Sokeri, uintireissut luonnonvesissä sekä istuminen kesätuulessa altistavat helposti hiivalle ja virtsatietulehduksille.

Teksti: Reetta Ahola

Candida-hiivasienen aiheuttama hiivasienitulehdus on vaarallinen sairaus. Rikkoutuneelta emättimen tai suoliston limakalvolta hiivasieni pääsee helposti verenkiertoon ja kaikkialle elimistöön. Näin sanoo erikoissairaanhoitaja, otsoniterapeutti Alla Honkanen .

Hän korostaa, että hiiva on monen sairauden äiti.

– Epämääräiset kivut ja tulehdukset eri puolilla kehoa, allergiat ja yliherkkyydet sekä krooninen väsymys. Nämä kaikki saattavat olla hiivan aiheuttamia. Elimistöön levinnyt hiivasienitulehdus rasittaa maksaa, haimaa ja koko hermostoa. Hiivan myötä elimistön immuunipuolustus heikkenee, ja tauteja aiheuttajat bakteerit, virukset ja sienet saavat helpommin vallan.

Ruoan sisältämä valkoinen sokeri on Alla Honkasen mukaan hiivan pahin aiheuttaja, sillä sokeri on erinomainen kasvualusta hiivasienelle.

– Myös antibioottikuurit altistavat hiivasienen kasvulle, koska antibioottikuurin myötä elimistön hyvän bakteerikannan tasapaino häiriintyy, ja huono bakteerikanta saa helposti vallan. Matkoilla normaalista poikkeava ruokavalio ja erilaiset hygieniaolosuhteet saattavat laukaista hiivatulehduksen.

Ylenpalttinen hygienia altistaa sekin hiivalle, sillä liiallinen peseminen vie mennessään naisen oman bakteeriflooran.

Paitsi hiiva , kesällä monen naisen vaivana ovat toistuvat virtsatietulehdukset.

– Uiminen luonnonvesissä on yksi virtsatietulehduksille altistava tekijä. Vaikka Suomessa uintivedet ovat erinomaisen puhtaita, niin luonnonvesissä saattaa olla niihin sopimattomia bakteereja ja uintireissulla saa helposti kylmää, sanoo Honkanen.

Myös veto altistaa virtsatietulehduksille, samoin stressi, valvominen sekä ylenpalttinen fyysinen ja henkinen kuormitus.

Virtsatietulehdukset vaivaavat yleisemmin naisia kuin miehiä, koska naisilla virtsaputki on lyhyempi. Näin bakteerit pääsevät helpommin tulehduttamaan virtsatiet ja virtsarakon.

Alla Honkanen suosittelee hiivan taltuttajaksi tiukkaa ruokavaliota.

– Sokerit ja valkoiset vehnäjauhot pois, samoin alkoholijuomat, mehut ja virvoitusjuomat. Myös kaikki valmisruoat on syytä jättää pois, kuten myös etikkaiset säilykkeet, sienet, homejuustot, kuivahedelmät ja kaikki kevyttuotteet. Näiden tilalle ruokavalioon runsaasti tumman vihreitä kasviksia, marjoja ja maitohappobakteeririkasta hapankaalia sekä jonkin verran maustamattomia hapanmaitotuotteita ja muita proteiinin lähteitä, kuten kalaa, kanaa ja lihaa. Viljatuotteita vain hyvin rajoitetusta, ja aina tummaa täysjyväviljaa.

Ruokavaliotaan voi Honkasen mukaan täydentää karpalo-ja maitohappobakteerivalmisteilla sekä antioksidanteista etenkin B-, C-ja D-vitamiineilla sekä omega-3-rasvahapoilla.

Molempiin sekä emättimen hiivasienitulehdukseen että virtsatietulehduksiin Alla Honkanen on saanut erinomaisen avun monelle asiakkaalleen otsoniterapialla. Otsoniterapiassa Honkanen käyttää opettajansa, Nizhni Novgorodissa Venäjän valtion lääketieteellisessä akatemiassa työskentelevän professori, lääketieteen tohtori Oleg Maslennikovin hoitomenetelmiä.

– Hoitokertojen määrä ja käyttävä otsonin määrä ovat aina yksilölliset. Ne suunnittelen yhdessä Maslennikovin kanssa, Honkanen kertoo.

Otsonin hoitovaikutus perustuu hänen mukaansa muun muassa otsonin kykyyn parantaa kudosten hapensaantia ja nostaa elimistön immuniteettiä.

– Otsonilla on myös erittäin vahvat antiseptiset ominaisuudet. Lukuisten tutkimusten mukaan otsonin on todettu nujertavan bakteereita, viruksia ja sieniä.

Otsonihoidoista voi tiedustella Tampereen Otsoniterapiasta Alla Honkaselta, puh. 044-273 4094.

”Matkoilla normaalista poikkeava ruokavalio ja erilaiset hygieniaolosuhteet saattavat laukaista hiivatulehduksen.”