Naurattaminen – hauskaa, mutta käy työstä!

Stand up -koomikko Matti Patronen:

Ei mikään ihan tavallinen duuni, voisi moni ajatella Matti Patrosen kertoessa toimenkuvaansa. Ammatikaan, stand up -koomikko, ei ole vuosikymmeniä ollut tutuimpia, mutta työ – ihmisten naurattaminen, on joskus aikanaan ollut tekijänsä terveyttä riskeeraavaa hommaa.

Teksti: Ari Stenius

Tänä päivänä koomikko, joka on ehkä tutummalta nimeltään stand up -ammattilainen, saa pelätä hiljaisuutta tai sitä, että totinen kuulija pitää ohjelmaa naurettavana eikä naurattavana. Sanoilla on pieni ero, mutta merkitysmielessä kyseessä ei ole pikkuseikka. Ja se pieni ero tuo oman värinänsä jokaisen show´n starttimausteeksi.

– Jännittää, mutta eri tavalla kuin alkuaikoina. Nyt jännitys on parempaa ja toimii käynnistävänä voimana. Vähän kuin urheilijalla. Hyvin tehty harjoittelu tuo luottamusta omaan osaamisen. Kun saa rennon suorituksen, niin kaikki pelaa, kuvaa Matti Patronen hetkeä, jolloin valokeila kaappaa yksinäisen lavataiteilijan.

– Siinä hetkessä ollaan yksin, mutta kun homma alkaa, ja alkaa vuorovaikutus – saa hymyjä ja naurahduksia, tulee itselle hyvä värinä ja homma lähtee kulkemaan, kelaa Matti hymyhuulin.

Joskus lähtee suorastaan laukalle ja silloin tuntuu mopo karkaavan käsistä – naurattavalla tavalla.

– Kyllä tässäkin työssä saattaa tulla se niin sanottu flow-tila. Silloin voi vaan ratsastaa, tuntuu, että sanoo mitä vaan, niin se toimii. Osuu ja uppoaa. Täydellinen vuorovaikutus yleisön ja kuulijoiden kanssa, se on hieno tunne, huokaa Matti Patti, kuten hänen taitelijanimensä kuuluu.

Lavalla esittävä taiteilija on yksin, mutta hyvin valmistautunut ja täysin tietoinen missä on, ovatpa jutut sitten kuinka päättömiä hyvänsä...

– Valmistautuminen on iso osa tätä työtä. Mihinkään ei kannata joutua tai pudota, se tuo varmuutta, kun tietää kuulijakuntansa.

– Tilaisuuksien ja asiakkaiden kirjo on laaja ja mielenkiintoinen, mutta yksityistilaisuuksissa kuitenkin aika tiedossa. Ja on syytäkin olla, naurahtaa Matti.

– On sillä merkitystä, onko kuulijakunta IT-porukkaa tai lähiökuppilan kantaporukka tai vaikkapa veroviraston pikkujouluväki, kuvaa Matti ja kuulijalukija varmasti ymmärtää.

Lappeenrantalaislähtöinen Patronen pakkaa nykyisin tavaransa Oulusta ja menee sinne minne keikkakalenteri näyttää. Tunnettuisuus on lisännyt viisi vuotta stand up -komiikkaa tehneen Patrosen kysyntää ja keikkojen kirjo on monipuolista.

– Kun puhelin soi, niin koskaan ei tiedä, mitä odottaa ja kuka kysyy, sanoo Patronen.

Yksityisten ihmisten syntymäpäiväjuhlat, yritysten vuosijuhlat, klubikeikat, luettelee Matti todennäköisyyksiä, vähemmän todennäköisiä on yhtä useita...

Myös kuulijakunnan koko voi vaihdella hurjasti.

– Kärppien pelissä olen ollut pienessä aitiossa yllätysesiintyjänä kahdeksalle ihmiselle ja sitten ison firman gaalassa on ollut 500 vierasta, avaa Matti maailmaansa ja muistuttaa olleensa esiintymässä Saimaan Pallon edustusjoukkueen pikkujouluissa.

Hauskuuttajalla on haasteensa, sillä pelkkä mukavien juttelu ei tee väkeä villiksi – on tiedettävä, mitä yrittää.

– Käsikirjoitus on tärkeä. Firmakeikoilla se on helpompaa, nettisivuilta löytyy tietoa ja sieltä pääsee usein kiinni itselle vieraampaankin aiheeseen, kertoo Matti, mutta myöntää persoonan ja esiintymisen olevan tärkeintä itse esityksessä.

– Ihmiset ovat usein hyvin virittäytyneitä ja niin pitää minunkin olla. Siksi valmistautuminen on puoli juhlaa ja loppu esittämistä.

– Jutussa on juonensa, mutta se saattaa elää paljonkin tilanteen mukaan, miettii Matti.

Käsikirjoitus ei synny joka kerta ilman luomisen tuskaa, mutta ammattiin kuuluu arkinen työ, jossa mieli askartelee – lähes aina.

– Lähtökohtaisesti tämä työ vaatii sanavalmiutta ja innostuneisuutta panna itseään likoon, lahjakkuuttakin. Huumoritajun pohjana on aivojen asento, niitten pitää olla valmiuksissa löytää ympäriltään asioiden hauskoja puolia, naureskelee mies työnsä naurattavia puolia.

Koomikko kirjaa huomioitaan ylös, kerää pienistä ajatuksenpätkistä pitempää juttuketjua ja miettii, sopisiko tämä johonkin tulevaan keikkaan tai juttuun.

– Pistän asioita ylös ja jotkut jutut kypsyvät mielessä pitkäänkin myöhempää käyttöä varten, kuvaa Matti luomisprosessiaan.

– Välillä sitä istuu alas, tutkii muistiinpanojaan ja jostain sirpaleesta saattaa saada ajatuksen lentoon, kuvaa mies työtään.

Aina ei jaksa ajatella, eikä kannatakaan.

– Välillä on hyvä olla omissa oloissaan. Itsestä pitää pitää huoli, muuten ei jaksa ja pannu poksahtaa, tietää mies ilman kokemustakin.

– Tässä hommassa työ- ja vapaa-aika sekoittuu helposti, menee ainakin limittäin ja siksi on hyvä yrittää kunnon irtiottoja, sanoo mies.

Patrosen patentit ovat löytyneet ajat sitten, mutta mieli haikailee harrastuksiin enemmänkin.

– Punttia, lenkkeilyä ja musiikkia. Vähän on vähälle jäänyt soittaminen, soittelen mielelläni kitaraa, huonosti tosin. Lisäksi keräilen musiikkivehkeitä, kertoo Patronen harrastuksistaan.

Alkuun sivutoimisesti komiikkaa tehnyt Patronen myöntää, että huumori käy vakavasta työstä.

– Käy työstä. Monia töitä tehneenä tiedän, että itse työ menee kuin omalla painollaan, mutta tässä on joskus leikki kaukana, tunnustaa Matti.

Hyvä valmistautuminenkaan ei takaa asiakastilaisuuden täydellistä onnistumista, yllätyksiä on aina kulman takana, ja silloin on leikki kaukana.

– Joskus omassa päässä tuntuu, että on menossa heikompi keikka kun ei meinaa saada reaktioita yleisöltä. Silloin mielessä vilahtaa: tässäko kaikki. Luomisen tuska kasvaa, tulee epäuskoinen olo ja ehtii ajatella, että saako tästä tarinaa lisää ja lähtisikö leipä helpommallakin, kuvaa Patronen ainakin puolitosissaan.

Mutta ei auta, Matti jatkaa ja jaksaa.

– Olen halunnut tätä ja pidän tästä työstä. Nopeasti sitä kuitenkin pääsee raiteilleen ja vaikka vähän suossa tarpomiselta alku vaikuttaisikin, niin pitää säilyttää pokka ja pysyä perustasolla. Yleisö ei välttämättä edes huomaa, että minulla on vaikeaa, se on sitä ammatissaan kehittymistä, miettii Matti.

Alkuaikoina olisi kovassa paikassa puristanut mahaa enemmän.

– Jo mennä puhumaan ihmisille saattoi jännittää. Tietysti aina käy mielessä, että jos unohdan jotain. Sellainen sanavalmius ja harjoittelu on vahvistanut pohjaa, eikä enää pelkää jäävänsä pulaan, miettii Patronen, joka nauraa tunnetun koomikon Jerry Seinfeldin ajatukselle: ”Useimpien tutkimusten mukaan ihmiset pelkävät eniten yleisön edessä puhumista. Kakkosena tulee kuolema...

Se voi olla totta, nauraa Matti, joka tietää, missä jännittää edelleen, ehkä.

– Jos on TV-kameroita, paljon omia tuttuja tai kollegoja, muita koomikoita, niin silloin ehkä ajattelee olevansa erilaisen luupin alla. Osa kuulijoista tarkkailee esitystä eikä heittäydy tavallisen keikkayleisön tavoin menoon mukaan, pohtii Matti maailmaansa.

Patronen rakastaa ammattiaan, osaa sen ja puhelinkin soi, mutta unelmiakin on...

– Arto Nyberg voisi soittaa ja kysyä vieraaksi, minulla taitaa olla vielä vapaita sunnuntaina kalenterissa, nauraa Matti mestarinaurattaja.

Ja myös kutsu Kultarantaan houkuttaisi – vastustamattomasti.

– Suomessa ei taida olla amerikkalaiseen tapaan presidentin lehdistöillallista, jossa tällaista stand up -välipaa tarvittaisiin, kyselee Patronen muka hämmästyneenä.

Stand up -huumori on laaja-alaista ja tyylisuunta muistuttaa olemassaolossaan positiivisuudesta.

– Lähes mikään asia ei ole niin vakavaa, etteikö siinä olisi joku huvittava puolensa, miettii Matti.

Stand up -koomikot saavat pahatkin herjansa anteeksi eikä naurutakuun pettäminen päättömienkään juttujen jälkeen katkaise kaulaa.Patrosen maailmassa ei siis eletä ihan veitsi kurkulla, mutta kuten jutun alussa vihjaistiin. Aina ei ole ollut näin.

Kuulostaa päättömältä, mutta sitä se joskus olikin, sillä Keskiajan keisareilla ja kuninkailla oli hoveissaan narrinsa, joilla oli tehtävän ilahduttaa vastuustaan joskus väsynyttä herraansa ja heidän vieraitaan. Mikäli esitys ei miellyttänyt, saattoi hallitsija piristää päiväänsä mestauttamalla klovninsa...

”– Punttia, lenkkeilyä ja musiikkia. Vähän on vähälle jäänyt soittaminen, soittelen mielelläni kitaraa, huonosti tosin.”

”– Nyt jännitys on parempaa ja toimii käynnistävänä voimana. Vähän kuin urheilijalla.”

KUKA?