja kauneutta, ja ikään kuin rakensi onnensa teosten välityksellä. Tässä taiteilija ilmeisesti onnistui.

Unelma lämminhenkisen perheen sadunomaisesta elämästä koskettaa ihmisiä laajasti edelleen. Sekä korteista, tauluista että perheen kodista on helppo vaikuttua ja ottaa osansa ilmassa leijuvasta onnesta.

Carl ja Karin Larsson muuttivat aluksi kesäpaikkana pitämäänsä taloon seitsemän lapsen kanssa vuonna 1888. Vaikka Karin-vaimo lopettikin maalaamisen perustettuaan perheen, hänen kätensä jälkiä voi nähdä ympäri taloa kankaissa ja gobeliineissa.

Karin myös suunnitteli huonekaluja. Esimerkiksi lastenhuoneiden sängyt Karin teetti puusepällä, samoin ateljeen keinutuolin. Keinutuoli oli Carlin mielestä todella kömpelö ja ilmeisesti samaa mieltä oli tuolin tehnyt puuseppä, joka toimitti tilauksen yöaikaan, koska ei kehdannut sitä päivänvalossa kuljetella.

Carl arvosti vanhoja huonekaluja ja vanhan talon henkeä. Mutta olivatpa aikalaiset mitä mieltä hyvänsä, tosiasia on, että Karin Larssonin käytännönläheinen muotokieli on vaikuttanut ruotsalaiseen ja eurooppalaiseen sisustukseen aina sisustusjätti IKEAA myöten.

Puutarhassa saa kierrellä mielensä mukaan, mutta varsinaiseen taloon pääsee tutustumaan vain oppaan kanssa. Tämän ymmärtää hyvin, sillä tilat ovat pienemmät kuin minkä vaikutelman Larssonin maalauksista saa.

Valokuvaaminen talossa sisällä on kiellettyä, ja silmä yrittää ehtiä tavoittaa mahdollisimman monta yksityiskohtaa.

Lilla Hyttnäs on sokkeloinen ja täynnä eri suuntiin johtavia rappusia. Huoneet ovat tulvillaan mielenkiintoisia yksityiskohtia. Perheen lukuisat yövieraat ovat ikuistaneet nimensä makuunurkkauksen seinään.

Ulko-oven yläpuolelle maalattu lause toivottaa vierailijan tervetulleeksi: War välkommen kärä du till Carl Larsson och hans fru. Carl maalasi tekstejä ja kuvia oviin, seiniin, kattoihin ja jopa kaakeliuuneihin. Kodissa oli ja on vieläkin paljon viherkasveja ja luonnonkukkia. Ja tietenkin ne periruotsalaiset pelargoniat kukkivat ikkunoilla. Lilla Hyttnäs on jokaista nurkkausta myöten ruotsalaista idylliä aidoimmillaan.

Lastenhuoneiden sängyt Karin teetti puusepällä, samoin ateljeen keinutuolin.
Periruotsalaiset pelargoniat kukkivat ikkunoilla.

Mikä?

Lilla Hyttnäs

- Larssonin taiteilijaperheen koti sijaitsee 15 km Falunista

- yksi Ruotsin suosituimmista käyntikohteista

- vuosittain yli 60 000 kävijää

- valokuvaaminen sisällä talossa on kiellettyä

- Carl Larsson (1853–1919) on Ruotsin kaikkien aikojen suosituin kuvataiteilija