Ukkohalla-Paljakassa on talvella Lapin lumiolosuhteet, kesällä kuin järvi-Suomea

Teksti: Reetta Ahola Kuvat: Ukkohalla-Paljakka

Ylä-Kainuun alue, jossa Hiihtokeskus Ukkohalla-Paljakka sijaitsee, on tunnettu yhtenä Suomen lumisimpana alueena.

– Tämä luo vahvan ja hyvän perustan talvimatkailulle. Nyt tammikuun alussa meillä on luonnonlunta 60–70 senttiä, yleensä meillä on tähän aikaan lunta yhden metrin syvyydeltä, kertoo Hiihtokeskus Ukkohalla-Paljakka Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Kyhälä.

Hiihto- ja laskettelukausi päästään aloittamaan yleensä marraskuussa, ja se jatkuu huhtikuun loppupuolelle.

– Talvella Ukkohalla-Paljakassa on kuin Lapin lumiolosuhteet, mutta lähempänä Etelä-Suomea. Kesällä alueen lukuisat, kalaisat ja muuhun virkistyskäyttöön erinomaisesti soveltuvat järvet tarjoavat järvisuomalaiset olosuhteet, Kyhälä iloitsee.

Ukkohallan rinteiden päälle on suunnitteilla 9-reikäinen golf-kenttä.

– Moottorikelkkailijoille meillä on satoja kilometrejä hoidettuja kelkkailureittejä, hän mainitsee.

Hyrynsalmella, Kainuun korkeimman vaaran kupeessa, Syväjärven rannalla sijaitseva Ukkohalla ja Puolangassa sijaitseva Paljakka, 1990-luvun suosikkisarja Metsoloiden esikuva, yhdistivät rinnetoimintonsa kesällä 2014. Molemmat ovat aloittaneet toimintansa noin 25 vuotta sitten. Rinnetoiminnot työllistävät talvisin parikymmentä ihmistä.

– Ukkohalla-Paljakka laskettelualueella on 31 rinnettä, 11 hissiä ja neljä parkkia. Vuokrattavia mökkejä ja huoneistoja alueella on noin 450, näistä noin 250 on keskusvaraamon vuokravälityksessä. Vuodepaikkoja on kolmisentuhatta. Lisäksi alueella on kaksi hotellia ja 400 asuntovaunupaikkaa, toimitusjohtaja Kyhälä kertoo.

Ruumiin ja mielen ravintoa tarjoavat ulkopuoliset ravintola- ja ohjelmapalveluyritykset. Kehoaan voi hemmotella saunamaailmassa ja pienoiskylpylässä.

– Saunamaailmassa on yhdeksän saunaa ja allasosasto, erikoisuutena muun muassa kelluva savusauna, kertoo Kyhälä.

– Ukkohalla-Paljakan alueelta löytyy monipuolisia ohjelmapalveluita, muun muassa hevostalli, rallycenter, kelkkavuokraus sekä erä- ja kalastuspalvelut, hän jatkaa.

Ukkohalla-Paljakka kasvattaa lähivuosina mittavasti majoituskapasiteettiaan.

– Investointisuunnitelman mukaisesti tulemme rakentamaan sata uutta lomahuoneistoa 20–30 lomahuoneiston vuositahdilla. Tänä vuonna on käynnissä noin kahden miljoonan euron investoinnit, ne käsittävät uusia lomahuoneistoja ja talliosakkeita, Kyhälä kertoo.

Ukkohalla-Paljakassa on huomattu, että nykyihmiset panostavat lomillaan ja vapaa-aikanaan hyvinvointiin ja elämyksiin.

– Liikkumisen moottorina halutaan toimia itse, eli laskettelu, hiihto ja lumikenkäily ovat entistä suosituimpia talviliikuntamuotoja. Kesäaikaan patikoidaan, lenkkeillään, pyöräillään ja kalastetaan, Kyhälä toteaa.

– Murtomaahiihto on suomalaisten suuressa suosiossa. Arviolta noin kaksi miljoonaa suomalaista harrastaa murtomaahiihtoa, ja yli miljoona suomalaista laskettelee ja lumilautailee.

– Hiihtäminen on niin supisuomalainen liikuntamuoto, että sen osaamisen vanhemmat joka sukupolvessa haluavat siirtää lapsilleen. Nykyään sukset ovat helppohuoltoisia. Tämä varmaan madaltaa kynnystä aloittaa hiihtoharrastus, ja Lahden MM-kisat aivan varmasti osaltaan lisäävät hiihtourheilun suosiota, Kyhälä pohdiskelee.

Perinteisten talviaktiviteettien lisäksi Ukkohalla-Paljakassa voi harrastaa muun muassa jäärata-ajoa, lumikenkäilyä sekä myös fat bike -pyörillä eli ”läskipyörillä” polkupyöräilyä hangilla.

Toimitusjohtaja vakuuttaa, että Ukkohalla-Paljakan lomapalvelutarjonnassa huomioidaan erityisesti perheet ja lapset.

– Rinteissä on monenlaista ohjelmaa. Hiihtolomaviikoilla lapsille ja nuorille on runsaasti mukavaa ja yllättävää ohjelmaa.

Ukkohalla-Paljakassa järjestetään myös ohjattuja ja tuettuja kuntoremonttilomia.

– Tätä varten olemme panostaneet suuresti sisäliikuntamahdollisuuksiin. Uutuutena on nykyään myös keilahalli, Kyhälä kertoo.

Kesässä hurmaa vesihiihtokeskus.

– Yksi Ukkohalla-Paljakan omalaatuisista vetovoimatekijöistä ovat ainutlaatuiset tapahtumat, joita järjestetään ympäri vuoden. Suopotkupallon MM-kisat, sen talvivastine eli umpihankifutiksen MM-kisat ja umpihankifrisbeegolfin MM-kisat sekä erilaiset hiihtotapahtumat houkuttelevat vierailijoita ulkomailta saakka, Kyhälä kertoo.

Suosittu on myös Paljakka Pilkki.

– Viime vuonna 91 gramman kalalla voitettiin 15 000 euron mönkijä, joten palkinnot pilkkikisassa ovat hyvät!

Valtaosa , 85–90 prosenttia Ukkohalla-Paljakan matkailijoista on suomalaisia. Ulkomaisista venäläisturistien osuus on 70–80 prosentin luokkaa.

– Tavoitteemme on tuplata ulkomaisten turistien kävijämäärät viiden vuoden aikana, Kyhälä kertoo.

Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi KauppaSuomi-lehdessä esitellään suomalaisia yrityksiä.

Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi KauppaSuomi-lehdessä esitellään suomalaisia yrityksiä.

”– Tavoitteemme on tuplata ulkomaisten turistien kävijämäärät viiden vuoden aikana.”
”– Moottorikelkkailijoille meillä on satoja kilometrejä hoidettuja kelkkailureittejä.”