J. Kärkkäinen Oy laajenee Jyväskylän Palokkaan

Keväällä 2017 ovensa avaava Palokan myymälä palvelee yli 200 000 asukkaan talousaluetta Kärkkäisen menestyskonseptilla: laajat, erikoisliiketasoiset käyttötavaravalikoimat, edullinen hintataso ja hyvä palvelu.

J. Kärkkäinen Oy laajentaa tavarataloketjuaan avaamalla uuden myymälän Jyväskylän Palokkaan. Pohjoispohjalainen perheyritys Kärkkäinen on tunnettu laajoista käyttötavaravalikoimistaan, tavaratalojen sisällä toimivista erikoisosastoistaan sekä merkkituotteita myöten edullisesta hintatasostaan.

Samaan toimintakonseptiin pohjaavan uuden myymälän on määrä avata ovensa Palokan Kotikeskuksessa maaliskuussa 2017.

– Kuluttajat ovat odottaneet Kärkkäisen tuloa Jyväskylän talousalueelle jo pitkään ja olen iloinen siitä, että vihdoinkin se on toteutumassa, toteaa J. Kärkkäinen Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Juha Kärkkäinen.

Palokkaan ensi keväänä avautuva myymälä on noin 7.400 neliön pinta-alallaan lähempänä Oulun ja Iin tavaratalojen kuin Lahden ja Ylivieskan suurmyymälöiden kokoluokkaa, mutta hyvän suunnittelun myötä tilaa on riittävästi koko Kärkkäisen laajalle käyttötavaravalikoimalle.

– Sijainniltaan uusi myymälä palvelee hyvin kaikista suunnista saapuvia asiakkaita; alueen saavutettavuus ja näkyvyys ovat Kärkkäiselle erinomaiset. Yli 200 000 asukkaan talousalueena Jyväskylä on ollut meille houkutteleva paikka jo pitkään, Juha Kärkkäinen kertoo.

Aiemmin Kodin 1 -myymälänä toimineessa kiinteistössä on käynnistetty muutostyöt, joiden avulla tilat muokataan Kärkkäisen toimintaan sopivaksi ja etenkin palvelemaan asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla.

– Henkilöstön rekrytointi on tarkoitus aloittaa joulukuun kuluessa, kertoo J. Kärkkäinen Oy:n kaupallinen johtaja Antti Korkiakoski myymäläprojektin aikataulusta.

Uuden tavaratalon ensisijaisena mainoskanavana toimii Kärkkäisen kustantama ilmaisjakelulehti KauppaSuomi, joka tavaratalon avaamisen yhteydessä laajenee myös Jyväskylän talousalueelle.

Kustannustehokkaana kuluttajaviestinnän välineenä tunnettu KauppaSuomi-lehti jaetaan valtakunnallisesti yli 1,5 miljoonaan talouteen, ja Keski-Suomen alueellinenkin jakelu kattaa Jyväskylän myymälän avatessa jo liki 120 000 taloutta.

Viimeisten vuosien aikana Kärkkäinen on onnistunut vastoin alan yleistä kehitystä kasvattamaan käyttötavarakauppansa liikevaihtoa ilman uusia toimipaikkojen avauksia. Kuluvan tilikauden käyttötavarakaupan liikevaihto on kasvanut 12% viime tilikauteen verrattuna.

– Keväällä avattava Jyväskylän myymälä merkitsee luonnollisesti kasvutavoitteiden asettamista entistäkin korkeammalle, kertoo toimitusjohtaja Juha Kärkkäinen.

MIKÄ?

Kotimainen perheyhtiö antaa työtä noin 550 suomalaiselle

J. Kärkkäinen Oy on innovatiivinen ja nopeasti kasvava sekä kehittyvä tavarataloketju. Vuonna 1988 perustettu Kärkkäinen on kotimainen perheyhtiö, jonka palveluksessa on noin 550 työntekijää. Kärkkäisellä on kaksi tavaratalokonseptia: isot tavaratalot Ylivieskassa ja Lahdessa, huhtikuussa 2017 Jyväskylään avattava keskikokoinen tavaratalo, sekä pienemmät Oulussa ja Iissä.

Lisäksi Kärkkäisellä on nopeasti kasvava verkkokauppa www.karkkainen.com.

Yhtiö harjoittaa yritysmyyntiä sekä tukkukauppaa Suomi Trading -nimellä. Yhtiöön kuuluu myös kolme toimipistettä kattava Varikko-monimerkkihuoltamoketju ja kolme polttoainejakelupistettä sekä useita ravintoloita. Kärkkäinen julkaisee Suomen laajalevikkisintä ilmaisjakelulehteä, KauppaSuomea, sekä omaa Kärkkäisen asiakaslehteään.